Kaupunki

Kommentti: Ihmisten koti­taloissa tehtävä majoitus­bisnes on härskiä toimintaa

”Salahotellit” ja muu lyhytaikainen vuokraus huojuttavat kodin turvaa, kirjoittaa HS:n kaupunkitoimittaja Noona Bäckgren.

HS uutisoi maanantaina, että lyhytaikainen majoitustoiminta tavallisissa taloyhtiöissä on levinnyt kantakaupungin ulkopuolelta esimerkiksi Tikkurilaan.

Aiemmin keväällä Helsingissä ihmeteltiin ilmi tulleita ”salahotelleja”. Pieni kertaus on paikallaan:

Kaikki lähti käyntiin asunto-osakeyhtiö Iso Roobertinkatu 1:n osakkaan oltua Helsingin kaupunkiin yhteydessä ja ihmeteltyä, aikooko kaupunki edistää taloyhtiössä toimivan Easy Homesin luvatonta hotellitoimintaa asuintaloksi tarkoitetussa kiinteistössä.

Helsingin virkamiehet tulivat selvitysten jälkeen siihen tulokseen, että Iso Roobertinkatu 1:ssä oli 11 asuntoa luvattomassa majoituskäytössä. Virkamiesten mukaan asian ydin on se, että Iso Roobertinkatu 1 on asemakaavassa määritelty asuinrakennusten korttelialueeksi. Majoitustoiminta asuintontilla edellyttäisi asemakaavan muutosta tai joissain tapauksissa rakennuslupaa huoneistojen käyttötarkoituksen muuttamiseksi.

Kaupunkiympäristö­lautakunnan ympäristö- ja lupajaosto määräsi helmikuussa majoitustoiminnan lopetettavaksi sakkojen uhalla. Aikaa annettiin vappuun asti. Easy Homes Helsingin omistaja Nina Asteljoki ilmoitti tyytyvänsä kaupungin päätökseen.

Hetken aikaa vaikuttikin siltä, että tilanne oli selvä: ympäristö- ja lupajaosto oli Iso Roobertinkatu 1:een liittyvällä päätöksellään linjannut, että Easy Homesin kaltainen laajamittainen ”salahotellitoiminta” asunto-osakeyhtiöissä ei ollut hyväksyttävää. Tämän päätöksen rohkaisemana myös Bulevardi 12:n taloyhtiö päätti ryhtyä toimiin Easy Homesia vastaan. Sekin pyysi Helsingin kaupungilta toimenpiteitä, jotta Easy Homes lopettaisi majoitustoiminnan taloyhtiössä.

Vierailin Bulevardi 12 A:ssa ja B:ssä helmikuussa. Tuolloin haastatellut osakkaat kertoivat olevansa hyvin kyllästyneitä Easy Homesin aiheuttamiin häiriöihin, ja pääsin todistamaan hotellimaista toimintaa myös omin silmin.


Saagan seuraava käänne olikin aikamoinen yllätys: vastoin julkisuudessa sanomaansa Easy Homesin Nina Asteljoki päätti aloittaa oikeustaistelun. Kaikessa hiljaisuudessa hän teki kaupungin Iso Roobertinkatu 1:een liittyvästä päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen. Valituksesta ei ilmeisesti ole kerrottu Iso Roobertinkatu 1:n osakkaille, joista useampi kertoi lukeneensa asiasta Helsingin Sanomista.

Käytännössä Asteljoen tekemä valitus tarkoittaa, että halutessaan Easy Homes voi jatkaa toimintaansa Iso Roobertinkatu 1:ssä siihen asti, kunnes hallinto-oikeus tekee päätöksensä. Ja siinä voi kestää.

Asteljoen toiminta osakkaiden selkien takana kuulostaa sanalla sanoen härskiltä. Näin keväällä lintujen viserrystä kuunnellessa tulee mieleen, että Airbnb-vertausten sijaan Easy Homesia voi pikemminkin sanoa käenpoikaseksi taloyhtiössä.

Käen elo perustuu muiden lintujen pesien hyödyntämiseen. Käkinaaras munii touko-kesäkuussa jopa 20 munaa toisten lajien, kuten leppälintujen, västäräkkien ja harmaasieppojen pesiin.

Käen muna on kasvattilajin munan värinen, vain vähän suurempi. Käenpoikanen kuoriutuu nopeammin kuin kasvattilajin poikaset, ja heti ensimmäisenä elinpäivänään se tyrkkää kuoriutumattomat munat tai jo kuoriutuneet poikaset pesän reunan yli ja jää yksin ottamaan vastaan kasvattivanhempien sille kuskaamia hyönteisiä.

Käenpoikasen lailla Easy Homesin kaltaiset toimijat käyttävät hyväkseen toisten ihmisten kotitaloa, vaikka vuokrattavien asuntojen omistajat olisivatkin luovuttaneet ne Easy Homesin käyttöön täysin tietoisina yhtiön toiminnasta.

Sana koti on tässä erityisen olennainen: koti on eri asia kuin asunto, huoneisto tai hotelli. Se on paikka, jossa ihmiset elävät päivittäistä arkeaan, rentoutuvat, nukkuvat ja kasvattavat lapsiaan. Kodin haluaa olevan turvallinen paikka.


Kuten firman nimikin kertoo, Easy Homes markkinoi itseään kodinomaisuudella. Silti juuri koti on se sana, jota Nina Asteljoki välttelee puolustaessaan yritystään. HS:n jutussa Asteljoki ihmettelee, miksi kaupunki puuttuu hänen bisneksiinsä. Hän mainitsee yrityksensä maksamat verot. Jo aiemmin Asteljoki on sanonut, että ”Easy Homes on laillista, normaalia ja uudenlaista liiketoimintaa, ja yrittämistä pitäisi tukea”.

Tukemisesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Sen näkee myös HS:n lukijoiden kirjoituksista, joiden mukaan vuokraustoiminta on muuttanut kotitalon ”meluisaksi piittaamattomien matkalaisten läpikulkupaikaksi” ja joissa pelätään perusturvan puolesta.

Kuten Yrjö Wichmann kirjoitti mielipidesivulla, Easy Homesin kuten minkä tahansa muunkin liiketoiminnan muuttuminen normaaliksi ja lailliseksi vaatii yhteiskunnan laajempaa hyväksyntää.

Sitä hyväksyntää ei välttämättä saa, jos liiketoiminta perustuu siihen, että heittää kukkuvan käen toisten ihmisten kotina toimivaan taloyhtiöön.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Järjestö aikoi avata uuden yleisen saunan Pasilassa – Omistaja luki luvattomasta remontista lehdestä

    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Nordean pääekonomisti: ”Kiinan kasvuluvut ovat ihmetyttäneet kaikkia”

    9. 9

      36 vuotta sitten kadonneen teinitytön etsinnät jatkuvat Vatikaanissa, lauantaina avattiin luuhuone

    10. 10

      Ilhan Omar on amerikkalaisen unelman ilmentymä, joka ei aio ”lähteä takaisin”, vaikka Trump sitä toivoisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    6. 6

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    7. 7

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    8. 8

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää