Kaupunki

Espoo alkaa valmistella omaa sote-aluettaan muiden Länsi-Uudenmaan kuntien kanssa

Länsi-Uudenmaan soteen liittyisivät Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Karkkila, Lohja, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko.

Espoo alkaa valmistella omaa kuntapohjaista sote-ratkaisuaan Länsi-Uudellemaalle. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Länsi-Uudenmaan ratkaisua pitää selvittää mutta tulevat valtakunnalliset linjaukset pitää ottaa huomioon.

Espoon kanssa yhteistä selvitystä ovat aloittamassa Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Karkkila, Lohja, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko. Selvitystyötä ohjaavat alueen kaupungin- ja kunnanjohtajat.

Poliittista päätöstä selvityksen tekemisestä perustellaan esimerkiksi sillä, että isomman yksikön olisi helpompi sovittaa palvelut paremmin yhteen erikoissairaanhoidon eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) kanssa ja uudistaa digitaalisia järjestelmiä.

Kunnilla on jo ennestään yhteinen pelastuslaitos, minkä lisäksi ne ovat tehneet yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja kriisipäivystyksessä sekä kuljetuspalvelujen ja vanhusten pitkäaikaishoidon kilpailutuksessa.

Muuallakin Suomessa valmistellaan nyt kiivaasti uusia kuntayhtymäpohjaisia malleja. Esimerkiksi Pirkanmaa julkaisi omat suunnitelmansa viime viikolla.

Koko Suomea koskevan sote-uudistuksen kohtalo ratkaistaan meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa. Tilanne on auki, koska edellisen hallituksen ajama maakuntapohjainen uudistus kaatui.

Sekä Sdp että keskusta ovat pitäneet hyvänä ajatuksena uuden hallintoportaan luomista valtion ja kuntien väliin, vaikka niiden näkemykset osin eroavatkin toisistaan.

Uudenmaan kaikkien kuntien johtajat ja Hus sen sijaan ottivat huhtikuun lopussa yhdessä kantaa kuntapohjaisen uudistuksen puolesta.

Kuntien johdon neuvotteluissa Uusimaa jaettaisiin perustason sote-palveluissa viiteen alueeseen: jo toimiva Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä, Länsi-Uusimaa, Itä-Uusimaa, Vantaa ja Kerava sekä Helsinki. Hus vastaisi yhä omasta tontistaan koko alueella.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    2. 2

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    3. 3

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    4. 4

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka oikeastaan on satuhahmo Mörkö? Kylmyyden levittäjän voi nähdä naisten välisen seksin vastustajana

    6. 6

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    7. 7

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    8. 8

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    9. 9

      Tästä rakennuksesta saa hakea tavaraa niin paljon kuin haluaa ympäri vuorokauden

    10. 10

      ”Korso on uusi maailmanmestari!” Oman kylän poika Kevin Lankinen nousi Vantaan parjatun lähiön sankariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    4. 4

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    5. 5

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    6. 6

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    7. 7

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    8. 8

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    9. 9

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    10. 10

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    11. Näytä lisää