Kaupunki

Liki miljoonan maksanut tekoäly aloitti Helsingin kirjastoissa keskiviikkona ja se mullistaa lopulta lähes kaiken

Muutamassa vuodessa uusi järjestelmä alkaa vaikuttaa kirjojen tarjontaan eri puolilla kaupunkia, mutta aluksi sen olemassaolon huomaa kaikkien kirjastojen varauksista.

Helsingin kirjastot ovat keskiviikkona ottaneet käyttöön tekoälyn, joka vaikuttaa kirjojen siirtymiseen kirjastosta toiseen.

Tavalliselle helsinkiläiselle liki miljoonan maksanut uusi järjestelmä näkyy ensimmäisenä varaushyllyllä. Tähän asti kirjastonhoitajat ovat järjestäneet varaukset hyllyyn aakkosjärjestykseen ja isommissa kirjastoissa lisäksi viimeisen noutopäivän mukaan.

Lue lisää: HS selvitti, millä logiikalla Helsingin kirjastoihin pian valitaan lukemista, kun avuksi otetaan kone

Nyt varauksia ei enää käsitellä yksi kerrallaan vaan laatikoittain. Kun esimerkiksi Oodiin saapuu laatikollinen varattua aineistoa, kirjastonhoitaja siirtää sen järjestelemättä suoraan varaushyllyyn.

Varausta hakevalle kaupunkilaiselle kerrotaan hyllyn numero. Yhdessä hyllyssä aineistoa on kuitenkin sen verran vähän, että omansa pitäisi löytää melko helposti myös ilman aakkostuksen tai päivämääräjaon apua.

Hyllynumeron saa selville varausilmoituksesta, kysymällä henkilökunnalta tai myöhemmin myös lainausautomaatista. Varausilmoituksista tulevat tekstiviestit eivät tällä hetkellä toimi, mutta syksyllä tulee käyttöön uusi, maksuton tekstiviestipalvelu.

900 000 euron investointi uuteen järjestelmään alkaa vähitellen muuttaa kirjastoja syvemmälläkin tavalla.

Helsingin kaupungin kirjastojen kokoelma on nyt virallisesti yhteinen, ei siis enää kunkin kirjaston oma.

Niinpä nyt jos palautat vaikka Vuosaaresta lainatun kirjan Oodiin, se voi jäädäkin Oodin hyllyyn odottamaan seuraavaa lainaajaa eikä välttämättä matkusta takaisin Vuosaareen.

Tekoäly oppii vähitellen arvioimaan kunkin kirjaston lainausten ja palautusten pohjalta, missä kirjastossa on minkäkinlaiselle aineistolle suurin tarve. Sitten se ohjaa lainattavaa sinne, missä sitä kaivataan.

Tämä tarkoittaa sitä, että vuodessa tai parissa kirjastot alkavat ehkä erikoistua. Esimerkiksi paljon lapsiperheitä palvelevaan kirjastoon saattaa kertyä nykyistä enemmän lastenkirjoja lainattavaksi.

Uusi järjestelmä myös vähentää aikaa, joka kirjaston henkilökunnalta kuluu kirjakuormien purkamiseen ja järjestämiseen. Kirjasto tiedottaa, että tämä käsityöstä säästyvä aika käytetään asiakaspalveluun ja tekoäly maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa.

Siitä, mitä kirjastoon ylipäätään hankitaan päättävät edelleen ihmiset.

Kuten ennenkin helsinkiläinen voi lainata ja palauttaa kirjoja myös muihin Helmet-kirjastoihin Espooseen, Vantaalle ja Kauniaisiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    2. 2

      Leijonat osui jo tolppaan, tilanne toisessa erässä 0–0, HS seuraa hetki hetkeltä jääkiekon MM-välierää

    3. 3

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    4. 4

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    5. 5

      Peltosirkut ovat katoamassa Suomesta, ja yksi syy on ranskalaisten syysherkku

    6. 6

      Valtteri Bottaksen paalupaikkaputki katkesi – jäi kalkkiviivoilla kakkoseksi Monacon gp:n aika-ajoissa

    7. 7

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    8. 8

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    9. 9

      Saksan juutalaisia varoitettiin kipan käytöstä

    10. 10

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    3. 3

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    5. 5

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    6. 6

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    7. 7

      Metalliromun seasta löytyi säteilevä laite – Säteilyturvakeskuskaan ei tiedä, mikä se on

    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      Kommentti: Rinne heitti Heinäluoman bussin alle komissaarikisassa – Mutta paljastiko yksi sana saman kohtalon Urpilaiselle?

    10. 10

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää