Kaupunki

Poliisitutkinta Töölössä: Vanhuksen epäillään potkineen leikkinyttä 8-vuotiasta lasta

Poliisi tutkii huhtikuun alussa sattunutta tapausta, jossa iäkkään miehen epäillään potkineen leikkimässä ollutta 8-vuotiasta poikaa Taka-Töölössä.

”Äiti, soita äkkiä”, kuului ääniviestinä Tanja Lopezin puhelimesta reilu kuukausi sitten. Viestin jätti hänen 8-vuotias poikansa, joka kertoi joutuneensa kesken leikkien vanhuksen pahoinpitelemäksi Töölön ala-asteen koulun läheisyydessä Helsingin Taka-Töölössä.

Myös poliisi oli jo hälytetty paikalle. Lasten ”papaksi” kuvaileman iäkkään miehen epäillään potkaisseen Lopezin poikaa kahdesti kerrostalon sisäpihalla.

Asiasta virisi rikostutkinta, jonka tiimoilta asianosaisia on nyt kuultu.

Pojan kuuleminen videoitiin. Tallenne on hyödyllinen muun muassa siitä syystä, jos asiaa käsitellään myöhemmin tuomioistuimessa. Alle 15-vuotiaiden ei yleensä tarvitse mennä oikeuteen kertomaan tapahtumista, mikäli kertomus on tallennettu jo esitutkinnan aikana.

”Poliisi kysyi pojaltani, kuinka paljon potkut sattuivat asteikolla 1–5. Poika sanoi, että jalkapohjaan osunut oli kaksi tai kolme, mutta kylkeen osunut oli jo neljä”, Lopez avaa kuulemisvideon sisältöä.

 

”Ehkä hän oli jo lähtökohtaisesti vihainen.”

Mies potki Lopezin mukaan poikaa, kun tämä oli ryömimässä aidanraosta kerrostalon sisäpihalle. Lapsijoukko leikki tapahtuma-aikaan, koulupäivän jälkeen Töölön ala-asteen koulun ympäristössä. Koulun piha rajautuu asuinkerrostaloihin, joten lapset levittävät kentällä aloitettuja leikkejään herkästi myös sisäpihoille.

”Pojat leikkivät korttelihippaa rakennusten sisäpihoilla. Siinä juostaan ympäriinsä ja otetaan toisia kiinni”, Lopez kertoo.

Lopez epäilee, että mies koki leikin häiritseväksi ja raivostui sen vuoksi. Hän on myös kuullut puheita, joiden mukaan jotkut lapset olisivat puolestaan jo aiemmin ”soittaneet vähän suutaan” samalle miehelle.

”Ehkä hän oli jo lähtökohtaisesti vihainen.”

Sekään ei toki tee epäillystä lapsen potkimisesta millään tavalla hyväksyttävämpää.

”Minun käsitykseni mukaan terve aikuinen ei käy lapseen käsiksi”, Lopez toteaa.

Epäilty pahoinpitelijä on poliisin tiedossa. Lopez ei tuntenut miestä entuudestaan, mutta alueen lapset ovat hänen käsityksensä mukaan törmänneet tähän aiemminkin.

Väkivaltaa ei ole kuitenkaan tiettävästi aiemmin kohdistettu lapsiin.

Kahdeksanvuotias poika selvisi huhtikuun alussa tapahtuneesta tilanteesta säikähdyksellä. Lopez ei myöskään ole havainnut poikansa kärsineen pelkotiloista tai muista mahdollisista henkisistä vammoista tapahtuneen jälkeen.

”Poikani on menevä ja rohkea, ja hän lähti ulos leikkimään jo muutaman tunnin päästä. Ehkä hän otti sen enemmän elämän haasteena”, Lopez sanoo.

Lopezin tiedossa ei ole, että välikohtaus olisi aiheuttanut laajempaa jälkipyykkiä Taka-Töölössä.

 

”Todennäköisesti kuulemme vielä muita tapahtuneen nähneitä.”

Rikoskomisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että epäillyn pahoinpitelyn esitutkinta on vielä kesken.

”Asianomistajapoika sekä rikoksesta epäilty on kuultu, ja todennäköisesti kuulemme vielä muita tapahtuneen nähneitä. Tämän jälkeen sitten päätös siitä, siirtyykö asia syyteharkintaan”, Kruskopf sanoi torstaina.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    6. 6

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    7. 7

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    8. 8

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    9. 9

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    10. 10

      Keski-ikäinen mies kuoli moottoripyörä­onnettomuudessa Keravalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    5. 5

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    8. 8

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    11. Näytä lisää