Kaupunki

Poikkeuksellista alaikäisten huume­väkivaltaa Helsingissä: ”Tekotapa viittaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen”

Uhrin mukaan pahoinpitely oli tapahtunut yllättäen.

Alaikäisistä nuorista koostuvaa ryhmää epäillään törkeästä ryöstöstä ja törkeän varkauden yrityksestä Helsingissä.

Asiaa tutkivan Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmän mukaan rikoksista epäillään alaikäisiä nuoria.

Epäillyt rikokset tapahtuivat loppuvuodesta, ja esitutkinta on valmistumassa.

Poliisi ei tarkenna, missä päin Helsinkiä epäillyt rikokset tapahtuivat.

Poliisille tulleen hälytyksen mukaan kolmesta neljään alaikäistä nuorta oli pahoinpidellyt alaikäistä uhria lyömällä ja potkimalla tätä eri puolille kehoa, minkä sivulliset olivat kuitenkin pystyneet huudoin lopettamaan.

”Uhri kertoi, että häntä oli potkittu ja lyöty muun muassa kivellä kasvoihin. Lisäksi häneltä oli anastettu omaisuutta. Osa tekijöistä oli ollut uhrin asunnon rappukäytävässä. Poliisin saapuessa paikalle epäillyt tekijät olivat jo ehtineet poistua”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss tiedotteessa.

Uhri kertoi poliisille, että tunsi kaksi epäillyistä hyökkääjistä, vaikka toisella näistä kahdesta oli ollut kommandopipo päässä. Uhrin mukaan pahoinpitely oli tapahtunut yllättäen.

Poliisi otti uhrin tunnistamisen perusteella kiinni kaksi epäiltyä, joista toinen vapautettiin nopeasti, sillä hän ei ollut tekohetkellä paikalla. Poliisi sai kuitenkin selville toisen epäillyn omien tutkimustensa perusteella.

Kaksi alaikäistä epäiltyä olivat vangittuina tutkinnan alkuvaiheessa.

Esitutkinnan edetessä pidätettiin vielä kolme alaikäistä poikaa sekä otettiin kiinni yksi alle 15-vuotias poika. Kaikki 15 vuotta täyttäneet on sittemmin vapautettu ja määrätty matkustuskieltoon.

Epäillyt olivat tekohetkellä 14–16-vuotiaita.

Esitutkinnassa selvisi epäiltyjen saaneen vihiä, että uhrin asunnossa olisi huomattava summa rahaa ja huumeita.

Epäillyt olivat sopineet sosiaalisessa mediassa kaupat pienestä määrästä huumeita asianomistajan kanssa. Kaupan yhteydessä oli tarkoitus anastaa avain ja päästä sisälle asuntoon.

Lopulta vain kaksi epäiltyä onnistui pääsemään rappukäytävään, ei asuntoon sisälle.

Poliisi epäilee uhria huumausainerikoksesta. Esitutkinnassa ei selvinnyt, että uhrin asunnolla olisi ollut huomattavaa summaa rahaa tai huumausaineita.

”Kyseessä on poikkeuksellinen tapaus, koska tekotapa viittaa aikuisten maailmaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen teon suunnitelmallisuuden ja törkeyden perusteella”, kertoo rikostarkastaja Jari Illukka tiedotteessa.

Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmä on reilun vuoden ajan toiminut ryhmä, joka tutkii kaikki alle 18-vuotiaiden tekemiksi epäillyt rikokset Helsingin alueella.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten kritiikkiin

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    4. 4

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    5. 5

      Hälytys lento-onnettomuudesta Helsinki-Vantaalla: Kone kääntyi takaisin, matkustajat evakuoitiin

    6. 6

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    7. 7

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    8. 8

      HS:n Sami Kero on ikuistanut edelliset Leijona-fanien tori­juhlat: ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      Marko ”Mörkö” Anttila sai oman kannatuslaulun, asialla Arttu Wiskarin bändi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    3. 3

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    4. 4

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    5. 5

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää