Kaupunki

Riita Postitalon ikkunoista jatkuu yhä: Helsinki aikoo valittaa vaatimastaan suojelu­ratkaisusta

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti asiasta perjantaina.

Riita Helsingin Postitalon ikkunaremontista jatkuu.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti perjantaina valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen Postitalon ikkunoita koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan ikkunoita ei saa nykyaikaistaa.

Jaoston päätös valittaa tehtiin kokoomuksen johdolla äänin 6–3 vastoin esittelijän ehdotusta.

Kaikki alkoi siitä, kun rakennuksen omistava Ilmarinen ilmoitti haluavansa uusia Helsingin yhtenä maamerkkinä tunnetun, vuonna 1938 valmistuneen ja asemakaavamerkinnällä suojellun Postitalon ikkunat.

Ilmarisen mukaan rakennuksen ikkunat eivät ole enää turvallisia ja toimivia ja yhtiö haki lupaa ikkunoiden uusimiselle.

Puukarmiset ikkunat olisi mahdollista korjata myös alkuperäistä kunnioittaen, mutta se maksaisi enemmän.

Helsingin rakennusvalvontapalvelut ja kaupunginmuseo pitivät puukarmien vaihtamissuunnitelmaa huonona.

Helsingin kuntapoliitikot hyväksyivät kuitenkin viime kesänä päätöksen, jonka mukaan Pääpostitalon alkuperäiset ikkunat olisi voinut korvata nykyisten rakennusvaatimusten mukaisilla laseilla ja alumiinisilla ikkunanpuitteilla.

Pian tämän jälkeen kaupungin virkamiehet eli Helsingin kaupunki teki Helsingin hallinto-oikeuteen valituksen omien poliitikkojensa tekemästä Pääpostitalon ikkunaremonttipäätöksestä.

Virkamiehillä on mahdollisuus valittaa poliitikkojen päätöksestä, jos he katsovat, että päätös on lain – tässä tapauksessa asemakaavan – vastainen.

Kyseessä oli harvinainen oikeustapaus: Helsingin kaupunki vastaan Helsingin kaupunki.

Hallinto-oikeus käsitteli sitä, millaiset ikkunanpielet rakennuksessa saa olla. Helsinki sai oikeudesta virkamiesten valituksen mukaisen ratkaisun, joka kumosi kaupungin aiemman poliitikkojen tekemän päätöksen ikkunoiden uusimisesta.

Hallinto-oikeuden kanta oli se, että Postitalon ikkunoissa ei saa käyttää alumiinisia ikkunanpuitteita eikä sävytettyä erikoislasia, koska se tärvelisi rakennustaiteellista arvoa.

Hallinto-oikeuden kannan jälkeen Helsingin kokoomuksen pitkäaikainen johtava poliitikko Risto Rautava kimpaantui.

”Minkä helvetin takia, kun tulee hankala asia, joka voi mennä niin tai näin, virkamiehet eivät taivu vaan lähtevät valittamaan asiasta”, Rautava sanoi HS:lle.

Nyt asiassa uusin käänne on siis se, että kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti, että kaupungin tulee valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Ympäristö- ja lupajaoston puheenjohtajan Silvia Modigin mielestä tilanne on farssi.

”Nyt ollaan tilanteessa missä kaupunki valittaa päätöksestä joka on kaupungin valituksen mukainen. Tämä näyttää ihan naurettavalta”, Modig (vas) sanoi.

Modigin mukaan kokoomus ajaa asiassa Ilmarisen etua. Modig pelkää myös, että jos suojelumääräys puretaan tässä kohteessa, se murretaan laajemminkin.

”Tämä oli kokoomukselta outo veto. Kyllä Ilmarinen osaa itse pitää huolta omista oikeuksistaan ja voisi hoitaa etunsa mukaisen valituksen”, Modig sanoo.

”Tämä on iso periaate. Mitä sanomme seuraavalle, joka myöskin haluaa helpotusta remonttikuluihinsa, koska tietysti suojelurakennuksen korjaaminen on vaikeampaa, vaativampaa ja sen kautta kalliimpaa?”, Modig sanoo.

Tapio Klemetti (kok) teki esityksen, että hallinto-oikeuden ratkaisusta valitetaan.

”Hallinto-oikeus ei ole lainkaan oikeudellisessa arviossaan käsitellyt toimenpidelupahakemuksen varsinaista perustetta eli maanrakennuslain vaatimuksia rakennuksen terveellisyydelle ja turvallisuudelle ja sitä, miten nämä ovat yhteen sovitettavissa suojelumääräysten kanssa”, perustelee Klemetti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    2. 2

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    3. 3

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    4. 4

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    5. 5

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    6. 6

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    7. 7

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    8. 8

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    9. 9

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    9. 9

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää