Tapiolan uimahallista syttyi sota: Suojelijat epäilevät purkuperusteita heppoisiksi, kaupunginjohtaja paheksuu ”viisastelijoita ja valittajia”

”Meille oli lapsena tärkeintä, että me pääsemme uimaan, ei niinkään se, miltä uimahalli näyttää”, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

Julkaistu: , Päivitetty:

Tapiolan uimahallin ympärillä Espoossa kuohuu, vaikka siellä ei ole pitkään aikaan ollut vettä – tai oikeastaan juuri siksi.

Uimahalli on osa Tapiolan valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä, jota yhä arkkitehtiopiskelijat ulkomailta saapuvat katsomaan. Espoon kaupunki haluaa vanhan uimahallin paikalle upouuden hallin 50-metrin ratoineen. Monet arkkitehdit taas pitävät kansallismaiseman yhden maamerkin ja asemakaavalla suojellun rakennuksen poistamissuunnitelmia häpeällisinä. Asemakaavalla suojeltua rakennusta ei saa purkaa ilman painavaa syytä.

Alun perin vuonna 1965 käyttöön otettu, mutta pois käytöstä oleva halli on nyt surkea näky. Sen peruskorjaamisen rakennuslupaprosessi oli jo valmisteilla, mutta keskeytettiin, kun selvisi, että remontin kustannukset kasvavat. Vanhan hallin korjauksen hintalappu oli vuosi sitten keväällä 23,5 miljoonaa.


Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää harmittaa niin kaupungin pomona kuin Tapiolasta kotoisin olevana, että hallissa ei tällä hetkellä uida.

”Meille oli lapsena tärkeintä, että me pääsemme uimaan, ei niinkään se, miltä uimahalli näyttää”, Mäkelä toteaa.

Virallista päätöstä hallin purkamisesta ei ole tehty, mutta kaupunki tekee nyt uudisrakennuksen eteen hartiavoimin töitä, jotta uimahalli Tapiolassa saataisiin rakennettua ja avattua mahdollisimman pian.

”Kaupunki pyrkii nyt määrätietoisesti toimimaan niin, että saadaan uimahalli käyttöön ja sellaiseksi, että uima-allas pitää myös vettä. Se on paras tapa kunnioittaa tätä Tapiolan kulttuuriperintöä.”


Espoo on valmistellut uudisrakennuksesta arkkitehtuurikilpailua. Suomen arkkitehtiliitto Safa puolestaan on ottanut kantaa Tapiolan uimahallin säilyttämisen puolesta. Onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka moni Safan jäsen osallistuu aikanaan uudisrakennuksen suunnittelukilpailuun. Alun perin kisa piti käynnistää jo tänä keväänä, mutta kaupunki teettää hallin perustuksista lisäselvityksiä kesän aikana.

Espoon kaupunki on perustellut uuden uimahallin tekemistä Tapiolaan rahalla. Vanhan hallin vikojen korjaaminen tulisi kalliiksi. Espoon teknisen toimen teettämien kuntoselvitysten mukaan Tapiolan uimahallia vaivaa muun muassa betonirakenteita rapauttava alkalikiviainesreaktio (akr).

Alkalikiviainesreaktio tarkoittaa sitä, että kiviaineksen tietyt mineraalit ja sementtikiven huokosveden sisältämät alkalit ja hydroksyyli-ionit reagoivat keskenään kemiallisesti.

Uimahallin puolestapuhujien mielestä hallin huonokuntoisuutta on liioiteltu. Aarne Ervin suunnitteleman uimahallin säilyttämistä haluavat huomauttavat, että Suomessa on onnistuneita esimerkkejä alkalikiviainesreaktiosta kärsineiden uimahallien korjauksista.

Suomessa alkalikiviainesreaktion tuntee parhaiten geologi ja tekniikan lisensiaatti Hannu Pyy, joka työskentelee Vahanen Rakennusfysiikka -yhtiössä erikoisasiantuntijana.


Hän arvioi viime tammikuussa Rakennuslehdessä, että alkalikiviainesreaktion varjolla moni uimahalli joutuu kalliiden ja mahdollisesti osin turhienkin korjausten ja purkujen kohteeksi.

Pyy sanoo Helsingin Sanomille, että hän ei voi arvioida Tapiolan uimahallin tilannetta, koska ei ole nähnyt perusteellisia uimahallista tehtyjä kuntoselvityksiä ja -raportteja.

Safan jäsenet ovat kertoneet HS:lle pyytäneensä Espoon kaupungilta kuntoraportteja Tapiolan hallin kunnosta turhaan. Myös HS on tehnyt sähköpostitse Tapiolan uimahallin kuntoselvityksistä tietopyynnön 17. huhtikuuta ja uusinut sen tällä viikolla, mutta siihen ei ole vastattu mitään.

Perjantaina suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen kertoi, että kuntoselvitykset ovat tulossa Espoon kaupungin verkkosivuille.


Viimeisimpänä Tapiolan uimahallin puolustajiin liittyi tällä viikolla Arkkitehtuurimuseo, Docomomo Suomi Finland ja Rakennustaiteen seura vetoomuksellaan, jota on lähetetty Espoon päättäjille.

”Nykytiedon valossa akr on tutkittavissa ja korjattavissa oleva ongelma”, vetoomuksessa todetaan ja jatketaan näin:

”Mikäli uimahallin kunnostaminen kuitenkin osoittautuu pätevien asiantuntijoiden tekemien kuntotutkimusten perusteella tavoitteena epärealistiseksi, ei se silti ole purkuperuste, vaan rakennukselle tulisi etsiä uusi siihen soveltuva käyttötarkoitus.”

Tällaisessa tilanteessa Arkkitehtuurimuseo, Docomomo Suomi Finlandin ja Rakennustaiteen seuran ehdotus olisi kirjasto.

”Sitä kansallismaisemaa, jona Tapiola tuli tunnetuksi ei enää ole kuin Tapiolan asumalähiöissä, vaan sitä rakennus rakennukselta nakerretaan”, harmittelee Rakennustaiteen seuran puheenjohtaja ja Espoon kaupunginmuseon entinen johtaja Timo Tuomi.

Myös kulttuuriperintöalan järjestö Europa Nostra Finland on ottanut kantaa hallin säilyttämisen puolesta, kun se keväällä valitsi Tapiolan uimahallin Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi.


Tapiolan halli on aiheuttanut Espoon kaupungille paljon murhetta ja rahanmenoa. Sitä remontoitiin yhdeksällä miljoonalla 2000-luvulla. Tuon korjauksen jälkeen halli avautui vuonna 2005. Halli suljettiin vuonna 2016, koska altaiden laatat irtoilivat ja osa altaista vuoti.

Tämän jälkeen vielä viime vuoden kevääseen saakka kaupunki valmisteli vanhan hallin korjausta. Kesäkuussa 2018 kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti selvityttää sitä vaihtoehtoa, että uimahalli puretaan ja rakennetaan tilalle uusi halli. Näin tehtiin ja viime joulun alla HS uutisoi, että kaupunki vie asian valmistelua eteenpäin sellaisella lähtöoletuksella, että uimahalli puretaan.

”Haluaisin, että myöskin Tapiolassa niiden rakennusten osalta, jotka ovat selvästi elinkaarensa päässä, löytäisimme yhdessä Museoviraston kanssa ratkaisuja jotka palvelisivat kaupunkilaisia eivätkä kohtuuttomasti rasittaisi meidän taloutta”, kaupunginjohtaja Mäkelä sanoo.

”Järkyttävää olisi, että Tapiolan uimahalli joutuisi olemaan viisastelijoiden ja valittajien takia yhtä pitkään tyhjillään kuin Espoon kaupungintalo.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hallituksen linja jakaa keskustan kannattajia

    2. 2

      ”Koputamme vaikka ovelle ja keitämme aamuteet, että varmasti saamme ihmisen töihin”, sanoo työnantaja, joka taistelee Yhdysvaltain kuumilla työmarkkinoilla työntekijöistä

    3. 3

      Punastumisen hetkellä auttaa, jos sanoo mielessään tietyn turvalauseen, neuvoo psykologi ja antaa esimerkin

    4. 4

      Poliisit, syyttäjät ja tuomarit vaativat tehokkaampia pykäliä maalittamista vastaan

    5. 5

      Amerikkalainen maksaa ison laskun kauppasodasta

    6. 6

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    7. 7

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    10. 10

      Israelin pääministerin vaimo tilasi ravintolaruokia 85 000 eurolla: tuomittiin julkisten varojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Argentiinassa ja Uruguayssa 48 miljoonaa ihmistä jäivät ilman sähköä valtavan sähkö­katkoksen vuoksi, noin puolet saatu palautettua

    5. 5

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    6. 6

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – HS:n haastattelussa Urpilainen kertoo odotetusta puhelusta ja ikimuistoisesta viikostaan

      Tilaajille
    7. 7

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    8. 8

      The New York Times: Yhdysvallat on asentanut Venäjän sähkö­verkkoon haitta­ohjelmia, Trump kutsui artikkelia valeeksi ja maan­petokseksi

    9. 9

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    10. 10

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    7. 7

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    8. 8

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää