Kaupunki

Äkkinäinen kaistanvaihto aiheutti kolarin Lahdenväylällä – poliisi pyytää havaintoja paikalta paenneesta autosta

Kolme ihmistä kuljetettiin sairaalahoitoon. Kolarissa oli osallisina yhteensä kolme autoa.

Äkkinäinen kaistanvaihto aiheutti kolarin Lahdenväylällä Vantaalla lauantaina iltapäivällä. Kolarin seurauksena kolme ihmistä kuljetettiin sairaalahoitoon, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessa.

Poliisin mukaan kolari tapahtui noin kello 17.15 Kuusijärven kohdalla. Vasenta kaistaa pohjoiseen päin kulkenut auto oli tehnyt yhtäkkisen kaistanvaihdon ja törmännyt oikeanpuoleisella kaistalla kulkeneeseen Nissan Qashqai -merkkiseen henkilöautoon.

Poliisin mukaan Qashqain kuljettaja oli menettänyt yllättävässä törmäyksessä autonsa hallinnan, ja auto oli osunut kaiteeseen. Osuman jälkeen auto oli sinkoutunut takaisin kaistalle ja törmännyt takaa tulleeseen Nissan Tiida -merkkiseen henkilöautoon.

Qashqai päätyi törmäyksessä katolleen ja Tiida ajautui kaistojen väliselle viheralueelle. Qashqaissa olleet kuljettaja ja matkustaja sekä Tiidan kuljettaja kuljetettiin ambulanssilla sairaalahoitoon.

Poliisin mukaan tapahtumaketjun aiheuttanut henkilöauto jatkoi onnettomuuspaikalta matkaansa pysähtymättä, eikä jäänyt selvittämään asiaa. Poliisi kehottaa kyseisen auton kuljettajaa ilmoittautumaan.

Lisäksi poliisi kaipaa silmännäkijähavaintoja tapauksesta. Havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse Itä-Uudenmaan poliisin vihjepuhelimeen 0295 493 636 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      Israelin pääministerin vaimo tilasi ravintolaruokia 85 000 eurolla: tuomittiin julkisten varojen väärinkäytöstä

    4. 4

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaksi loukkaantui kerrostaloasunnon voimakkaassa räjähdyksessä Savonlinnassa

    6. 6

      Argentiinassa ja Uruguayssa miljoonat ilman sähköä valtavan sähkö­katkoksen vuoksi, korjaus etenee hitaasti

    7. 7

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    8. 8

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    9. 9

      Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

    10. 10

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Argentiinassa ja Uruguayssa miljoonat ilman sähköä valtavan sähkö­katkoksen vuoksi, korjaus etenee hitaasti

    5. 5

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    6. 6

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – HS:n haastattelussa Urpilainen kertoo odotetusta puhelusta ja ikimuistoisesta viikostaan

      Tilaajille
    7. 7

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    8. 8

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Times: Yhdysvallat on asentanut Venäjän sähkö­verkkoon haitta­ohjelmia, Trump kutsui artikkelia valeeksi ja maan­petokseksi

    10. 10

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    8. 8

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää