Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

”Voi itku, Jeesus on taas kuollut”

Olen liberaali uskonnol­linen nuori ja asun Helsingissä. Istun tunnilla ja kuuntelen, kun muut nuoret nauravat Jeesuksen kuolemalle ja heittävät läppää uskonnosta. Harrastuksessani kommentoidaan uskonnollisten typeryyttä. Itse en uskalla sanoa mitään.

Tulin Helsinkiin lukioon pienestä kylästä Uudeltamaalta. Kotikylässäni uskontoa pidettiin neutraalina asiana. Muut tiesivät sen olevan minulle tärkeää, ja uskonnontunneilla kannustettiin, kun yksin vastailin opettajan kysymyksiin. Helsingissä kuitenkin huomasin, että uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata. Tämä yllätti ja teki minut surulliseksi.

Luterilaisella kirkolla on nolo imago. Kirkon pyrkimyksenä nähdään konservatiivisten arvojen tuputtaminen. Koulussa uskonto on läsnä, vaikka suuri osa kirkkoon kuuluvista ihmisistä ei ole uskonnollisia. Nuoret ja lapset osallistuvat uskonnollisiin aamunavauksiin ja messuihin, jotka tuntuvat heistä kuivilta ja tylsiltä.

Kirkosta on syntynyt kuva, että se hyväksyy ainoastaan tietynlaiset ihmiset. Jos et ole sellainen, et ole tervetullut kirkkoon. Mediassa nostetaan esille ihmisiä, jotka pyrkivät määrittelemään, millaisia uskonnollisten kuuluisi olla ja mitkä arvot kirkolla yleisesti on. Uskonto näyttäytyy politiikkana, joka on täynnä ristiriitoja. Samalla unohdetaan se, mikä uskonnossa on oikeasti tärkeintä.

 

Uskonnollinen on velvollinen selittämään, miksi uskoo Jumalaan.

Uskonnon harjoittaminen on minulle suurimmaksi osaksi omaa ajattelua ja yhteyden ylläpitoa Jumalaan. Erilaiset messut sekä iltahartaudet ovat ihana tapa ylläpitää yhteyttä omaan uskontoon, mutta uskominen ei edellytä niihin osallistumista. Jos pappi saarnaa minulle asioita, joita en itse pidä oikeina, minun ei tarvitse uskoa niihin, eivätkä ne lisää tunnettani yhteydestä.

Yksin kotona rukoileminen tuo minua paljon lähemmäs Jumalaa kuin messussa istuminen. Tärkeintä uskonnossa on minulle se rakkaus ja hyvyys, jota haluan antaa muille ihmisille eteenpäin.

Tuntuu siltä, että uskonnollisten ihmisten täytyy aina todistella omaa järkevyyttään ja vastailla elämän suuriin arvokysymyksiin: No miksi sitten maailmassa on pahaa, jos kerran on olemassa Jumala? Vastustatko sinä homoja? Pitäisikö politiikassa lisätä uskonnon roolia? Uskonnollinen on velvollinen selittämään, miksi uskoo Jumalaan, ja jollain tavalla hänen pitäisi tietää kaikki asiat maailmasta.

Totuus kirkosta on toisenlainen kuin ajatellaan. Kirkon sisällä on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Kirkko antaa kaikkien olla mukana. Ja kyllä, kirkko tukee seksuaalivähemmistöjäkin. En usko, että ihmiset ovat kirkossa ensisijaisesti harjoittamassa politiikkaa ja tuomitsemassa muiden ihmisten mielipiteitä.

Kouluissa uskonnonopetus on pinnallista ja antaa liian vähän tilaa omalle pohdinnalle. Uskonnon tunneille täytyisi luoda ympäristö, jossa jokaisella on mahdollisuus puhua vapaasti omista uskonnollisista ajatuksistaan ja tunteistaan.

Meidän täytyisi oppia elämään sopusoinnussa muiden uskontojen ja niiden edustajien kanssa, koska uskonto on niin vahvassa osassa globaalissa maailmassa. Jos lapsesta asti oppisimme ymmärtämään uskontoja ja uskoa, ne eivät aiheuttaisi enää niin paljon inhoa.

Kirjoittaja on Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimituksen toimittaja.