Kaupunki

Mies pahoinpiteli puolisoaan, nainen kosti veitsellä – hovioikeus kovensi kummankin tuomiota

Nainen vetosi siihen, että oli ollut humalassa ja peloissaan ja halusi miehen pois asunnostaan.

Törkeä pahoinpitely muuttui tapon yritykseksi Helsingin hovioikeudessa maanantaina.

Hovioikeus päätti korottaa Vantaan käräjäoikeuden vuodentakaista tuomiota tapauksessa, jossa vuonna 1969 syntynyt nainen löi vuonna 1966 syntynyttä miestä veitsellä kaulaan vuoden 2017 joulukuussa. Mies oli hetkeä aiemmin pahoinpidellyt naista lyömällä ja potkimalla häntä päähän.

Vantaalais­pariskunnan riita alkoi musiikin soittamista koskevasta sanailusta. Nainen pyysi miestä poistumaan asunnostaan. Mies kävi naiseen käsiksi ja löi ja potki tätä niin, että naisen nenäluu murtui ja hän menetti tajuntansa. Virottuaan nainen haki keittiöstä suuren sahateräisen leipäveitsen ja viilsi sillä miestä kaulaan. Veitsi osui lähelle kaulavaltimoa.

Nainen puolustautui oikeudessa sanomalla, että kyse oli itsepuolustuksesta. Hän vetosi siihen, että oli ollut humalassa ja peloissaan ja halusi miehen pois asunnostaan.

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi naisen maaliskuussa 2018 törkeästä pahoinpitelystä puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen ja miehen pahoinpitelystä yhdyskuntapalveluun 118 tunniksi.

Syyttäjä valitti kummastakin tuomiosta ja vaati rangaistusten koventamista.

Tuoreessa päätöksessään Helsingin hovioikeus katsoi, että nainen syyllistyi tapon yritykseen ja tuomitsi hänet kahden ja puolen vuoden vankeuteen, sekä korvaamaan miehelle henkisestä kärsimyksestä 3 500 euroa.

Oikeuden perustelun mukaan tilannetta ei voida pitää hätävarjeluna, sillä naisella ei ollut tilanteessa tarvetta puolustaa itseään. Mies oli tapahtumahetkellä nukkumassa ja aseeton.

HS ei kerro naisen nimeä vaikka tuomio on yli kaksi vuotta vankeutta, koska samalla olisi pääteltävissä uhriksi joutuneen miehen henkilöllisyys.

Hovioikeus korotti myös miehen rangaistusta neljän kuukauden vankeudesta puoleen vuoteen. Rangaistus suoritetaan 178 tunnilla yhdyskuntapalvelua.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni luulee, että venyttely auttaa lihasjumeihin, vaikka niin ei ole, sanoo fysioterapeutti – Nämä kuusi liikettä toimivat paremmin

      Tilaajille
    2. 2

      Samankokoisissa Suomessa ja Minnesotassa on asunut somaleja yhtä kauan, mutta Yhdysvalloissa he ovat päässeet nopeammin elämässä eteenpäin

    3. 3

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    4. 4

      Ihmiset harrastivat itsetyydytystä kaikessa rauhassa, kunnes sitä alettiin pitää vaarallisena: Miksi masturbaatiosta tuli 1700-luvulla syntiä?

    5. 5

      Miljoonien eurojen vaalirahan alkuperä jää piiloon – Antti Häkkäselle lähes 100 000 euroa tuntemattomista lähteistä

      Tilaajille
    6. 6

      Jättimäisen Apotti-järjestelmän puutteet vaarantavat salassa pidettävät potilastiedot

    7. 7

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    9. 9

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    10. 10

      On pomminvarma keino, jolla viranomaistiedot voi suojata – mutta siihen liittyy ongelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    3. 3

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    4. 4

      Sotien jälkeen lähes kadonnut herhiläinen valtaa Suomesta uusia alueita: ”Se on iso ja letkeä kaveri”

    5. 5

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    6. 6

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    7. 7

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    8. 8

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    9. 9

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    10. 10

      Vanhemmat ottivat käyttöön menetelmän, joka lopetti parissa viikossa vauvan yöheräilyt ja nopeutti nukahtamista – näin unikoulu toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    5. 5

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    11. Näytä lisää