Kaupunki

Allas-merikylpylä on taloudellisissa vaikeuksissa, Helsingin kaupunki rientää apuun

Altaan rahoittajat pidensivät lainojen takaisinmaksuaikaa. Helsingin kaupunki luottaa kelluvan kylpylän tulevaisuuteen.

Suuret lainat ja tiukat maksuajat ovat painaneet laajentamista suunnittelevan merikylpylä Allas Sea Poolin taloutta.

Lyhyet laina-ajat ja niistä johtuvat suuret lyhennyssummat ovat aiheuttaneet kylpylän omistavalle Helsinki Allas oy:lle maksuvaikeuksia samalla, kun yhtiö suunnittelee uusien Allas-kylpylöiden perustamista Turkuun ja Ouluun. Lyhennettävää on kertynyt toista miljoonaa euroa vuodessa.

Maanantaina Allas sai tilanteeseensa helpotusta, kun Helsingin kaupunginhallitus päätti myöntää kylpylän omistavalle yhtiölle kahden vuoden pidennyksen laina-aikaan.

Helsinki Allas lainasi vuonna 2015 kylpylän rakentamiseen kaupungilta miljoona euroa. Tuoreen päätöksen mukaan yhtiön on maksettava summa takaisin marraskuun 2025 loppuun mennessä.

Rakennusvaiheessa Allas Sea Poolin kustannuksia kasvattivat monet viivästykset esimerkiksi rakennuttajan vaihtumisen vuoksi. Kylpylän alun perin kahdeksan vuoden mittaiseksi sovitusta vuokra-ajasta kaksi vuotta kului pelkästään rakennusprojektiin.

”Investointi paisui kohtalaisen kookkaaksi siitä, mitä aluksi kaavailtiin. Lainat ovat olleet poikkeuksellisen lyhyitä näin suuressa investoinnissa ja ison kiinteistön pyörittämisessä”, Helsingin kaupungin rahoitusasiantuntija Keijo Härkönen sanoo.

”Toiminnan käynnistämisessä on aina omat kulunsa ja viiveensä. Jos lainoilla on tiukat takaisinmaksuajat, niin tiukillahan sitä ollaan.”

Kaupunki kuitenkin luottaa kelluvan kylpylän tulevaisuuteen. Se on jatkanut Altaan vuokrasopimusta vuoden 2030 loppuun asti.

”Kaupunki näkee mielellään, että siinä on jotakin muuta kuin parkkipaikka. Allas on kaupungin ilmeen ja toimeliaisuuden kannalta hyvä asia”, Härkönen sanoo. ”Jos talous pysyy viime kesän tasolla, ei pitäisi olla suurta hätää.”


Helsingin kaupunki on ollut yksi Altaan kolmesta rahoittajasta. Laina-ajan pidennyksen ehtona oli, että myös merikylpylän muut rahoittajat, valtion rahoitusyhtiö Finnvera ja vakuutusyhtiö Fennia pidentävät maksuaikaa kahdella vuodella.

Lisäksi rahoittajat edellyttävät Allas Helsingiltä uuden rahoittajan löytämistä. Yhtiö on saamassa lisärahoitusta eräältä pankilta, jonka nimeä tässä vaiheessa neuvotteluja ei kerrota.

Kaupunginhallituksen päätös sinetöi rahoituspaketin, jollaista Helsinki Allas on tavoitellut kylpylän perustamisesta asti.

”Olemme tyytyväisiä. Altaan rahoitus on nyt hyvällä mallilla, tulevaisuus näyttää valoisalta”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Raoul Grünstein sanoo.

Hänen mukaansa merikylpylällä menee hyvin ja pian entistäkin paremmin.

”Laina-ajat ovat nyt pidemmät ja pankki tulee mukaan ensimmäistä kertaa Altaan historiassa. Se on huomannut, että toiminta on suunnitelmanmukaista ja kannattavaa.”

Merikylpylässä vieraili viime vuonna lähes 600 000 ihmistä, joista noin puolet osti pääsylipun joko kylpylään tai tapahtumiin ja puolet kävi ravintolassa, kahvilassa tai terassilla.

Kävijämäärä oli jopa vähän suunniteltua suurempi. Kylpylä teki toisena toimintavuotenaan 900 000 euron liikevoiton. Samanlaisia lukuja odotetaan Grünsteinin mukaan tältäkin vuodelta.

HS tutustui Allas-merikylpylään ennen sen avautumista kesällä 2016:

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotien jälkeen lähes kadonnut herhiläinen valtaa Suomesta uusia alueita: ”Se on iso ja letkeä kaveri”

    2. 2

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    3. 3

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    4. 4

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    5. 5

      Asiantuntijat: Jemenin edustalle hylätty säiliöalus voi räjähtää ja aiheuttaa ympäristökatastrofin

    6. 6

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    7. 7

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    8. 8

      Näinkin ihmiset yrittävät hankkia vuokra-asunnon: Tupakka suussa näyttöön ja lahjustarjous välittäjälle

      Tilaajille
    9. 9

      Kertooko työministeri Harakka, miten hallitus aikoo nostaa työttömyyttä? Suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 13

    10. 10

      Ensimmäiset pyysivät luvan, mutta sitten alueelle tultiin omin luvin: Suomalais-venäläinen koulu peittyi graffiteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi halkeama Espoossa

    5. 5

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    6. 6

      Kansanedustaja Hussein al-Taee palasi sairauslomalta ja joutui heti uudelleen myrskyn silmään – IL ja Yle: al-Taee ilmoitti koulutuksestaan vääriä tietoja

    7. 7

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    8. 8

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    9. 9

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    10. 10

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    7. 7

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää