MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kaupunki

28-vuotias mies käytti 14-vuotiasta lasta törkeästi hyväkseen Helsingissä, tuomittiin vankeuteen

Mies tuomittiin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.

Vuonna 1988 syntynyt mies tuomittiin tiistaina vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden huhtikuussa antamaa tuomiota.

Mies oli vaatinut syyte- ja korvausvaatimuksen hylkäämistä tai vankeusrangaistuksen muuttamista ehdolliseksi.

Vuonna 1988 syntynyt mies oli tutustunut tekojen aikaan 14-vuotiaaseen uhriin yhteisten kavereiden kautta vuonna 2016. Mies itse oli tekoaikaan 28-vuotias.

Tutustumisen jälkeen he olivat tapailleet kuukausien ajan. Mies oli ollut tietoinen uhrin iästä, mutta oli siitä huolimatta suudellut ja halaillut sekä ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa ainakin kuusi eri kertaa.

Mies kiisti syyllistyneensä hyväksikäyttöön. Miehen mukaan hänen ja uhrin välillä ei ollut seksuaalisväritteistä toimintaa, vaikka myönsikin suudelleensa ja halailleensa uhria kerran kaveriporukassa. Mies myös kertoi uhrin näyttäneen huomattavasti vanhemmalta kuin 14-vuotiaalta.

Hyväksikäyttö tuli ilmi, kun uhri kertoi koulukaverilleen olleensa sukupuoliyhteydessä vanhemman miehen kanssa ja koulukaveri kertoi asiasta koulukuraattorille. Koulukuraattori teki ilmoituksen poliisille.

Oikeuden mielestä teko oli törkeä asianosaisten ikäeron ja sukupuoliyhdyntöjen määrä huomioon ottaen. Miehellä oli taustalla useita rikoksia, joista hänelle oli tuomittu yhdyskuntapalvelua. Oikeuden mukaan aikaisemmat tuomiot edellyttävät ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Tuomion saaneella miehellä on vielä mahdollisuus hakea valituslupaa asiastaan korkeimmassa oikeudessa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Tiedustelupalvelu: Saksassa asuu lähes 13 000 väkivaltaista äärioikeistolaista

    7. 7

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää