MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kaupunki

Seksityöläinen tapasi sarjakuristaja Michael Penttilän vain päivää ennen Alppiharjun henkirikosta, kertoi edelleen jatkuvasta kirjeenvaihdosta murhaoikeuden­käynnissä

Puolustus pyrkii osoittamaan uuden todistajan avulla, että Michael Penttilällä oli tapana tavata prostituoituja hyvässä ja hallitun sadomasokistisessa hengessä.

Sarjakuristajaksi kutsutun, murhatuomiotaan kumoamaan pyrkivän Michael Penttilän oikeudenkäynnin toisena päivänä torstaina Helsingin hovioikeudessa todistajan aitioon astui uusi puolustuksen kutsuma todistaja.

Todistaja on nainen, joka myi seksipalveluita Penttilälle vain päivää ennen kuin tämä kuristi toisen prostituoidun hengiltä yksityisasunnossa Vaasankadulla Helsingin Alppiharjussa huhtikuussa 2018.

Noin 50-vuotiasta naista oli alun perin määrä kuulla puolustuksen vaatimuksesta suljetuin ovin eli median ja yleisön läsnä olematta. Penttilää puolustava asianajaja Kari Eriksson ilmoitti kuitenkin ennen istunnon alkua, että nainen haluaakin kertoa tietonsa yleisön läsnä ollessa.

Ehdoksi nainen esitti sen, että häntä ei saa valokuvata tai videoida eikä hänen nimeään saa julkaista. Todistajien kohdalla tällaista harvemmin tapahtuukaan, elleivät nämä sitten ole esimerkiksi asiantuntijatodistajia.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski ja henkirikoksen uhrin eli 52-vuotiaan naisen omaisia edustava asianajaja Jarkko Jaatela eivät vastustaneet todistajan julkista kuulemista.

Penttilä oli jo oikeudenkäynnin aiemmissa vaiheissa niin käräjillä kuin hovissakin kertonut tapaamisestaan uudeksi todistajaksi kutsutun naisen kanssa. Tämä kohtaaminen sujui hänen mukaansa ongelmitta.

Todistaja oli saapunut Salmisaaren oikeustalolle jo ennen yhdeksää, vaikka hänen kuulemisensa alkoi vasta puolenpäivän jälkeen. Hän vaikutti salin edustalla enimmäkseen hyväntuuliselta, mutta valitteli useaan otteeseen kovaan ääneen olevansa hyvin hermostunut.

Kun nainen erinäisten oikeudenkäynnin muihin asioihin liittyvien viivästysten vuoksi viimein pääsi todistamaan, aloitti hän kertomalla tavanneensa Penttilän 12. huhtikuuta 2018.

Penttilä halusi ostaa naiselta intiimihierontaa.

”Sanoin joo”, nainen sanoi hovioikeudessa.

Todistaja kertoi Penttilän olleen häneen muutamia kertoja puhelinyhteydessä ennen tapaamista. Puhelinkeskustelujen aikana Penttilä mainitsi seksityöläiselle myös olevansa hankkimassa uutta liittymää, koska epäili puhelintaan kuunneltavan.

Tämä ei kuitenkaan herättänyt naisessa sen kummempia epäilyksiä, vaan hän suostui tapaamaan miehen kotonaan Helsingissä.

Penttilän hankkima uusi puhelin ja prepaid-liittymä ovat keskeisiä seikkoja Alppiharjun henkirikoksen hovioikeuskäsittelyssä. Syyttäjän näkemyksen mukaan hankinnat nimittäin tukevat sitä, että Penttilä osti ne peitelläkseen jälkiään ja teki ennalta suunnitellun murhan. Puolustuksen version mukaan kyseessä oli kuitenkin äkkipikaistuksissa tehty tappo, eikä Penttilä esimerkiksi salaillut puhelinhankintaansa.

Todistaja kertoi yhteneväisesti Penttilän kanssa, että seksitapaaminen sujui kaikin puolin ongelmattomasti.

”Hän hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin”, nainen sanoi todistajan aitiossa.

Pian saapumisensa jälkeen Penttilä riisui naisen mukaan vaatteensa ja esitti kesken intiimihieronnan kysymyksen.

”Hän kysyi hyvin ystävällisesti, että voisinko ottaa tuolta putkikassista nahkahanskat.”

Tämän jälkeen Penttilä pyysi seksityöläistä kuristamaan itseään. Nainen suostui, ja Penttilä ryhtyi samalla antamaan ”intiimihierontaa itselleen”.

Nainen kertoi laskuttaneensa Penttilälle tarjoamastaan seksipalvelusta vain puolen tunnin hinnan, vaikka sessio kesti noin kaksi tuntia. Tätä hän perusteli oikeudessa sillä, että Penttilän pyytämät palvelut olivat ”miedoimmasta päästä”.

Todistaja kertoi käyvänsä nykyisin kirjeenvaihtoa vankilassa olevan Penttilän kanssa. Hän kuitenkin kiisti olevansa seurustelusuhteessa tämän kanssa, kun syyttäjä Velitski kysyi asiasta.

”Mieshän sen valinnan tekee”, nainen vastasi.

Naisen mukaan hänen ja Penttilän yhteydenpito on ollut muun muassa italialaisesta ruoasta puhumista. Kirjeenvaihto alkoi, kun nainen lähetti Penttilälle syntymäpäiväkortin.

”Joo, minä tein aloitteen”, todistaja kertoi ja naurahti kuuluvasti.

Miksi puolustus sitten kutsui kyseisen entisen prostituoidun hovioikeuteen? Syy lienee se, että hänen kokemuksillaan halutaan näyttää, että prostituoitujen kohtaaminen hyvässä hengessä oli tavanomaista Penttilälle. Näin ollen myöskään seuraavan päivän kuolemaan johtanut tapaaminen toisen prostituoidun kanssa ei olisi ollut murha vaan yllättävän hermostumisen vuoksi tapahtunut tappo.

Entinen seksityöläinen ei ollut todistajana vielä käräjillä. Hieman yllättäen hän tosin kertoi hovioikeudessa käyneensä oikeustalolla myös jo käräjäoikeuden pääistunnon aikana. Tuolloin hän kuitenkin vain antoi yhteystietonsa käytävällä asianajaja Erikssonille eikä osallistunut oikeudenkäyntiin.

Jää nähtäväksi, näkeekö hovioikeus uuden todistajan kuvailut Penttilästä puolustuksen toivomalla tavalla. Toinen vaihtoehto on siis se, että erilaisen tulkinnan myötä murhatuomio jää voimaan. Asiaan vaikuttaa toki sekin, miten muun näytön ja todisteiden painavuutta arvioidaan.

Yksiä Suomen rikoshistorian synkimpiä sivuja teoillaan kirjoittava Michael Penttilä tuomittiin Alppiharjun henkirikoksesta käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta. Hän valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Puolustus kiistää murhan, mutta kuristamalla tehty tappo myönnetään.

Penttilän rikoshistoria on erittäin raaka. Ennen Alppiharjun henkirikosta hän oli jo saanut tuomiot kolmen muun ihmisen kuoliaaksi kuristamisesta. Uhreja ovat hänen oma äitinsä vuonna 1985, 12-vuotias tyttö vuonna 1986 ja baarista Penttilän matkaan lähtenyt nainen vuonna 1993.

Penttilällä on rikostuomioita myös useista muista vakavista seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

Tuorein lainvoimainen tuomio on törkeästä henkeen tai turvallisuuteen liittyvän rikoksen valmistelusta, kun Penttilä todettiin syylliseksi suunnitelmasta, jossa kuristamisen uhriksi oli joutumassa 17-vuotias helsinkiläistyttö.

Koska korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, jäi voimaan keväällä 2018 annettu hovioikeuden kahden ja puolen vuoden vankeustuomio. Kyseinen hovioikeuden pääistunto järjestettiin 13. maaliskuuta 2018, ja Penttilä vakuutteli tuolloin olevansa rikokset taakseen jättänyt mies.

Tasan kuukauden päästä 13. huhtikuuta 2018 hän kuitenkin kuristi kuoliaaksi seksipalveluja kotonaan Vaasankadulla Helsingin Alppiharjussa myyneen naisen. Tämän rikostapauksen viimeinen käsittelypäivä oli torstaina Helsingin hovioikeudessa.

Torstaina hovioikeudessa kuultiin myös jo loppulausunnot, joskin varsinainen tuomio tulee vasta myöhemmin kirjallisena ratkaisuna.

Hovioikeudessa ydinkysymyksenä oli siis se, oliko Alppiharjun henkirikos ennalta suunniteltu raaka murha vai äkkipikaisuuksissa tehty tappo. Syyttäjän mukaan kyse oli ensin mainitusta, puolustuksen mielestä jälkimmäisestä.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski totesi loppulausunnossaan pitävänsä tekoa murhana ja kokonaisuutena arvostellen kaikilla tavoin törkeänä. Penttilä teki syyttäjän näkemyksen mukaan murhan samalla tavalla kuin teko tehtiin hänen edellispäivänä katsomassaan kuristuspornovideossa.

Suunnitelmallisuuden puolesta puhui Velitskin mukaan myös muun muassa se, että Penttilä hankki uuden puhelimen ja prepaid-liittymän vain päivää ennen henkirikosta. Se viittaa jälkien peittelyyn, koska tämä oli kyseisellä kännykällä yhteyksissä vain uhriin ja muutamiin muihin prostituoituihin. Penttilä ei käyttänyt sitä enää henkirikoksen jälkeen.

Penttilän kotoa löytyneitä sukkahousuja, nahkavyötä ja hansikkaita käytettiin syyttäjän mukaan kuristamiseen. Niistä saatiin talteen uhrin dna:ta.

”Pelkästään tekovälineiden vaihtaminen osoittaa, että siinä on ollut harkinta-aikaa”, Velitski sanoi

Kaikkinensa Velitski tyrmäsi Penttilän puheet siitä, mitä asunnossa tämän kertomuksen mukaan tapahtui. Tällainen oli esimerkiksi väite, jonka mukaan dna:ta olisi tarttunut Penttilän kotona oleviin kuristustarvikkeisiin sukkahousuista, jotka hän sattumalta nappasi raivonpurkauksen kourissa kuristuskäyttöön prostituoidun asunnossa.

Syyttäjän näkemyksen mukaan tällaisella väitteellä murhasta yritetään vain puhua lievemmin rangaistavaa tappoa, koska kyse ei silloin olisi harkiten tehdystä henkirikoksesta.

”Hän kertoo teosta vain osittain ja itselleen edullisimmalla tavalla”, Velitski katsoi.

Puolustus puolestaan piti syyttäjän näkemystä tapahtuneesta jonkinlaisena kudelmana, jossa eri asioita yhdistelemällä pyritään saavuttamaan haluttu lopputulos. Erityisesti Velitskin enemmän tai vähemmän epäsuorat vihjailut siitä, että Penttilä olisi saattanut toteuttaa kuristusperversioitaan asunnossa jopa pari vuorokautta, kummastutti Penttilää puolustanutta asianajaja Kari Erikssonia.

”Näyttönä ei voi pitää mitään sellaista, mitä ei ole todettu”, Eriksson sanoi.

Puolustuksen mukaan henkirikos oli äkkipikaistuksissa tehty ja tekoajaltaan lyhytkestoinen tappo. Tällöin Penttilä olisi kuristanut naisen hengiltä jo asunnon eteisessä, kun tämä olikin tunnistanut salanimellä tapaamisen sopineen miehen. Nainen oli puolustuksen mukaan haukkunut Penttilää tilanteessa muun muassa ”friikiksi”, minkä vuoksi tämä menetti hermonsa ja alkoi kuristaa.

Syyttäjä kiinnitti huomiota siihen, että valvontavideo- ja puhelutodisteiden valossa Penttilä näyttää kuitenkin olleen asunnossa jonkin aikaa ennen kuristamista – ei siis tappaneen tätä välittömästi eteisessä. Prostituoitu muun muassa puhui yli minuutin pituisen puhelun toisen asiakkaan kanssa, kun Penttilä todisteiden valossa oli jo asunnossa sisällä.

Toista asiakasta kuultiin todistajana oikeudessa. Hän ei kertomansa mukaan havainnut puhelun aikana mitään epänormaalia.

Puolustuksen mukaan Penttilä meni asuntoon vasta kyseisen puhelun jälkeen, vaikka valvontavideosta ja puhelutiedoista voisi tehdä johtopäätelmiä muusta. Eriksson perusteli asiaa muun muassa sillä, ettei valvontakameran kellonaika ollut luotettava. Penttilä saattoi hänen mukaansa olla kyseisen puhelun aikana myös esimerkiksi näkymättömissä porttikongin katveessa.

Eriksson halusi loppulausunnossaan tuoda esiin myös esimerkiksi sen, että Penttilää ei voi pitää automaattisesti murhaajana pelkästään synkän rikoshistoriansa takia.

”Myös Penttilä ansaitsee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin”, hän sanoi.

Puolustus vaatii Penttilälle mielentilatutkimuksen tekemistä, mutta syyttäjä ei pidä sitä tarpeellisena. Hovioikeus päättää asiasta vasta myöhemmin.

Penttilä jää odottamaan sekä ratkaisua mahdollisen mielentilatutkimuksen tekemisestä että varsinaista tuomiota vangittuna. Edes puolustus ei vaatinut miehen vapauttamista, koska hyvin vakava rikos – tappo – kuitenkin myönnetään.

Vaikka Penttilän toimintaan ja seksuaalisiin mielihaluihin ei Erikssonin mukaan liity surmaamispyrkimystä, tarjosi hänkin loppulausunnossaan hyvin suorasanaisen ohjeen päämiehelleen.

”Viisainta olisi, että hän pysyisi hyvin kaukana naisista ja naisten kauloista”, Eriksson totesi.

Oikaisu 13.6.2019: Uutisessa mainittiin virheellisesti, että henkirikos olisi tapahtunut maaliskuussa 2018. Se tapahtui huhtikuussa.

Fakta

Voimakas kuristamistaipumus


 Helsingin hovioikeus katsoi toukokuussa 2018 järjestetyssä törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu -oikeudenkäynnin tuomiossaan, että Penttilän seksuaalinen perversio – asfyksiofilia – on henkeä uhkaava.

 Kyseisestä rikoksesta Penttilä sai kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Oikeuden mukaan hän suunnitteli 17-vuotiaan helsinkiläistytön kuristamista.

 Asfyksiofiliaan kuuluu voimakasta kuristamista ja hapensaannin kontrollointia.

 Penttilä ei hovioikeuden aiemman tuomion mukaan pysty hallitsemaan omaa käyttäytymistään. Asfyksiofilia ei kuitenkaan ole sairaus.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat nostavat neljä murhasyytettä malesialais­koneen pudottamisesta

    2. 2

      Perussuomalaisten nuorten avustus perutaan

    3. 3

      Tuoreet tiedot HSL:n vyöhyke­uudistuksesta julki: Myyrmäen ja Leppävaaran suosio kasvoi, kahden bussilinjan suosio räjähti

    4. 4

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    5. 5

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    6. 6

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    7. 7

      Ruotsalaisfirma valmisti auton, jonka huippunopeus on 480 kilometriä tunnissa, ja sillä saa ajaa tavallisen liikenteen seassa

    8. 8

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    9. 9

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    10. 10

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää