MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kaupunki

Toinen ukkosrintama ylitti Helsingin, Baltian suunnalla etenee rajumpi ukkosaalto

Baltian suunnalla raivoaa raju ukkosrintama, joka saattaa illan mittaan saapua myös Suomeen.

Torstain toinen ukkosrintama koettiin pääkaupunkiseudulla illalla, jonka jälkeen se liikkui kohti itää.

Sade- ja ukkoskuurovyöhyke saapui lounaasta hieman ennen kello kolmea, ja Etelä-Suomen rannikkoalueella salamoi paikoitellen. Sadetta oli neljän aikoihin iltapäivällä tullut vain muutamia millimetrejä, kertoi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

”Kosteaa ja ukkosherkkää ilmaa on kuitenkin luvassa illaksi”, Jokinen sanoi.

Viiden aikaan ensimmäinen ukkosaalto ja sateet olivat Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Tuomolan mukaan väistyneet pääkaupunkiseudun yltä. Lisää saattaa kuitenkin seurata illan ja yön aikana, sillä Suomi on vielä kostean alueen reunalla.

Toistaiseksi sademäärät ovat pysyneet maltillisina. Ilmatieteen laitos varoitti aiemmin torstaina rankkojen sateiden voivan aiheuttaa tulvia taajamissa.

Tuomola kertoo, että tällä hetkellä kaikkein voimakkain rintama on Baltian suunnalla, ja se on matkalla kohti koillista.

Ilmatieteen laitokselta kerrottiin seitsemän aikaan torstaina illalla, että ukkosrintama saapuu Suomeen iltaseitsemän ja iltakahdeksan välillä. Rajusta ukkoskuurosta ei voida kuitenkaan päivystävän meteorologin mukaan puhua.

Ukkosten kerrottiin kestävän enimmillään pari tuntia Etelä-Suomessa.

Jos Baltian myrsky kääntää kurssinsa kohti Suomea, se saattaa Tuomolan mukaan nousta illan ja yön aikana noin Tampereen korkeudelle painottuen maan länsiosaan. Illan myötä kostea ilma levittäytyy joka tapauksessa lähes koko Suomeen.

Ukkosrintamat koostuvat Keski-Eurooppaa moukaroineiden myrskyjen rippeistä.

Esimerkiksi Saksassa raekuurot ylsivät aiemmin tällä viikolla hirmuisiin lukemiin. Taivaalta tuli suuria rakeita sellaisella voimalla, että ihmisiä loukkaantui ja omaisuutta vaurioitui.

Rintama tuo mukanaan viime päivien viileyden tilalle selvästi lämpimämpää ja kosteampaa ilmaa. Etelässä ja lännessä lämpötila voi viikonloppuna nousta 25 asteeseen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    7. 7

      Tiedustelupalvelu: Saksassa asuu lähes 13 000 väkivaltaista äärioikeistolaista

    8. 8

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    9. 9

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    10. 10

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää