Kaupunki

Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta seisoo silminnähden keskeneräinen talo, jossa joku asuu

Talon rakentaminen aloitettiin jo kymmenen vuotta sitten. Kuntapoliitikot käsittelevät asiaa perjantaina.

Viikissä on omakotitalo, jonka rakennustyöt ovat kestäneet jo noin 10 vuotta.

Kyseiseen omakotitaloon ja talousrakennukseen annettiin rakennuslupa vuonna 2009, mutta sen rakennustöitä ei ole saatettu loppuun rakennuslautakunnan monista huomautuksista huolimatta.

Rakennuslupa omakotitalon rakentamista varten päättyi heinäkuussa 2014, eivätkä talonomistajat hakeneet siihen jatkoaikaa.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston esityslistalta selviää, että tarkastusinsinööri on useampaan otteeseen käynyt arvioimassa tilannetta paikan päällä vuodesta 2015 lähtien.

Arvioinneissa on todettu, että talonomistajat ovat asettuneet taloon jo asumaan, ilman rakennusvalvonnan hyväksyntää.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ”rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön, ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt sen loppukatselmuksessa käyttöön otettavaksi”. Yhteydenotoista huolimatta omistajat eivät ole tilanneet talolle loppukatselmusta.

Jotta rakennustyöt olisi saatu valmiiksi eikä keskeneräinen talo rumentaisi enää ympäristöä, tehtiin tammikuussa vuonna 2017 hallintopakkopäätös. Siinä velvoitettiin talonomistajat juoksevan sakon uhalla saattamaan rakennustyöt loppuun niin, että rakennusvalvontaviranomaiset voisivat hyväksyä sen saman vuoden marraskuuhun mennessä. Määräaikaa pidennettiin lopulta elokuuhun 2018 asti.

Tammikuussa 2019 tarkastusinsinööri kävi paikanpäällä ja totesi, että rakennuksen julkisivut ovat edelleen ”raakapinnalla”. Pinnassa on siis edelleen käsittelemättömiä siporex-harkkoja.

Pihamaata oli siistitty, mutta rakennustöitä ei ollut saatettu loppuun rakennuslautakunnan velvoittamalla tavalla eikä taloon ole tehty rakennusvalvonnan loppukatselmusta.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan, jos rakennustyöt on esimerkiksi jätetty kesken tai rakennuksen käyttämisestä on luovuttu, rakennuspaikka ympäristöineen on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei se vaaranna turvallisuutta tai rumenna ympäristöä.

Virkamiehet ehdottavat, että Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto tuomitsisi talonomistajat maksamaan asetettujen velvoitteiden laiminlyönnin vuoksi uhkasakot, jotka erääntyivät viime vuoden elokuussa.

Oikeudellinen arviointi tukee päätöstä, sillä talonomistajat eivät ole esittäneet velvoitteiden noudattamatta jättämiselle pätevää syytä.

Talonomistajille ollaan määräämässä yhteensä yli kymmenentuhannen euron sakot. Tuomitut uhkasakot maksetaan Suomen valtiolle.

Lisäksi ympäristö- ja lupajaosto tekee esitutkintapyynnön poliisille maankäyttö- ja rakennuslain säännösten noudattamatta jättämisestä.

Talon omistaja ei halua kommentoida asiaa HS:lle.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    9. 9

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    10. 10

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää