Kaupunki

Homehtunut Kätilöopisto seisoo tyhjillään Helsingin Kumpulassa, mutta nyt ikoniseen rakennukseen suunnitellaan uutta elämää

Lapinlahden vanhassa sairaalassa toimiva osuuskunta Tilajakamo on kiinnostunut muuttamaan Kätilöopiston väliaikaisesti yhteisöllisiksi avokonttoreiksi ja asuinhuoneistoiksi.

Tyhjillään olevaan Kätilöopiston sairaalaan suunnitellaan väliaikaisia työ- ja asuintiloja. Lapinlahden vanhassa sairaalassa toimiva osuuskunta Tilajakamo haluaisi vuokrata Kätilöopiston B-siiven tilapäisesti.

Helsingin Kumpulassa sijaitseva Kätilöopiston sairaala suljettiin kokonaisuudessaan alkuvuodesta 2018 laajojen homevaurioiden vuoksi. Sairaalaa vuokrannut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus totesi rakennuksessa laajoja sisäilmaongelmia. Suurimmat vauriot löydettiin sairaalan A-siivestä.


Tilajakamon toiveissa on tuoda Kätilöopistoon samankaltaista toimintaa kuin Lapinlahdessa jo on. Suunnitelmissa on tehdä rakennukseen tilapäisesti muun muassa vuokrattavia työtiloja sekä yhteisöllisiä asuntoja.

Rakennuksen B-siivessä sijaitsee esimerkiksi entisiä synnytys- ja leikkaussaleja.

”Kyseessä on iso tila, jonne mahtuu paljon erilaista toimintaa. Suunnitellessamme tilaa pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon valmiita juttuja. Tilapäiseen ei kannata investoida liikaa”, kertoo projektipäällikkö Kimmo Lehtonen Tilajakamosta.

Kätilöopiston sairaalan omistaa Helsingin kaupunki, jonka kanssa Tilajakamo on käynyt neuvotteluja B-siiven käytöstä. Neuvottelut ovat kuitenkin tauolla kunnes B-osan kunnosta saadaan lisätietoa.

”Kaikki riippuu kaupungin kyvystä vuokrata rakennus meille. Husin selvitys antoi rakennukselle puhtaat paperit”, sanoo Lehtonen.



Helsingin kaupunki haluaa tehdä oman selvityksen B-siiven kunnosta ennen kuin sairaalan tiloja voi vuokrata edes tilapäisesti.

Tilapalvelupäällikkö Irmeli Grundström Helsingin kaupungilta toteaa, että rakennus tarvitsee todennäköisesti remonttia ennen kuin sitä voidaan vuokrata eteenpäin.

”Vuokrasopimukset tehdään sillä perusteella, että tilat ovat terveelliset”, hän sanoo.


”Neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä, mutta kaupunki tuntee vastuunsa tilojen vuokraamisesta. Ensin on tärkeää varmistaa, ettei vuokrattavissa tiloissa ole terveyshaittaa”, Grundström jatkaa.

Grundström korostaa, että Hus lopetti sairaalan käyttämisen henkilöstön oireilun vuoksi.

”Lisäselvityksiä ja korjaussuunnitelmia tekemällä päästäisiin varmuuteen, että rakennus on turvallinen ja terveellinen vuokrata eteenpäin.”

Tilajakamo on ehtinyt tehdä rakennukselle jo alustavan käyttösuunnitelman yhteistyössä Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuuriopiskelijoiden kanssa. Opiskelijat suunnittelivat 10-kerroksiseen rakennukseen muun muassa kyläsaunan, design-korttelin, elokuvateatterin, sisäviljelyä sekä asuntoja ja toimistotiloja.

”Nykyään on paljon puhetta tyhjistä rakennuksista Helsingissä sekä siitä, mitä niille tapahtuu. Tämä oli otettu myös meidän kurssisuunnitelmaan mukaan”, kertoo suunnittelussa mukana ollut Ella Liuksiala, joka opiskelee sisustusarkkitehtuuria kolmatta vuotta.

Opiskelijat tekivät Kätilöopiston suunnitelman kurssityönä. Liuksialan mukaan projektilla haluttiin osaksi näyttää, miten tyhjiä tiloja voidaan ottaa hyötykäyttöön pienelläkin budjetilla.


”Helsingissä on paljon tyhjiä rakennuksia, joita ei uskalleta ottaa käyttöön. Tyhjien rakennusten hyödyntäminen pysähtyy helposti budjettiin”, Liuksiala sanoo.

Tilajakamon ja Aalto-yliopiston lisäksi Kätilöopiston väliaikaisvuokraus­suunnitelmassa on mukana Oranssi-asunnot oy, Kalliolan Setlementti ry, Suomen Punainen Risti sekä A-Kilta ry.

Mikäli B-siipi todetaan sopivaksi vuokraamiseen, tiloja aletaan ottaa käyttöön asteittain. Ensin työtiloja, sitten mahdollisesti asuntoja.

”Lähtökohta on tarjota edullista yhteisöllistä asumista erilaisille kohderyhmille. Asunnot sopivat hyvin ryhmille, joille osittain yhteisöllinen asuminen on hyvä ratkaisu”, kuvailee Lehtonen Tilajakamosta.

Idea Kätilöopiston sairaalan hyödyntämiseen tuli hyvistä kokemuksista Lapinlahden sairaalan tilapäisvuokraamisessa.

”Alun perin halusimme pelastaa Lapinlahden sairaalan raunioitumiselta. Siitä on saatu hyviä kokemuksia tilapäisestä vuokraamisesta. On aika yleistä, että rakennuksen vakituisen käyttötarkoituksen löytäminen vie helposti 3–5 vuotta. Olemme huomanneet tässä markkinaraon”, Lehtonen kertoo.

Tilajakamon lisäksi Lapinlahden toisena päävuokralaisena toimii Suomen mielenterveysseuran Lapinlahden Lähde.

Toiminnan jatkuminen Lapinlahdessa on ollut epävarmaa. Helsinki ehti jo irtisanoa Lapinlahden vuokralaisten sopimuksen, kun osapuolet eivät päässeet sopimukseen vuokrankorotuksen määrästä. Lopulta neuvottelujen jälkeen sopimuksesta päästiin yhteisymmärrykseen ja toiminta Lapinlahdessa jatkuu ainakin vuoden 2020 loppuun.

Kaupunki käynnisti Lapinlahden kehittämisestä ideakilpailun. Kaksiosaisessa kilpailussa etsitään Lapinlahden rakennuksille ostajaa tai vuokralaista. Sen ensimmäinen osa päättyi toukokuussa. Myös Tilajakamo ja Lapinlahden Lähde osallistuivat ideakilpailuun.

Jos Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnitelmat siis toteutuisivat, saisivat kumpulalaiset nauttia mahdollisesta design-korttelista ja kyläsaunasta vain muutamia vuosia. Miltä Kätilöopiston pitkän aikavälin tulevaisuus näyttää?


Tulevaisuudessa Helsingin kaupunki aikoo myydä sairaalan.

”Kaupunki yrittää myydä rakennuksen kilpailutuksessa kehityskohteeksi”, kertoo vuokrauspäällikkö Risto Heikkinen Helsingin kaupungilta.

Heikkisen mukaan rakennuksen tietyt osat saisi purkaa kosteusvaurioiden vuoksi. B-osa jäisi jäljelle odottamaan rakennuksen ostajan tekemää remonttia.

”Asuminen on rakennukselle luontevin vaihtoehto, sillä alueella on paljon muuta asumista ympärillä”, sanoo Heikkinen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    7. 7

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    9. 9

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    10. 10

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää