Kaupunki

Helsingin hotellit täyttyvät juhannuksen alla, huoneen saaminen voi olla vaikeaa

Käytännössä kaikki hotellialan toimijat käyttävät Suomessa aktiivista hinnoittelua, jossa hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Helsingissä vierailevat saavat olla kärppänä, jos mielivät majoittua hotellissa lähiaikoina. Alkukesän aikana on ollut päiviä, jolloin Helsingistä on ollut erittäin vaikeaa saada majoitusta.

Hotellivaraussivustojen perusteella helsinkiläis­hotelleissa piisaa vierailijoita juhannuksen alla. Monissa hotelleissa on vain muutamia huoneita saatavilla – jos ainuttakaan. Kova täyttöaste nostaa myös hotelliöiden hintaa.

Samaa ilmiötä on havaittavissa läpi maan. HS uutisoi lauantaina, että kesäfestivaalit ovat nostaneet hotellihinnat moninkertaisiksi ympäri Suomea.

Hinnoissa on havaittu selkeää nousua esimerkiksi Ilosaarirockin aikaan Joensuussa ja Tangomarkkinoiden aikaan Seinäjoella.

Käytännössä kaikki hotellialan toimijat käyttävät Suomessa aktiivista hinnoittelua, jossa hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Helsingin keskustan hotelleissa on vielä juhannusviikolle tilaa, mutta majoittujia on paljon. Esimerkiksi Lönnrotinkadun Omenahotelli on juuri nyt tuleville päiville täynnä. Yrjönkadun Omenahotellissa on vielä vähän tilaa.

Kampissa sijaitsevasta Sokos Hotel Presidentistä kerrotaan, että koko kesäkuu on sujunut vilkkaasti hotellivieraiden osalta ja sama meno näyttää jatkuvan ennen juhannusta.

Hotellin noin viidestäsadasta huoneesta noin kolmesataa on ollut likipitäen joka päivä varattuna. Presidentin vastaanottovirkailija Kia Rajala kertoo, että kesäkuu on heille joulunalusajan ohella vuoden kiireisimpiä aikoja.

”Paljon bisnesihmisiä on viimeisissä kokouksissa ennen kesälomiaan ja nyt myös vapaa-ajan matkustajien määrä lisääntyy”, Rajala sanoo.

Hilton Helsinki Strand -hotellista Hakaniemestä todetaan juhannusviikon käyttöasteen vaihtelevan 80 prosentin ja 98 prosentin välillä. Samoin Vuorikadulla sijaitsevasta Hotel Arthurista kerrotaan, että hotelli on nyt lähes täynnä ja kuhinaa piisaa koko viikon. Molemmista hotelleista sanotaan, että tilanne tuntuu olevan sama kaikissa lähialueen hotelleissa.

Täyttä tuntuu olevan myös keskustan ulkopuolella, mutta huoneen saaminen kuitenkin helpottuu, kun siirtyy pois keskustasta.

Käpylän Finlandia Park Hotellin aulasta kerrotaan, että varauksia on tällä hetkellä normaalia enemmän, mutta muutamia huoneita on vielä vapaana. Vuosaaren Rantapuisto-hotellista sanotaan, että juhannuksen ympärys on täynnä, mutta myös heiltä irtoaa vielä halukkaille huoneita.

Tilastokeskuksen mukaan hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli huhtikuussa 2019 koko maan osalta 98,99 euroa vuorokaudelta.

Keskihinta on ollut läpi alkuvuoden noin euron edellisvuotta suurempi.

Hotellien hintataso on Suomessa kasvanut vuodesta 2011 lähtien, jolloin keskihinta oli 88 euroa. Vuonna 2018 hotellihuoneen keskihinta oli 104 euroa.

Oikaisu 17. kesäkuuta kello 9.13: Artikkelissa kerrottiin virheellisesti Rantapuisto-hotellin sijaitsevan Herttoniemessä. Tosiasiassa hotelli on Vuosaaressa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    3. 3

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    7. 7

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    8. 8

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    9. 9

      Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää