Kaupunki

Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

Yhteinen ruokahetki kokoaa kavereita yhteen ja torjuu lasten yksinäisyyttä.

Varsin nopeasti käy ilmi, että Oiva Marvolalla, 3, on tärkeää asiaa äidille.

Isoveli, teini-ikäinen Lauri Vartiainen on istahtanut pöydän toiselle puolelle ruokalautasen kanssa, ja Oivan harmiksi Laurilla on broileripyöryköitä kolme.

Oiva sai niitä vain kaksi. Ne ovat todella herkullisia, kotitekoisia ja rapeiksi paistettuja.


Äiti Suvi Marvola keskeyttää haastattelun ja hakee lapselle vielä yhden pyörykän, koska kaikki muut ovat jo syöneet.

Ilolan asukasaktiivi, ravintolapäällikkönä työskennellyt Anneli Virtanen on tiukka laadunvalvoja. Seuraavana päivänä ei tarjota jämiä.

”Joka päivä tehdään tuoreista aineksista uutta ruokaa”, Virtanen sanoo.


Ilolan ruokailu on käytännössä yhden ihmisen, Virtasen, ansiota.

Asukasyhdistys yritti parin vuoden ajan saada Helsingin mallin mukaista puistoruokailua Ilolaan. Keväällä Vantaa päättikin aloittaa puistoruokailun, mutta vain kahdessa paikassa, Myyrmäessä ja Havukoskella.

Päätös puistoruokailusta liittyi myönteisen erityiskohtelun ohjelmaan, ja koska Ilola on vantaalaisittain melko hyvin toimeentulevien ihmisten aluetta, kaupungin järjestämää ruokaa ei ollut tulossa.

Asukkaat ovat silti olleet huolissaan lapsista ja nuorista, joille kaupunki ei tarjoa oikein mitään tekemistä vapaa-aikana.

Vanha pientaloalue sijaitsee Vantaan pohjoisosissa, lentoaseman itäpuolella. Se syntyi varsinaisesti sotien jälkeen, mutta kasvoi rivakasti 1980-luvulla, jolloin sinne tuli myös kaupungin vuokra-asuntoja kerrostaloihin. Asukkaita Ilolassa on nyt noin 4 600.

Vantaan kiivaan kasvun aikana julkiset palvelut ovat Ilolassa jääneet perustasolle. On päiväkoti, on koulu, on seurakuntatalo, on pari pienehköä lähikauppaa. Mutta ei ole sellaista kaikille yhteistä kohtaamispaikkaa, johon luontevasti syntyisi toimintaa.


Anneli Virtanen sanoo, että yhteisille kohtaamisille on selkeästi tarvetta. Lasten yksinäisyys on yleistä, ja koulujen lomakaudella se korostuu.

”Huolestunut äiti kertoi, miten hänen poikansa vietti kaiket päivät kotona eikä hänellä ole yhtään ystäviä. Sitten meillä oli sellainen kaapin kokoinen mies opastamassa koripalloa. Poika otti miestä kädestä ja lähti kentälle.”

Samanlaisia tarinoita on myös Jokke Pulkkisella, joka järjestää Ilolassa puistoruokailun yhteydessä liikunnallista toimintaa.

Pulkkisen herättäjä oli HS:n viime vuonna julkaisema yleisönosastokirjoitus, jossa 13-vuotiaan pojan äiti kirjoitti, miten yksinäisyys musertaa hänen lapsensa. Vankien parissa työskentelevä Pulkkinen perusti Facebookiin Naapuruston nassikat -ryhmän, joka järjestää Ilolan lapsille ja nuorille erilaista ohjattua liikuntaa.

”Liikunta on minulle luontevin harrastus, mutta yhtä hyvin nuorille voisi järjestää taidetoimintaa.”

Pallopelit, luistelu, yhteiset pihaleikit ovat aina koonneet lapsia ja nuoria yhteen. Pulkkinen sanoo, että kavereita on löytynyt luontevasti, jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita on solmittu jalkapallotreeneissä.

Pulkkisen mielestä kohtaamispaikkojen puute on todellinen este lasten yksinäisyyden torjunnalle.

Ilolassa kaupunki olisi tarjonnut omia tilojaan vuokrattavaksi, mutta talkooväellä ei ollut sellaiseen varaa. Kaupunki oli taipunut myöntämään 2 500 euron avustuksen retkiä ja sisäänpääsymaksuja varten.

Puistoruokailun kohtalon ratkaisi Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast, joka luovutti seurakuntakeskuksen kuudeksi viikoksi ilmaiseksi tätä tarkoitusta varten.

Ruoka-aineita tulee kaupungin ja seurakuntayhtymän hävikkiruokajakelun eli Yhteisen pöydän kautta. Paikalliset lähikauppiaat tukevat nekin asukkaiden ponnisteluja.

Heinäkuun puoliväliin saakka tarjotaan kolme ateriaa päivittäin: aamupuuro, lounas ja iltapäivän välipala. Ruokatarjonnan ympärille on pystytty kehittämään vapaaehtoisvoimin pelejä, leikkejä ja retkiä.

Viime keskiviikkona lapset rynnistivät jonoon, kun paikallinen yrittäjä tarjosi mahdollisuuden treenata paintballia. Sähly ja pallopelit houkuttelevat eniten osallistujia.

Pulkkinen ajattelee, että lapsi voi innostua harrastamaan pallopelejä, kun hänellä on varmuus siitä, että kentällä on aina pelikavereita.


Vantaan kesäruokailun esikuvana on ollut Helsinki, jossa puistoruokailua on järjestetty katkeamatta vuodesta 1942 lähtien.

Helsingin 61 leikkipuistosta 30 on auki läpi kesän, ja ilmainen ateria tarjotaan kaikille alle 16-vuotiaille lapsille aina elokuun 3. päivään saakka.


Ruokapalveluasiantuntija Sirpa Jalovaara luonnehtii puistoruokailua äärimmäisen tärkeäksi palveluksi lapsiperheille. Sen sosiaalista merkitystä ei juuri ole tutkittu, mutta kaikkien työntekijöiden havainnot tukevat ajatusta keskeisestä palvelusta.

”Puistoruokailu kokoaa alueen perheet ja lapset yhteen. Koululaiset tulevat sinne kaveriporukassa, ja monissa paikoissa ohjaajat voivat seurata lapsen kasvua aina 16-vuotiaaksi asti”, Jalovaara sanoo.

Kaupunki arvioi, että kesän aikana puistoissa tarjotaan 160 000–200 000 lounasannosta. Isoimmissa puistoissa ruokailijoita on päivittäin jopa 300.

Ruokaa tarjotaan kaikille lapsille tasa-arvoisesti taloudellisesta asemasta riippumatta. Palvelu on erityisen tärkeää alkukesästä, kun vanhemmilla ei vielä ole kesälomaa. Perheet tietävät, että lapsi voi mennä turvalliseen paikkaan, jossa on aikuisia läsnä.

”Vanhemmilla on yksi huoli vähemmän”, Jalovaara sanoo.


Helsingin puistolounaat ovat kaupungin mukaan ainutlaatuinen julkinen palvelu koko maailman mittakaavassa. Tarjoilun alkaessa jatkosodan aikana elintarvikepula vaivasi monia helsinkiläisiä, ja lapsille haluttiin taata ainakin yksi lämmin ateria päivässä.

Espoossa on tarjottu aiemmin kesäisin lapsille ruokaa asukaspuistoissa, mutta tapa lopetettiin säästösyistä vuonna 2009. Espoo kuitenkin saattaa aloittaa uudelleen lasten ilmaiset kesälounaat. Asia ratkaistaan syksyllä budjettineuvottelujen yhteydessä.

Vantaan Ilolassa ruokatarjoilu on koonnut myös aikuisia yhteen uudella tavalla. Marjukka Alastalo kertoo, että hänen piti vain piipahtaa seurakuntakeskuksessa parina päivänä viikossa, mutta nyt hän on ollut läsnä joka päivä.


Maria Lindroos on tuonut veljekset Akseli, 6 ja Eero Alhon, 5, koska heidän kaveripiirissään on kehuttu ruokaa ja toimintaa.

”Ilola on kasvanut viimeisten kahdeksan vuoden aikana paljon, ja täällä on paljon lapsiperheitä. Pienillä asioilla on iso merkitys lapsiperheille”, Lindroos sanoo.

Marvolan perhe on kiirehtinyt seurakuntakeskukseen jo monena päivänä. Runsaan vuoden ikäisestä Taimi Marvolasta on tullut isojen tyttöjen suosikki ja leikkikaveri.

Ja jos Taimilta tai joltain muulta pikkuiselta menee hermo, joku talkoolaisista kiirehtii antamaan pillimehun käteen.

”Pillimehu on hyvä rauhoittaja”, sanoo Anneli Virtanen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    4. 4

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Ajatus Karjalan myymisestä takaisin Suomelle oli Venäjän hätäratkaisu rahapulaan vuonna 1991, kertoo silloinen varaulkoministeri Andrei Fjodorov HS:lle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Se oli lähestulkoon pahinta maailmassa” – Pekka Niemen musiikkimakua paheksuttiin arvostetussa musiikkikoulussa, mutta sen ansiosta hän pääsi esiintymään suomalaisella jättifestarilla

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvalloissa hikoillaan poikkeuksellisen kuuman helleaallon alla, New Yorkiin julistettiin lämpötilasta johtuva hätätila

    9. 9

      Rantamuoti on elänyt pitkistä lahkeista niukkoihin naruihin, uusin trendi on salliva kehopositiivisuus – ”Rannalla pitäisi olla oikeus olla sellaisena kuin on”

    10. 10

      Suomenkin pitäisi lopettaa ”tamponivero”, esittävät EU-parlamentti ja järjestöt – katso laskurista, paljonko säästäisit kuukautis­menoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kadonneeksi ilmoitettu 8-vuotias tyttö löytyi hukkuneena Kangasniemellä

    2. 2

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    3. 3

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    6. 6

      Halveksittuja karkureita vai vakaumuksensa löytäneitä sodanvastustajia? HS selvitti, mitä reservinkieltäytyjien leirillä tapahtuu

      Tilaajille
    7. 7

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Trump lupasi maksaa itse Ruotsissa pidätetyn räppäri Asap Rockyn takuut, Stefan Löfvenin mukaan hallitus ei aio puuttua asiaan

    10. 10

      Weekend-festivaalin pääesiintyjä otti yhteen järjestysmiesten kanssa, mutta kohokohta oli Armin van Buurenin ”joukkohypnoosi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää