Kaupunki

Helsingin yliopiston päärakennus menee kahdeksi vuodeksi remonttiin

Päärakennuksen tilat halutaan saada vastaamaan nykyajan tarpeisiin.

Helsingin yliopiston päärakennusta aletaan peruskorjata heinäkuussa. Korjaustyöt aiheuttavat muutoksia päärakennuksen käytössä ja liikennejärjestelyissä.

Rakennusta ei suljeta kokonaan, vaan Fabianinkadun puoleinen osa pysyy käytössä. Myös sisäänkäynti siirtyy Fabianinkadun puolelle. Rakennuksen aukioloaikoja on kuitenkin lyhennetty.

Yliopistonkadun läpiajo suljetaan Unioninkadun ja Fabianinkadun väliseltä osuudelta. Tulevat muutokset eivät kuitenkaan vaikuta jalankulkijoihin.

Tilat on tarkoitus saada vastaamaan nykyajan tarpeita: opetustiloja modernisoidaan ja esteettömyyteen kiinnitetään huomiota.

”Tavoitteenamme on historiaa kunnioittaen päivittää tilat vastaamaan nykyaikaisen opiskelun, opetuksen ja työskentelyn tarpeita”, sanoo yliopiston vararehtori Tom Böhling.

Koska kyseessä on historiallisesti arvokas rakennus, hanketta on valmisteltu yhteistyössä Museoviraston ja rakennusvalvonnan kanssa.

Böhling sanoo peruskorjauksen olevan välttämätöntä suomalaisen kulttuuriperinnön suojelemisen kannalta.

Korjaustyöt kestävät noin kaksi vuotta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    2. 2

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    3. 3

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    4. 4

      Silminnäkijä: Ampujaksi epäilty lähti paikalta pistooli kädessä kävellen rauhallisesti – paikalla oli lapsiakin

    5. 5

      Yli 300 iskua kehässä perjantaina saanut nyrkkeilijä kuoli

    6. 6

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    7. 7

      Artistien peruutuksista on tullut festivaaleille arkipäivää, ja järjestäjien mitta alkaa tulla nyt täyteen: ”Kaikki sonta sataa festivaalin niskaan”

    8. 8

      Historiallinen käänne työttömyystuissa näyttää, miksi työministeri Harakka joutuu helteiseen paikkaan

    9. 9

      Kuvia poliisin operaatiosta Helsingin Kampissa

    10. 10

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    3. 3

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim Hussein väittää Twitterissä kaikkia perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan rasisteiksi

    4. 4

      Sotien jälkeen lähes kadonnut herhiläinen valtaa Suomesta uusia alueita: ”Se on iso ja letkeä kaveri”

    5. 5

      Yksi treenikerta viikossa voi riittää kehittymiseen – Asiantuntija neuvoo erikoistekniikan, joka tehostaa salitreenin tuloksia

      Tilaajille
    6. 6

      Kuluttajien himoitsemasta ihmepulverista tuli hirveä pula

    7. 7

      Helle voi oikeuttaa vuokranalennukseen

    8. 8

      Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja

    9. 9

      Tutkimus: Kuubassa omituisia oireita saaneiden yhdysvaltalaisten diplomaattien aivoista löytyi muutoksia

    10. 10

      Vanhemmat ottivat käyttöön menetelmän, joka lopetti parissa viikossa vauvan yöheräilyt ja nopeutti nukahtamista – näin unikoulu toimii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    4. 4

      45 vuoden taistelunkaan jälkeen rehevöitymistä ei ole saatu kuriin – ja nyt Itämerta kohtaa jo seuraava uhka

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kaksi loukkaantui ampumistapauksessa Helsingin keskustassa, yksi henkilö otettu kiinni – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    8. 8

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    9. 9

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää