Kaupunki

Väärää kaistaa kulkenut auto törmäsi vastaantulijaan Porvoonväylällä Helsingissä

Poliisipartio ajoi takaa karkuun yrittänyttä autoilijaa.

Kaksi ihmistä loukkaantui nokkakolarissa Porvoonväylällä tiistaina, kun väärään suuntaan ajanut auto törmäsi vastaantulijaan. STT:lle poliisi kertoi, että väärään suuntaan ajaneen auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta mutta että tapausta saatetaan ryhtyä tutkimaan myös tapon yrityksenä.

Tilanne alkoi Vantaan Länsimäestä, kun autoilija kaasutti pakoon poliisipartiota. Pakoon lähdön syy ei ole vielä tiedossa. Poliisipartio lähti pakenijan perään.

Pakenija suuntasi Länsimäentietä Kehä III:lle, jossa se kulki vastaantulijoiden kaistalla. Auto jatkoi Porvoonväylälle, jossa se myös kulki väärää kaistaa ja törmäsi lopulta vastaan tulevaan autoon.

Pelastuslaitos irrotti toisen loukkaantuneen ajoneuvosta, ja kumpikin kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan loukkaantuneet saivat eriasteisia vammoja mutta heillä ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Onnettomuus sattui ennen kello viittä iltapäivällä. Kolaripaikka oli Kehä III:n liittymästä 1,2 kilometriä Östersundomin liittymän suuntaan. Onnettomuus haittasi Helsingin suuntaan kulkevaa liikennettä, sillä yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä, kertoi Helsingin tieliikennekeskus tiedotteessaan.

Helsingin poliisi tiedotti Twitterissä vähän kello puoli seitsemän jälkeen illalla, että liikenne paikalla kulkee jälleen normaalisti.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    2. 2

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Isäni mielestä ilmastonmuutos on yksi iso vitsi, ja vuosi vuodelta etäännymme entisestään” – Näin politiikka saa suomalaiset riitautumaan ja jopa eroamaan

    5. 5

      Keinotekoisella kielellä esperantolla on maailmanlaajuisesti vain noin tuhat äidinkielistä puhujaa, mutta lahtelaisessa perheessä sitä puhutaan kotikielenä

    6. 6

      ”Laitoin lopulta avioeron vireille ja muutin pois” – Yli 250 lukijaa kertoi HS:lle politiikan aiheuttamista riidoista

    7. 7

      Helmikuussa 1945 syntyi natsien keskitysleirissä suomalainen tyttö – Lea Kulonurmi kertoo HS:n haastattelussa, miten hän selviytyi

      Tilaajille
    8. 8

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    9. 9

      Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille auttaakseen Tukholmassa vangittuna olevaa räppäri Asap Rockya

    10. 10

      Susanna Saapunki juoksee kesät jopa 20 kilometrin matkoja Italian Alpeilla ja on hämmästyttänyt paikalliset kestävyydellään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    7. 7

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    10. 10

      Moni eroaa loman jälkeen, mutta sen voi estää: ”Parisuhteen laatuun voi lähes aina vaikuttaa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    4. 4

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää