Kaupunki

Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein HS:n haastattelussa: Pysyn kannassani siitä, että kaikki perus­suomalaisten äänestäjät ovat rasisteja

Hussein vastasi HS:n kysymyksiin puhelimitse Intiasta.

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (sd) on viime päivinä herättänyt Twitterissä kohua twiiteillään rasismista.

Hussein esimerkiksi twiittasi Suomen olevan rasistinen maa sekä kaikkien perussuomalaisten äänestäjien olevan rasisteja. Twiitit ovat herättäneet paljon arvostelua.

Muun muassa pääministeri, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ja Helsingin Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma ovat tuominneet Husseinin twiitit sosiaalidemokraattien tapojen vastaisina.
Twiittien jälkeen Hussein lähti Intiaan Air India -lentoyhtiön kustantamalle matkalle tutustumaan Intiaan ja etsimään suomalaisyrityksille paikallisia kumppaneita. Internet- ja puhelinyhteydet alueella ovat hyvin heikot, eikä yhteydenpito Suomeen onnistu kovin hyvin.

”Haluan korostaa, etten pakene toimittajia”, Hussein sanoi HS:lle paikallisen miehen kännykästä luoteis-Intiassa sijaitsevalta Kashmirin alueelta.

Perussuomalaisten nurmijärveläinen kunnanvaltuutettu Maiju Tapiolinna kertoi maanantaina blogissaan tehneensä tutkintapyynnön Husseinin twiiteistä poliisille.

Husu Hussein, pysytkö edelleen kannassasi siitä, että kaikki perussuomalaiset kannattajineen ja äänestäjineen ovat rasisteja?

”Totta kai pysyn. Miksi minä kirjoittaisin jotain sellaista, mitä mieltä en olisi? Pitäisikö minun perääntyä siitä syystä, että minun päälleni on käyty ja minulle on sanottu, ettei näin saisi ääneen sanoa?”

538 805 ihmistä äänesti perussuomalaisia kevään eduskuntavaaleissa. Luokitteletko siis heidät kaikki rasisteiksi?

”Luokittelen kaikki ihmiset, jotka äänestävät sellaista puoluetta, joka ajaa erilaisille ihmisille erilaisia lakeja. Koen, että se täyttää rasismin kriteerit, jos ihmisiä asetetaan lain edessä eri asemiin.”

Mihin lakiin viittaat?

”Esimerkiksi sosiaaliturvaan, joka olisi erilainen suomalaisille ja ulkomaalaisille.”

Onko maahanmuuton kritisointi mielestäsi rasistista?

”Ei. Minäkin kritisoin maahanmuuttoa. Kritisoin maahanmuuttopolitiikkaa, joka on passivoinut eikä aktivoinut ihmisiä.”

Uskotko, että nämä sinun twiittisi vievät asioita parempaan suuntaan?

”Ne herättivät keskustelua. Ne näyttävät ihmisille sen, että tätä osataan pelata molemmissa päissä, jos näin halutaan. Mutta mikäli halutaan käydä kunnon keskustelua, pitää ymmärtää se, että meistä ja minunkaltaisista ihmisistä on saanut sanoa ja lausua mitä vaan puoluejohtoon asti. Mutta silti meiltä odotetaan vain malttia ja rauhallisuutta. Kuinka kauan tämän pitää jatkua?”

Millaista palautetta olet saanut näistä twiiteistäsi?

”Suurimmaksi osaksi uhkailua eli sitä mitä olen aina saanut. Ei ole mitään uutta! Joka kerta kun olen kirjoittanut jotain sellaista, mitä ei haluta kuulla minunkaltaisilta ihmisiltä, olen saanut samanlaista palautetta. Minua sanotaan neekeriksi, ählämiksi, terroristiksi ja somaliksi, joka hakkaa vaimoaan.”

”Kaikkein pahinta tässä on se, että minulle tämä on tuttua, mutta minunkaltaisiltani ihmisiltä odotetaan, että emme suutu emmekä sano vastaan. Ajatellaan, että koska olen somali Suomessa minun kuuluu olla vain koko ajan kiitollinen. Sitä en hyväksy.”

Oikaisu 26.7.2019 kello 9.50: Maiju Tapiolinna on nurmijärveläinen, ei järvenpääläinen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    4. 4

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    7. 7

      Reuters: Boeingin lentäjät viestittelivät MCAS-järjestelmän ongelmista jo vuonna 2016

    8. 8

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    9. 9

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    10. 10

      Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    3. 3

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    8. 8

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Nettivideon jakaneelta pojalta rahaa vaatinut konstaapeli sai potkut Helsingin poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää