Kaupunki

Poliisi on kuulustellut kahta uutta ”Enon” mahdollista uhria: Lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäilty oli tunnettu Laajasalossa nuorison keskuudessa

Rikosten uhreiksi on poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan joutunut ainakin kaksitoista tekoajankohtana alaikäistä tyttöä.

Lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäilty ”Enoksi” kutsuttu mies oli tunnettu asuinalueellaan nuorison keskuudessa, kertoo tutkinnanjohtaja Saara Asmundela Helsingin poliisista. Asmundelan mukaan osa miehen uhreista oli hakeutunut hänen luokseen omatoimisesti.

”On ollut tiedossa, että häneltä voi saada alkoholia tai lääkkeitä”, Asmundela sanoo.

Maanantaina selvisi, että poliisi epäilee 1950-luvulla syntynyttä, 64-vuotiasta ”Enoa” lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, jotka ovat tapahtuneet useiden vuosien aikana vuodesta 2006 alkaen. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet miehen asunnossa Helsingin Laajasalossa.

Rikosten uhreiksi on poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan joutunut ainakin kaksitoista tekoajankohtana alaikäistä tyttöä. Poliisi epäilee miestä muun muassa useasta törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rikoksista epäilty on vangittu.

Poliisi julkaisi epäillyn kuvan maanantaina. Myöhemmin samana päivänä poliisi kertoi saaneensa samantien useita kymmeniä uusia vihjeitä liittyen epäillyn toimintaan.

Lue lisää: Poliisi saanut useita kymmeniä uusia vihjeitä liittyen lasten törkeistä hyväksikäytöistä epäiltyyn ”Enoon”: Joukossa mahdollisia uhreja


Asmundela kertoo, että poliisi on keskiviikkoiltapäivään mennessä kuulustellut toistaiseksi kahta uutta henkilöä, jotka ovat kertoneet itselleen tapahtuneista, rikostunnusmerkistön täyttävistä teoista.

”Yhteydenottoja on tullut yhteensä tähän mennessä useita kymmeniä ja niiden sisältöä selvitellään. On mahdollista, että vielä uusia rikosepäilyjä herää näiden yhteydenottojen perusteella.”

Uhrien suojelemisen vuoksi poliisi ei kommentoi heidän ikää tai asuinpaikkaansa.

Onko epäilty toiminut aina yksin vai voiko asiaan liittyä myös muita tekijöitä?

”En kommentoi”, Asmundela sanoo.

”Enon” on epäilty myös pitäneen hallussaan ja levittäneen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävää materiaalia. Materiaaliin liittyvien rikosten tekoaika päättyy muutamaa päivää ennen vangitsemista. Mies on saanut aiemmin myös tuomion pahoinpitelystä.

Epäilty on tarvinnut oikeudessa tulkkia ja miehen nimi viittaa siihen, että hän on ulkomaalaistaustainen. Väestörekisteritietojen mukaan hän asuu kerrostaloalueella Laajasalossa, joka on laaja kaupunginosa itäisessä Helsingissä.

Epäillyllä on taustallaan huoltajuuskiista omasta lapsestaan vuodelta 2008.

Oikeuden asiakirjoista selviää, että lapsen äiti halusi rajoittaa isän tapaamisoikeutta lapsen kanssa. Isä halusi yhteishuoltajuutta. Lapsi oli tuolloin hyvin nuori.

Äiti oli huolissaan lapsensa turvallisuudesta silloin, kun tämä vieraili isänsä luona. Äiti ei kuitenkaan pystynyt oikeuden mukaan täsmentämään yksittäisiä seikkoja huolenaiheistaan.

Äidin mukaan isä saattoi hätääntyä lapsen itkusta tai pienistä vaivoista eikä pystynyt arvioimaan, oliko lapsella todellisuudessa hätä. Äiti kertoi myös, että ennen joitakin tapaamisia isä käyttäytyi niin aggressiivisesti, ettei äiti uskaltanut luovuttaa lastaan tämän isälle. Lapsen isä kiisti ongelmat.

Käräjäoikeus ratkaisi asian määräämällä lapselle yhteishuoltajuuden siten, että lapsi asui äidillään mutta sai tavata myös isäänsä tiettyinä ajankohtina.

Sosiaalilautakunnan selvityksen mukaan ”Enon” kyvystä vanhemmuuteen ei muodostunut selvää kuvaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    3. 3

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      I love me -hyvinvointimessuilla esitellään turkiksia, ja se sai aikaan ennennäkemättömän palautevyöryn

    9. 9

      HS-analyysi: Boris Johnson päätti pelastaa kasvonsa ”monen kirjeen hämäystaktiikalla” – ja taktiikka näyttää toimivan

    10. 10

      Onko Putinista Syyrian vaikean tilanteen purkajaksi? ”Venäjä haluaa ulos konfliktista mahdollisimman hyvillä pisteillä”, arvioi tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    7. 7

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    8. 8

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    9. 9

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    10. 10

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää