Kaupunki

Poliisi julkaisi kuvat onnettomuus­asunnosta: Kannabiksen kokkailun epäillään aiheuttaneen räjähdyksen Helsingin Laajasalossa

Liesi ja liesitaso hajosivat ja toinen epäillyistä sai palovammoja.

Poliisi epäilee, että kahden miehen kannabisöljyn keittopuuhat johtivat pieneen räjähdykseen keskiviikkoiltana Koirasaarentiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa Helsingin Laajasalossa.

Räjähdys tapahtui noin kello 21 keskiviikkoiltana.

”Sitä voisi kuvailla pikemminkin humahdukseksi kuin räjähdykseksi. Kahden miehen epäillään yrittäneen valmistaa asunnon keittiössä kannabisöljyä ja tässä yhteydessä tapahtui räjähdys, jonka johdosta liesitaso ja liesituuletin hajosivat”, kuvailee tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Nikonen Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

”Asuntoon tehdyssä kotietsinnässä löytyi kannabiskasvattamo. Asunnosta takavarikoitiin lisäksi muun muassa huumausaineita, ase ja tietoteknisiä laitteita.”

Räjähdyksestä ei aiheutunut tulipaloa tai muuten vaaraa muille talon asukkaille.


Toinen epäillyistä sai tilanteessa palovammoja, ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Toinen vietiin suoraan Pasilan poliisivankilaan.

Poliisi epäilee asunnossa räjähdyshetkellä olleita noin 30-vuotiaita miehiä ja asunnon haltijaa huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Poliisi jatkaa asian tutkintaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kim ja Markus allekirjoittivat valesopimuksen, joka teki Kimistä hetkessä ”asunnottoman” – Huijaus toi halutun Heka-asunnon läheltä Helsingin keskustaa

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli – Mistä ero syntyy?

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    7. 7

      Halpoja lounaita ja seuranhakua poliisin virkapuvussa – Poliisin eettinen kanava on paljastanut pieniä pulmia mutta ei järisyttäviä väärinkäytöksiä

    8. 8

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    9. 9

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    10. 10

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Kommentti: Kuka putoaa kyydistä? Triplan kauppakeskus on yllätyksetön, mutta nyt alkavassa pudotuspelissä sillä on yksi valtti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    7. 7

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää