Kaupunki

Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

Henkilöstöpula päiväkodeissa ei helpota, ennen kuin yliopistot lisäävät varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoja, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija.

Helsinkiläiseen Franzénian päiväkotiin haettiin täksi syksyksi kolmea uutta varhaiskasvatuksen opettajaa. Kaksi löytyi, kolmannen paikalle otettiin lastenhoitaja.

Tilanne on poikkeuksellisen hyvä, sanoo päiväkodin johtaja Tiina Marjoniemi.

”Kehtaako tätä edes sanoa. Tämä antaa aika ruusuisen kuvan.”

Yleensä päiväkodeissa on syksyisin paljon vaihtuvuutta. Franzéniassakin on jouduttu välillä sinnittelemään sijaisilla.

Kunnat ovat kamppailleet pitkään varhaiskasvatuksen työvoimapulan kanssa.

Helsingin Sanomat kertoi jo vuonna 2017, että yli 40 prosenttia lastentarhanopettajista harkitsee alan vaihtoa. Yleisin syy oli huonoksi koettu palkka.

Työvoimapulasta huolimatta kunnat eivät ole kilpailleet varhaiskasvatuksen henkilöstöstä palkoilla. Keväällä 2018 Yle jopa uutisoi pääkaupunkiseudun kaupunkien sopineen keskenään, ettei palkoilla kilpailla. Kaupungit kiistivät sopimuksen.

Syksyllä 2018 Helsinki, Espoo ja Vantaa päättivät korottaa varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkkoja, mutta palkkakilpailusta ei silti voi puhua. Helsinki ja Espoo nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkaa 175 eurolla kuukaudessa, Vantaa 145 eurolla.

Näistä kolmesta kaupungista suurinta tehtäväkohtaista palkkaa varhaiskasvatuksen opettajille maksaa Espoo. Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) keräämien tietojen mukaan Espoon varhaiskasvatuksen opettajien peruspalkka on nyt noin 2 610 euroa.

Helsingissä lastentarhanopettajille maksetaan noin 2 594 euron ja Vantaalla 2 550 euron peruspalkkaa. Suomen suurin kuntakohtainen peruspalkka eli 2 661 euroa lastentarhanopettajilla on Kauniaisissa. Peruspalkkaan ei ole laskettu henkilökohtaisia ja kokemuslisiä.

Palkkojen korotukset eivät ole helpottaneet työvoiman löytämistä. Varhaiskasvatuksen opettajia ei edelleenkään riitä kaikkiin pääkaupunkiseudun päiväkoteihin.

Vantaan kaupungin henkilöstöjohtajan Kirsi-Marja Lievosen mukaan työvoiman saatavuus ei ole kohentunut, vaan muuttunut ehkä jopa entistä hankalammaksi. Vantaalle haettiin viime kevään aikana 115:tä varhaiskasvatuksen opettajaa ja 50:tä lastenhoitajaa. Lievosen mukaan lastenhoitajien saatavuudessa on ollut vaihtelua, mutta siinäkin suunta on laskeva.

Espoossa oli elokuun alussa avoinna 18 varhaiskasvatuksen opettajan ja 20 lastenhoitajan paikkaa, Helsingissä 92 avointa varhaiskasvatuksen opettajan ja 48 lastenhoitajan tehtävää.

Helsingin avoimiin lastenhoitajan paikkoihin on ollut parhaimmillaan viisikin hakijaa paikkaa kohti, mutta lastentarhanopettajien tehtäviin hakemuksia on saapunut heikosti, kertoo kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.


Ongelmana on, ettei tekijöitä kouluteta tarpeeksi, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Kirsi Sutton.

Suttonin mukaan henkilöstöpula päiväkodeissa ei helpota, ennen kuin yliopistot lisäävät varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoja. Paikkoja on jo lisätty vuosille 2018–2021, mutta Suttonin mukaan se ei riitä.

”Lisärahoitusta tulisi jatkaa vähintään vuosille 2022–2025, jotta saamme tarvittavan määrän opettajia. Helsingin yliopiston kannattaisi lisätä ylimääräiset 100 paikkaa vielä tämänhetkiseen määrään.”

On kuitenkin vaikea arvioida, paljonko aloituspaikkoja tarkalleen tarvittaisiin, sillä varhaiskasvatuksen opettajien määrää tai tarvetta ei ole tilastoitu.

Varhaiskasvatuslain uudistus lisää painetta päiväkodeissa. Vuonna 2018 voimaan astunut laki edellyttää, että kaksi kolmannesta päiväkodin henkilöstöstä on vuoteen 2030 mennessä korkeakoulutettuja eli varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen tai sosionomikoulutuksen saaneita.

Helsingin kaupungin talousarvioluonnoksen mukaan kaupungin on rekrytoitava siihen mennessä 1 680 uutta lastentarhanopettajaa.

Tehtävä on hankala. Sen lisäksi, ettei alalle ole riittävästi aloituspaikkoja, myös hakijoiden määrä on laskenut.

Kirsi Suttonin mukaan etenkin pääkaupunkiseudun elinkustannukset ovat korkeat suhteessa varhaiskasvatuksen palkkoihin.

Päiväkotien työvoimapula ruokkii itseään. Varhaiskasvatuksen opettajien puuttuminen kuormittaa lastenhoitajia, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliiton varhaiskasvatuksen asiantuntija Johanna Pérez.

”Väkeä puuttuu paljon. Osa hoitajista on lapsiryhmästä yksin vastuussa, koska toista työntekijää ei löydy.”

Pérezin mukaan moni lastenhoitajista kokee, ettei palkka ole riittävä suhteessa työmäärään tai työhön liittyvään vastuuseen. Moni vaihtaa alaa.

”He kokevat, että voivat saada saman palkan helpommasta työstä. Esimerkiksi kaupan kassa on sellainen, johon pääsee töihin nopealla perehdytyksellä.”

Jotkut lastenhoitajat kouluttautuvat varhaiskasvatuksen opettajaksi. Uudistunut varhaiskasvatuslaki kannustaa siihen, mutta lastenhoitajan työstä se on tehnyt entistä vähemmän houkuttelevaa, Pérez sanoo.

Uudistus lisää varhaiskasvatuksen opettajien määrää ja vähentää hoitajien määrää.

”Uudistus tulkittiin niin, ettei hoitajia toivota enää töihin. He kokivat, ettei alalla ole tulevaisuutta.”

Varhaiskasvatuslain uudistus myös muutti lastenhoitajien kelpoisuusehtoja siten, että lähihoitajalta vaaditaan nyt lasten ja nuorten osaamisalaa. Jos lähihoitajaopiskelija pohtii lastenhoitajan työtä, hänen on valittava ala heti.

”Se on kaventanut toivoa tulevaisuudennäkymissä ja aiheuttanut sitä, että alalta tiputaan pois jo hakeutumisvaiheessa.”

Lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien lisäksi pulaa on myös heidän sijaisistaan. Franzénian päiväkodin johtajan Tiina Marjoniemen mukaan sijaisia on entistä vaikeampi saada nyt, kun työllisyystilanne on parantunut.

Entistä useampi työllistyy omalle alalleen ja entistä harvempi ehtii tekemään sijaisuuksia.

Tilannetta helpottaa, että uusmaalaisten kuntien omistama henkilöstövuokrayhtiö Seure laajentaa omaa sijaistoimintaansa päiväkodeissa. Toissa viikolla Helsingissä ja Vantaalla aloitti yli 100 Seuren varahenkilöä. Varahenkilö on sijainen, joka kiertää muutamassa, lähellä toisiaan olevassa päiväkodissa paikkaamassa puuttuvia lastenhoitajia.

Seuren myyntipäällikkö Kaarina Liimataisen mukaan Seure aloitti sopivien varahenkilöiden etsimisen jo viime keväänä.

Työvoimapula näkyy myös henkilöstöpalvelussa.

”Olemme pystyneet viime vuosina nostamaan huomattavasti rekrytointien määrää. Se ei ole ollut helppoa. Siitä huolimatta, että olemme nostaneet työntekijöiden määrää, se ei aivan riitä”, Liimatainen sanoo.

Hänen mukaansa työn houkuttelevuutta parantaa, että varhaiskasvatuksen varahenkilöille maksetaan hieman suurempaa palkkaa kuin Seuren muille lastenhoitajille, sillä sijaisuuksia tekevän työkohde saattaa vaihtua lyhyellä varoitusajalla.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Varhaiskasvatuksen opettajien palkat


 OAJ on kerännyt varhaiskasvatuksen opettajien kuntakohtaisia palkkoja kuntien luottamusmiehiltä vuonna 2019.

 Tehtäväkohtainen peruspalkka tarkoittaa summaa, jossa ei ole työkokemus- tai henkilökohtaisia lisiä.

 Kunta-alan työehtosopimuksessa alin mahdollinen varhaiskasvatuksen opettajan palkka on 2367 euroa.

 Helsinki 2594€

 Espoo 2610€

 Kauniainen 2661€

 Vantaa 2550€

 Turku 2418€

 Tampere 2434€

 Oulu 2389€

 Jyväskylä 2367€

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Syyskuussa tuli 40 000 työllistä lisää, joista 39 000 oli naisia

    2. 2

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    3. 3

      Väärä uskomus itsestä voi paljastaa itsetunto-ongelman, sanoo asiantuntija – Moni puhuu huonosta itsetunnosta, vaikka tarkoittaa aivan toista asiaa

    4. 4

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    5. 5

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    6. 6

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    7. 7

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    8. 8

      Ministeri Paatero puolusti Veikkauksen toimintaa A-studiossa – HS kysyi asian­tuntijoilta, pitävätkö väitteet paikkaansa

    9. 9

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    10. 10

      Boris Johnson uhkaa ennenaikaisilla vaaleilla, jos brexit-laki ei tänään etene – HS seuraa parlamentin merkittävää istuntoa ja näyttää sen suorana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    3. 3

      Jopa miljoonalla suomalaisella on tietämättään esidiabetes, joka voi jatkua vuosia – Neljällä muutoksella sairastumisen voi estää lähes varmasti

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    5. 5

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamu­juominen erityisen suomalainen ilmiö?

    6. 6

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemus­terapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    7. 7

      EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä

    8. 8

      Miksi kuollut läheinen voi ilmestyä terveellekin ihmiselle? Tutkijan mukaan harha­näkyihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      Oslon ambulanssi­kaappaus: Molemmat epäillyt saatu kiinni, varastetusta ambulanssista löytyi haulikko ja kone­pistooli

    10. 10

      Hukkaako säästeliäs rahansa? Nollakorkojen maailma kurittaa vanhoihin oppeihin nojaavia kotitalouksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    11. Näytä lisää