Kaupunki

Syytteet törkeistä lahjusrikoksista Vantaan ja Tuusulan entisille kärkipoliitikoille – taustalla kiisteltyjä maakauppoja lentokentän lähellä

Syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Vantaan kaupunginhallituksen entistä puheenjohtajaa Tapani Mäkistä (kok) vastaan on nostettu syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät nimenomaan Mäkisen toimintaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Lisäksi syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta sai kaksi tuusulalaista yrittäjää, joista toinen on aiemmin kansanedustajana ja Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Juhani Sjöblom (kok). Sjöblom on vuosikymmenien ajan käyttänyt merkittävää vaikutusvaltaa Tuusulassa poliittisen asemansa ja yritystensä kautta.

Syyttäjän mukaan kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt. Mäkinen kommentoi asiaa Facebook-päivityksessään tiistaina.



”Syytteen nostamisen perusteena on vanhoilta tuttavilta saatu tavanomainen laina, jonka olen maksanut takaisin aikanaan laaditun velkakirjan ehtojen mukaisesti. Laina ei liity millään tavoin asemaani tai tehtäviini Vantaan kaupungin luottamushenkilönä”, Mäkinen kirjoittaa.

HS:lle Mäkinen sanoo, että mitään rikosjuttua ei hänen mielestään edes ole olemassa.

”Olen todella harmissani, että syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen”, Mäkinen sanoo.

Kansanedustajana 2007–2015 toiminut Mäkinen nimitettiin kesällä 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok) erityisavustajaksi. Hän irtisanoutui tehtävästä keväällä rikostutkinnan vuoksi.

Mäkinen on myös tutkinnan aikana vetäytynyt keskeisistä luottamustehtävistä Vantaalla.


Myös Juhani Sjöblom vetoaa lähettämässään tiedotteessa normaaliin, tutulle annettuun lainaan ja kiistää syyllistyneensä rikokseen.

”Lainan antaminen ei liity millään tavoin Mäkisen asemaan tai tehtävään Vantaan kaupungin luottamushenkilönä eikä lainalla ei ole mitään yhteyttä Vantaan kaupungin päätöksenteon kanssa.”

Itä-Uudenmaan syyttäjäviraston mukaan epäillyt teot ovat tapahtuneet alkuvuodesta 2015 ja ne liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin. Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

Keskusrikospoliisi (krp) sai esitutkinnan valmiiksi viime helmikuussa. Poliisi ei esitutkintalakiin vedoten kertonut julkisuuteen epäiltyjen nimiä, ja vielä esitutkinnan päätteeksikin tapauksesta tiedotettiin niukasti.


Vantaan kuntapolitiikkaa ja erityisesti kokoomuslaisten sisäisiä välejä kiristi vuonna 2015 Vantaan maankäytön virkamiesten esitys siitä, että kaupunki käyttäisi etuosto-oikeutta maakaupassa Tuusulan rajan tuntumassa, Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella. Myyjänä oli yksityinen maanomistaja, ostajana Sjöblomin suvun Vekkox oy.

Vekkox oli ennättänyt ostaa jo yhdeksän maapalstaa Vantaan puolelta ennen kuin kymmenennessä kaupassa Vantaan kaupunki tuli väliin.

Etuosto-oikeuden käyttäminen hiersi etenkin Vantaan kokoomusryhmässä. Mäkinen vetosi tuolloin osapuolten väliseen pitkään yhteistyöhön.

”Pitää olla varsin kovat perusteet, jos etuosto-oikeutta nyt käytettäisiin. Ainakin on voitava kysyä, mikä on muuttunut, jos kerran etuosto-oikeutta ei ole koettu tarpeelliseksi aiemmin”, Mäkinen kommentoi HS:lle vuoden 2015 maaliskuussa.

Etuosto-oikeuden käyttöä ajanut tuolloinen yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo perusteli esitystä sillä, että kaupunki saa vahvemman neuvotteluaseman suhteessa Sjöblomeihin.

Ristivedosta huolimatta Vantaan kaupunginhallitus päätti virkamiesten esityksen mukaisesti käyttää etuosto-oikeutta.

Maapalstojen lopullinen kohtalo ratkesi kaksi vuotta myöhemmin toukokuussa 2017 niin, että Vantaan kaupunki ja Vekkox-yhtiö vaihtoivat metsäpalstoja ja määräalueita siten, että molemmat osapuolet saivat haltuunsa aiempaa yhtenäisempiä kohteita kuntarajan tuntumassa.

Vaihtojen seurauksena Vekkox sai omistukseensa suurjännitelinjan ja kuntarajan välistä yhtenäisen alueen, joka liittyy saumattomasti Sjöblomien kiviainestehtaaseen Tuusulan Ruotsinkylässä. Tälle Massaholmin alueeksi nimetylle kohteelle Vekkox on parhaillaan hakemassa louhintalupaa.

Vaihtokauppaan kuului osia siitä metsäpalstasta, jonka kaupunki oli lunastanut etuosto-oikeudella kahta vuotta aiemmin. Vekkox taas luovutti kaupungille metsäpalstan, joka rajautui kaupungin omistamaan maa-alueeseen.

Vantaa on kaavaillut tälle alueelle uutta maanläjitysaluetta, koska ylijäämämailla tarkoitettu Pitkäsuon läjitysalue alkaa täyttyä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    5. 5

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    6. 6

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    7. 7

      Ilmastopaneelin puheenjohtajan mielestä tiukka ilmastopolitiikka on etu suomalaisille vientiyrityksille: ”Suomessa on tästä omituinen harha”

    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Sydänlihastulehduksen voi saada vuodelevossakin, lääkärin mukaan valtaosa tulehduksista on oireettomia

    10. 10

      Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    6. 6

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    7. 7

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    8. 8

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    9. 9

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    10. 10

      Aalto-yliopiston professori nimitti korkeakoulua arvostelleita opiskelijoita ”kaheleiksi”, yliopiston mukaan kommentit ovat asiattomia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää