Kaupunki

Helsingin ja Vantaan lukioihin oli tänä vuonna niin tiukka seula, että kymppiluokille piti lisätä reilusti paikkoja

Kymppiluokalle ei enää mennä miettimään tulevaa opiskelupaikkaa, useimmat tahtovat nimenomaan lukioon.

Helsinki lisää ryhmiä peruskoulun lisäopetukseen eli perustaa suunniteltua useampia kymppiluokkia tänä syksynä. Myös Vantaa päätti aiemmin tällä viikolla lisätä paikkoja kymppiluokillaan.

Lukioihin halusi tänä kesänä molemmissa kaupungeissa entistä suurempi joukko nuoria. Sekä Vantaalla että Helsingissä lukioiden alimmat sisäänpääsyrajat kipusivat niin ylös, että merkittävä osa hakijoista jäi ulkopuolelle.

Sekin on hitaasti muuttunut, mitä kymppiluokalta toivotaan, näin arvioi pedagoginen asiantuntija Tuulia Tikkanen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

”Perinteisesti kymppiluokka on ollut paikka miettiä, mikä se oma polku olisi. Korotettiin arvosanoja ja mietittiin samalla, löytyisikö oma paikka lukiosta vai ammatillisesta koulutuksesta”, arvelee Tikkanen.

Nyt taas monella kymppiluokkalaisella suunnitelma on valmiiksi selvä. Haaveena on nimenomaan lukio. Helsingissä kaupungin suomenkielisten lukioiden keskiarvoraja oli tänä kesänä 7,42, ruotsinkielisten taas 7,75. Vantaalla suomenkielisten lukioiden raja oli 7,58, ruotsinkielisessä lukiossa taas 7,33.

Helsingissä kymppiluokalle haki 417 nuorta eli 80 enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakijavyöryn vuoksi Stadin ammatti- ja aikuisopiston Sturenkadun-toimipaikkaan perustetaan nyt lisäryhmiä. Kymppiluokkia on muuallakin ammattiopiston tiloissa sekä Myllypuron, Itäkeskuksen ja Pasilan peruskouluissa.

Vantaalla taas hakijamäärä kasvoi kolmellakymmenellä ja oli nyt 163. Näistä hakijoista osa on välissä jo saanut opiskelupaikan muualta, mutta poliitikot nostivat kuitenkin juuri lisäopetuksen aloituspaikkamäärää yli sadan Vantaallakin. Vantaalla opetus järjestetään Vaskivuoren lukion, Lumon lukion ja Tikkurilan lukion yhteydessä.

Molemmissa kaupungeissa perusajatus on, että kaikki omasta kaupungista vasta peruskoulun päättötodistuksen saaneet nuoret otetaan opiskelemaan.

Vantaalla poliitikot tosin pohtivat viime vuonna, pitäisikö lisäopetukseenkin olla keskiarvoraja. Tähän ei kuitenkaan päädytty. Kymppiluokille tehdään siis tilaa niin paljon kuin sitä tarvitaan.

Tikkanen sanoo, että pääkaupunkiseudulla lukiokoulutusta on perinteisesti arvostettu paljon. Keskiarvorajojen nousukin on tuttu ilmiö jo monilta vuosilta.

Perinteiselle kymppiluokalle on kuitenkin nykyisin paljon enemmän vaihtoehtoja kuin takavuosina. Ammatilliseen koulutukseen on joustava haku ympäri vuoden. Jos oma ala ei vielä ole selvillä tai pitää ensin vielä parantaa opiskelutaitoja, ammatilliseen koulutukseen voi hakeutua valmentavien opintojen kautta.

Tikkanen sanookin, että nyt pitäisi tutkia tarkemmin millaiset mielikuvat vetävät nuoria niin kovasti lukioon kuin vetävät.

”Tämä kasvanut tarve lisäopetukselle tarkoittaa, että meidän pitää tarkkaan miettiä millaista lisäopetuksen kannattaa olla.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    2. 2

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    3. 3

      Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    4. 4

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    5. 5

      Töölön 1960-luvun toimistokolossi remontoidaan luksusasunnoiksi: Kallein huoneisto maksaa yli kolme miljoonaa euroa

    6. 6

      R-kioski harkitsee lopettavansa matkakorttien lataamisen HSL:n palkkiopäätöksen takia

    7. 7

      Puheet radoista vaihtuivat poluiksi – Rinteen hallituksen ensimmäisen budjetin työllisyystoimet ovat jäämässä vaimeiksi

    8. 8

      Kiehtova tiededokumentti näyttää, että täydellisellä ihmisellä on strutsin jalat

    9. 9

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    10. 10

      ”Tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi” – Viron presidentin poika pakeni syksyllä 1944 Korpilahdelle, ja ilman suomalaisia viljelijöitä hänen kohtalonsa olisi ollut tyly

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    3. 3

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    4. 4

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    5. 5

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    6. 6

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    7. 7

      R-kioski harkitsee lopettavansa matkakorttien lataamisen HSL:n palkkiopäätöksen takia

    8. 8

      Korkeimmalta oikeudelta merkittävä ennakkopäätös: Humalan aiheuttama estojen löystyminen ei ole merkki väitetyn raiskausuhrin avuttomuudesta

    9. 9

      Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

    10. 10

      Puunpolton terveyshaittoihin kuolee jopa 200 ihmistä vuosittain, ja nyt haittoja aiotaan vähentää – Näin pientaloasukas voi vaikuttaa päästöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    8. 8

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    9. 9

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää