Kaupunki

Yli 300 euroa kolmen tähden huoneesta: hotelliyön hinnat karkasivat Helsingissä pilviin syyskuussa

Selitys on tuhansien ja satojen osallistujien kongressit ja EU-puheenjohtajuus, mutta matkailu vetää muutenkin ennätystahtia.

kolmen tähden hotellissa Helsingissä maksaa ensi viikon puolivälissä yli kolmesataa euroa. Kaupungin kalleimmat hotellit ovat nostaneet hintoja joiltain öiltä syyskuussa jo yli viiteensataan.

Kuukauden suosituimpina päivinä huoneita on hakukoneissa ylipäätään tarjolla vähän. Yli kolmensadan yöhintoja löytyy esimerkiksi hotelli Arthurista päärautatieaseman läheltä ja Sokos Hotel Pasilasta. Päälle viittäsataa saa arvokkaimpina päivinä maksaa vaikka Hotel Kämpistä ja keskustan Holiday Innistä.

Hintataso ei ole pysyvästi asettunut näin hurjaksi. Jos hakukoneisiin syöttää hiljaisempia päiviä vaikka syyskuun viimeiseltä viikonlopulta tai kaukaa tulevaisuudesta, alkaa taas löytyä runsaasti kolmen ja neljän tähden hotelleja noin sadalla eurolla yö. Ollaan siis taas lähellä huoneiden toteutunutta keskihintaa Suomessa.

Kesän turistikausi on ohi jo. Miksi hinnat siis ovat juuri nyt pilvissä ja vielä korkeimmillaan keskellä viikkoa?

Yksi selitys on Suomen EU-puheenjohtajuus. Syyskuussa järjestetään Helsingissä ensi viikolla epävirallinen valtiovarainministeri­kokous ja runsasta viikkoa myöhemmin maatalousministerien kokous. Pienempiä virkamiesten kokouksia on lukuisia.

Taustalla on myös pidemmän aikaa jatkunut trendi: kuluvalle vuodelle odotetaan uutta matkailuennätystä sekä vapaa-ajan matkustajien että työmatkalaisten osalta. Hotelliyöpymisissä oli viime vuoteen verrattuna kesäkuussa kolmentoista prosentin ja heinäkuussa kuudentoista prosentin nousu.

Käyttöaste Helsingin hotellihuoneissa on noin kahdeksassakymmenessä prosentissa, mikä on aika korkea luku verrattuna muihin isoihin kaupunkeihin.

”Kun tulee kysyntäpiikki, hinnat nousevat”, tiivistää Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto.

Syyskuun kysyntää selittävät varsinkin isot tapahtumat. Helsinki ohitti viime vuonna muut pohjoismaiset pääkaupungit kansainvälisten kongressien pitopaikkana, ja vauhti näyttäisi vain kiihtyvän tänä vuonna.

Kongressien osalta vuoden kiireisin aika osuu juuri syksyyn. Esimerkiksi syyskuun lopulla järjestettävään kansainväliseen korkeakoulutuksen EAIE-kongressiin Messukeskukseen odotetaan saapuvan noin 6 000 osallistujaa. Satoja vieraita vetäviä tapahtumia on useita, esimerkkinä juuri päättynyt suuri matkailualan tapahtuma.

Laura Aalto kertoo, että kansainvälisen markkinoinnin eteen on tehty Helsingissä paljon töitä. Huomiota ovat herättäneet erityisesti Oodi, Amos Rex sekä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisen järjestelyt vuosi sitten.

”Helsinki on tällä hetkellä se uusi kaupunki kongressinjärjestäjille. Tukholma ja Kööpenhamina ovat ratsastaneet vuosia nordic-trendin harjalla. Nyt on selvästi Helsingin vuoro”, Aalto kuvailee.

Tyypillinen kongressivieras jättää Helsinkiin noin viisi kertaa enemmän tuloja kuin matkailijat keskimäärin. Kokoukset ovat siksi Helsingin kaupungille mieleen.

Tavallisille helsinkiläisille kongresseja paremmin näkyvät luultavasti syyskuun kulttuuritapahtumat. Esimerkiksi Helsinki Design Week on alkamassa maanantaina ja houkuttelee sekin varmasti paljon yleisöä.

Kolmensadan euron hotelliyöt eivät jääne pysyväksi ilmiöksi, koska Helsinkiin suunnitellaan useita uusia hotelleja.

Pääkaupunkiseudulla on nykyisin noin 15 000 hotellihuonetta, mutta Helsinki Marketing laskee, että lähivuosina niitä tulee ainakin 4 000–5 000 lisää.

Hotelleja on jo tulossa esimerkiksi päärautatieasemalle ja Pasilan Tripla-kauppakeskukseen. Myös Jätkäsaareen suunnitellaan uutta korkeaa tornihotellia.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyi 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    2. 2

      Sisäministeri Maria Ohisalo pyytää selvitystä poliisin voimankäytöstä mielenosoituksissa

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    7. 7

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    8. 8

      I love me -hyvinvointimessuilla esitellään turkiksia, ja se sai aikaan ennennäkemättömän palautevyöryn

    9. 9

      Yön eläimet -elokuvassa päädytään tunteisiin, jollaisia mikään muu elokuva ei tavoita – HS-kriitikolta viisi tähteä

    10. 10

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    6. 6

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    9. 9

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    10. 10

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää