Kaupunki

Helsingin Jätkäsaaressa törkeä ryöstön yritys

Aluksi poliisi tiedotti Twitterissä, että kyseessä oli aseellinen ryöstö, mutta muutti myöhemmin sanamuodon törkeäksi ryöstön yritykseksi.

Helsingin Jätkäsaaressa tapahtui sunnuntaina iltapäivällä törkeä ryöstön yritys. Helsingin poliisi tiedotti asiasta Twitter-tilillään.

Aluksi poliisi sanoi, että kyseessä olisi aseellinen ryöstö, mutta muutti myöhemmin sanamuodon törkeäksi ryöstön yritykseksi.

Helsingin poliisi on ollut tilanteesta hyvin vaitonainen. Poliisi ei kertonut tarkkaa tapahtumapaikkaa eikä sitä, oliko tilanteesta vaaraa sivullisille. Poliisi ei kertonut myöskään, onko ketään otettu kiinni tapaukseen liittyen.

Lehtikuvan iltapäivällä ottamien kuvien perusteella Ruoholahden metroasemalla oli useita poliisipartioita.

Paikalla ollut STT:n toimittaja näki, kun poliisit kävivät jututtamassa Jätkäsaaren Selkämerenkadulla sijaitsevan R-kioskin myyjää. Poliisi ei kuitenkaan vahvistanut, miksi se kävi liikkeessä. R-kioskista ei kommentoitu tapahtunutta HS:lle.

Poliisiautot poistuivat niin metroasemalta kuin Selkämerenkadulta ennen kuutta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      EU ja Britannia sopuun brexit-sopimuksesta – ”Tämä on paras mahdollinen neuvottelutulos”

    2. 2

      Patruunavyö aiheutti epäilyn aseistautuneesta miehestä Turun kristillisellä opistolla, poliisin mukaan tilanne turvallinen

    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    5. 5

      Pääministeri Orbán: Unkarin on ”käytettävä voimaa”, jos Turkki toteuttaa uhkauksensa ja päästää pakolaisia Eurooppaan

    6. 6

      Kommentti: Kuka putoaa kyydistä? Triplan kauppakeskus on yllätyksetön, mutta nyt alkavassa pudotuspelissä sillä on yksi valtti

    7. 7

      Teemu Pukin maali valittiin hienoimmaksi taidonnäytteeksi

    8. 8

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Brexit oli yhden miehen virhearvio, josta paisui koko kansakunnan piina ja nöyryytys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiläisen opiskelijan poikkeuksellinen tutkielma kerää hehkutusta: ”Voimme tehdä eriytymiselle jotain melko yksinkertaisilla tavoilla”

    4. 4

      ”Tämä oli erittäin vakava hermoromahdus” – Demokraatit poistuivat Valkoisesta talosta kesken Syyria-kokouksen, minkä jälkeen Trump hyökkäsi omiensakin kimppuun

    5. 5

      ”Pitäkää tunkkinne” – Triplan pysäköinti­maksuja kauhistellaan korkeiksi, mutta ovatko ne sitä?

    6. 6

      ”Komppaan kaikkia, et ihan diippiishittii” – Somessa irvaillaan Triplan nimistölle, YIT puolustaa ”kansainvälisyyttä”

    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    9. 9

      Murmelin kevätpäivä muuttui kauhuksi, HS näyttää 19 maailman parasta luontokuvaa

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää