Kaupunki

Perussuomalaiset yrittivät varata tilaa vaalikampanjointiin, kauppakeskus kiinnitti politiikan kieltävät kyltit

Periaatepäätös poliittisen toiminnan kiellosta on ollut voimassa oulunkyläläisessä Ogelissa jo vuosia, sanoo kauppakeskusta hallinnoivan Inno Isännöinnin liiketoimintajohtaja.

”Sehän olisi keskeinen ja hyvä paikka olla, kun ihmisiä kulkee”, sanoo kokoomuksen alueyhdistyksen Oulunkylän Kansallisseuran puheenjohtaja Kimmo Jäppinen.

Puolueilla ei kuitenkaan ole asiaa oulunkyläläisen Ogelin kauppakeskukseen, minkä myös Jäppinen kertoo tietävänsä.

”Poliittinen toiminta kauppakeskuksessa kielletty”, todetaan pääoviin sijoitetuissa kylteissä. Miten kylttiratkaisuun päädyttiin?

Ratkaisu juontaa juurensa eduskuntavaali­keväästä.

Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen Perussuomalaisen Helsingin toiminnanjohtaja ja piirisihteeri Anne Vuori kertoo yrittäneensä helmikuussa varata kauppakeskuksesta pöytä- tai telttapaikkaa puolueen eduskuntavaaliehdokkaiden esittäytymiseen.

”Näin paikallislehdestä ja sosiaalisesta mediasta, että Sdp:n ehdokkaalla oli ollut siellä tilaa. Ajattelin, että no miksi emme mekin voisi, niin tuli heti vastaus, että ei, ei missään tapauksessa.”

Oulunkyläläinen-lehden helmikuun numerossa mainosti 9. helmikuuta järjestettävää tapahtumaansa Sdp:n eduskuntavaaliehdokas Tiina Rytky.

Helsingin perussuomalaisilta eduskuntavaaliehdokkaiden esittäytymispaikka kuitenkin evättiin. Kun yhdistys tiedusteli asiaa, Vuoren mukaan kauppakeskuksen politiikkakiellosta luvattiin tiedottaa jatkossa kyltein.


Vuori pitää kauppakeskuksen linjausta pettymyksenä.

”Totta kai olen pettynyt, jos rajataan sen takia, että olet jostain tietystä puolueesta etkä pääse osallistumaan. Kannatan tasa-arvoa ja sitä, että jokaisella olisi mahdollisuus osallistua.”

Tapahtuneen jälkeen Vuori ei ole havainnut Ogelissa poliittista toimintaa.

Periaatepäätös poliittisen toiminnan kiellosta Ogelissa on ollut voimassa jo vuosia, sanoo kauppakeskusta hallinnoivan Inno Isännöinnin liiketoimintajohtaja Heidi Kjellman.

”Kiinteistöyhtiön linjaus on, että kauppakeskus pidetään puhtaasti kaupallista tarkoitusta palvelevana tilana.”

Kjellmanin mukaan Sdp:n ehdokkaan tilaisuuteen ei ollut pyydetty lupaa kauppakeskuksen johdolta eikä isännöinniltä ja tapahtuma oli tullut heidän tietoonsa vasta jälkikäteen.

Sdp:n Tiina Rytky kertoo, että oli saanut luvan vaalitapahtumaansa Ogelin myyntipaikkoja välittävältä yrittäjäyhdistykseltä eikä ollut tietoinen kauppakeskuksen linjasta poliittisten tapahtumien suhteen.

”Ylipäätään Helsingissä on läpi puoluekentän vaikea löytää järkeviä paikkoja ihmisten kohtaamiselle. Tämä on tunnustettu ongelma ihan kaikissa puolueissa.”

Kjellman kertoo olevansa pahoillaan siitä, että perussuomalaisten edustaja on kokenut tilanteen epäreiluna, ja on yrittänyt selvittää asiaa puolueelle.

”Meidän näkemyksemme mukaan epäreilua toimintaa ei ole tapahtunut, koska lupaa kampanjointiin kauppakeskuksen alueella ei ole myönnetty millekään toimijalle. Kielto koskee kaikkia puolueita, liikkeitä ja järjestöjä.”

Poliittisen toiminnan kiellosta muistuttavat kyltit päädyttiin kiinnittämään helmikuussa 2019, Kjellman kertoo.

”Tiedossani ei ole häätötilanteita.”

Kauppakeskusten suhtautuminen poliittiseen toimintaan vaihtelee, HS kertoi keväällä.

Esimerkiksi Ainoan ja Entressen omistamissa kauppakeskuksissa vaalikampanjointi ei ole sallittua. Isossa Omenassa ja Sellossa kampanjoimaan pääsee rahaa vastaan.

Ison Omenan lisäksi muun muassa Columbuksen ja Myyrmannin omistavan Cityconin liiketoimintajohtaja Mari Laaksonen kertoo, että lentolehtisten jakaminen yhtiön kauppakeskusten yleisissä tiloissa on kielletty mutta käytävä- tai liiketoimintatiloja vuokrataan vaalien yhteydessä ”mille puolueelle vain”.

Vaalikauden ulkopuolella tilojen vuokraus puolueille arvioidaan tapauskohtaisesti, Laaksonen sanoo.

”Jos vaikkapa jollain pienpuolueella olisi lainvastaista agendaa tai syrjintää, se ei ole sallittua. Tasapuolisuus on meille tärkeää.”

Yksitoista vuotta Cityconilla toiminut Laaksonen ei muista, että tilojen vuokrausta olisi koskaan evätty poliittista asiaa ajavilta.

Sen sijaan tilojen vuokraus on hänen mukaansa joskus evätty ”asiaansa voimallisesti etukäteen julistaneiden” uskonnollisilta tahoilta.

Lisäys 10.9. klo 12.58: Juttuun lisätty Tiina Rytkyn kommentti vaalitilaisuudesta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla

    5. 5

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    6. 6

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    7. 7

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    8. 8

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    9. 9

      HS-analyysi: Boris Johnsonista tuli piinaavien tilanteiden mies – Parlamentti käskyttää, EU nöyryyttää, veli jätti hallituksen ja kadunmiehet haastavat kameroiden edessä

    10. 10

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää