Kaupunki

Uusi koje nakuttaa pian parkkisakkoja moneen suuntaan yhtäaikaisesti Helsingissä: ”Liikkuu ja kuvaa kaikkialla”

Rekisterikilpiä kuvaava kamera-auto löytää tiedon pysäköintimaksuista ja -luvista yhdellä räpsäisyllä.

Pysäköinninvalvonta tehostuu, kun Helsingissä alkaa kierrellä auto, joka skannaa ajaessaan kaikkien parkkeerattujen autojen pysäköintiluvat.

Kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila kertoo, että uusi kamera-auto aloittaa kiertelyn Helsingissä syksyn aikana.

Uusi, syksyllä käyttöön tuleva ja kilpailutuksen voittanut kamera-auto on peräisin Norjasta Giant Leap Technologies -nimiseltä yritykseltä. Autoja tulee käyttöön vain yksi, kertoo Kossila.

Auton katolla on useita kameroita, joiden tarkoituksena on kuvata autojen rekisterikilpiä. Rekisteritunnusten perusteella pysäköinninvalvonnan on mahdollista tarkistaa, onko ajoneuvolla voimassa olevaa pysäköintimaksua tai pysäköintilupaa.

”Auto liikkuu ja kuvaa kaikkialla, missä maksullisia pysäköintipaikkoja on. Maksujärjestelmät perustuvat Helsingissä rekisteritunnuksiin, joten tunnuksia voidaan helposti verrata maksutietoihin”, sanoo Kossila.

Maksamatta parkkiin jätetyt autot tarkistetaan kuitenkin normaalisti pysäköinninvalvojien toimesta, jotka antavat maksun.

Kamera-auto ei tule kaduille kylmiltään, vaan sitä testattiin jo neljä vuotta sitten.

”Testasimme autoa jo vuonna 2015, kun lainasimme Amsterdamista kamera-autoa, jolla kuvattiin autojen rekisterikilpiä tarkoituksena valvoa pysäköintimaksuja. Tietojemme mukaan Helsingissä käyttöön otettava auto on ensimmäinen laatuaan Suomessa”, Kossila sanoo.

Tarkempaa ajankohtaa uuden auton käyttöönotolle pysäköinninvalvonta ei vielä julkista. Kossilan mukaan kaupunki tiedottaa päivämäärästä myöhemmin, mutta kuitenkin syksyn aikana.

Kossilan mukaan luvaton pysäköiminen on Helsingissä ongelma.

”Helsingin pysäköintivirheet ovat omassa luokassaan. Puhutaan sellaisesta 40 000–50 000 pysäköintivirhemaksusta, joita jaettiin vuonna 2018. Se on iso määrä.”

Eniten pysäköintivirhemaksuja jaettiin vuonna 2018 Olympiastadionin vieressä sijaitsevalla Mäntymäenkentällä ja Meilahden sairaalassa.

Kossilan mukaan paikat ovat luultavasti samat myös vuoden 2019 tilastoissa. Kaikki isot parkkipaikat ovat sakkotilastoissa edustettuna, hän sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    5. 5

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    9. 9

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää