Kaupunki

”Enon” epäilty rikoskumppani on tuomittu useiden naisystäviensä pahoinpitelystä ja uhkailusta – löi raskaana olevaa uhria vatsaan ja uhkasi tappaa

Yksi asianomistajista on ollut tekohetkellä raskaana. Mies on tuomittu teoista ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lukuisista seksuaalirikoksista syytetyn helsinkiläinen ”Enon” rikoskumppanina toimineella miehellä on useita aikaisempia tuomioita pahoinpitelyistä ja uhkailusta. Hänelle on myös määrätty laajennettu lähestymiskielto.

Pahoinpitelyt ja uhkailut ovat kohdistuneet miehen tuolloisiin tai aiempiin seurustelukumppaneihin. Uhreja on yhteensä kolme.

Yksi asianomistajista on ollut pahoinpitelyn aikaan raskaana. Tuomittu on esimerkiksi lyönyt uhria vatsaan sekä uhkaillut häntä tappamisella ja raskauden keskeyttämisellä.

Pahoinpitelyä ja uhkailua tapahtui useita kertoja asianomistajan ja vastaajan seurustelusuhteen aikana. Tapausten johdosta miehelle on määrätty lähestymiskielto.

Myös toinen asianomistajista on joutunut monesti pahoinpitelyn ja uhkailun kohteeksi. Hän on esimerkiksi joutunut piileskelemään useita tunteja kylpyhuoneessa, jonne vastaaja on lopulta murtautunut veitsen kanssa.

Tuomiot ovat vuosilta 2014–2015. Kolmas tapaus on vuodelta 2007, jolloin tuomittu on pahoinpidellyt silloista naisystäväänsä lyömällä ja kuristamalla.

Lisäksi mies on tuomittu järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hänet on tuomittu teoista ehdolliseen vankeusrangaistukseen.



Rikoskumppani on syntynyt vuonna 1987, ja hänellä on poste restante -osoite Itä-Helsingissä.

”Enoa” ja rikoskumppania syytetään törkeistä raiskauksista, raiskauksista, törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, törkeästä huumausainerikoksesta sekä useista muista seksuaalirikoksista ja laittoman materiaalin hallussapidosta.

Helsingin käräjäoikeudelle jätetyissä haastehakemuksissa on syyttäjien tiedotteen mukaan yhteensä 19 asianomistajaa. Uhrit ovat olleet tutkinnanjohtaja Saara Asmundelan mukaan tapahtumahetkellä pääosin 6–18-vuotiaita.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 64-vuotiaan Enon asunnossa Laajasalossa. Syytetyt ovat tarjonneet asianomistajille alkoholia tai muita päihteitä, minkä takia useat heistä ovat olleet tapahtumahetkellä tiedottomassa tilassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdeksälle Katalonian itsenäisyysliikkeen johtajalle pitkät tuomiot – mielenosoitukset peruivat yli sata lentoa Barcelonan kentällä

    5. 5

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    6. 6

      Miksei miesten vähäinen määrä hoivatöissä herätä huolta? Tutkimus selvitti, miksi ihmiset välittävät enemmän naisten aliedustuksesta

    7. 7

      Tsunamin vyöryttyä Thaimaahan lomalla ollut näyttelijä Liisa Mustonen, 50, päätti toteuttaa unelmansa ja opiskella ohjaajaksi

    8. 8

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    9. 9

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisartikkeli esittelee Tero Pitkämäen uran kuvina: Osakan MM-kulta oli kirkkain hetki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    5. 5

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Trump kertoo asettavansa Turkille pakotteita ja korottavansa tulleja vastareaktiona hyökkäykselle Syyriaan

    9. 9

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    10. 10

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää