Kaupunki

Tunneli­suunnitelma muuttaisi keskustaa: Pohjois­esplanadi ja Posti­katu kävely­kaduiksi, Etelä­rannastakin osa suljettaisiin autoilta

Kaivokadusta, Fredrikinkadusta ja Erottajankadusta joitain osuuksia muutettaisiin joukkoliikennekaduiksi.

Keskustatunnelin uusien selvitysten yhteydessä Helsinki on kartoittanut erilaisia vaihtoehtoja laajentaa kävelykeskustaa. Ajatuksena on, että tunneliin siirtyvä liikenne vapauttaisi katutilaa kävelylle ja pyöräilylle.

Asukaskyselyissä ilmeni, että jalankulkijoiden mielestä tärkeintä olisi vähentää katumelua ja parantaa ilmanlaatua. Lisäksi toivottiin viihtyisämpiä kävelyreittejä ja vaihtelevaa kaupunkiympäristöä.

Kävelykeskustan yleissuunnittelua ei ole varsinaisesti aloitettu, mutta liikennejärjestelmävaikutusten arvioimiseksi virkamiehet ovat tutkineet lähemmin erilaisia vaihtoehtoa.

Pohjaesitys kaupunkiympäristölautakunnalle on nyt, että osuuksia useista kaduista muutettaisiin kävelykaduiksi. Listalla ovat Pohjoisesplanadi, Postikatu, Eteläranta, Fabianinkatu, Yliopistonkatu, ja Hallituskatu.


Valmistelun aikana on tutkittu myös vaihtoehtoa, jossa molemmat Esplanadit muutettaisiin kävelykaduiksi tai vaihtoehtoa, jossa molemmilla Esplanadeilla säilyisi yksi ajokaista.

Laajin vaihtoehto ei ole suunnittelijoiden suosiossa. Projektinjohtaja Katariina Baarman kaupunginkansliasta totesi tiedotustilaisuudessa perjantaina, että Esplanadeilla pitäisi säilyä yhdet autoliikenteen kaistat suuntaansa.

Pohjaesityksessä ajatus on, että Eteläesplanadista tehdään kaksisuuntainen, kun taas Pohjoisesplanadi pyhitetään kävelylle.

Uusia kävelykatuja on esityksessä rajallisesti, mikä virkamiesten mukaan mahdollistaa niiden elävöittämisen hallitusti. Muutokset edellyttävät tiivistä yhteistyötä kiinteistönomistajien kanssa.



Lue myös: Kuvat näyttävät, minne keskustatunnelin ajoaukot rakennettaisiin – Näin Helsinki perustelee massiivisia tunnelisuunnitelmia

Tämän lisäksi osia Kaivokadusta, Fredrikinkadusta ja Erottajankadusta muutettaisiin joukkoliikennekaduiksi. Myös kadunvarsipysäköintiä rajoitettaisiin ja kävelyn olosuhteita parannettaisiin useilla katuosuuksilla.

Kävelykatujen rakentaminen ja muut katujärjestelyt maksaisivat keskeisiltä osiltaan 15–25 miljoonaa euroa. Jos lautakunta lähettää hankkeen jatkovalmisteluun, kävelykeskustasta tehtäisiin yleissuunnitelma.

Tämä tarkoittaa, että keskustatunnelin ja kävelykeskustan jatkosuunnitelmat tuotaisiin kaupunginvaltuuston käsittelyyn ensi vuonna.

Lue myös: Kommentti: Helsingin keskustatunnelissa on vaikea nähdä juuri mitään järkeä
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    2. 2

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    3. 3

      Linda Lundström osoitti mieltään Postin palkkojen alentamista vastaan: ”En paljoa pienemmällä palkalla tule toimeen”, sanoo 2 250 euroa ansaitseva perheenäiti

    4. 4

      Yksi Italian kauneimmista rannoista alkaa periä pääsymaksua ja rajoittaa kävijöiden määrän

    5. 5

      Portaat lakaistiin vain puoliksi Sörnäisissä: ”Ei tietysti tehdä sitä, mistä ei makseta”

    6. 6

      HS-analyysi: Kaupungin­valtuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein rikkoi politiikan tärkeintä sääntöä, ja nyt maahan­muuttajat pannaan maksamaan siitä

      Tilaajille
    7. 7

      Tutkimus: Laivojen nopeuksia hidastamalla päästöt vähenisivät, Tallink Silja ja Viking Line ovat jo muokanneet aikataulujaan

    8. 8

      Autoilun seuraava mullistus voi olla jo tulossa: vetyauto olisi sähköäkin ilmastoystävällisempi

    9. 9

      Veri värjäsi joen punaiseksi, kun Etelä-Koreassa teurastettiin 47 000 eläintä sikaruton vuoksi

    10. 10

      Mistä Postin lakossa on kysymys? Osapuolten näkemykset riidan­aiheen palkka­vaikutuksista ovat kaukana toisistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    2. 2

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    3. 3

      Portaat lakaistiin vain puoliksi Sörnäisissä: ”Ei tietysti tehdä sitä, mistä ei makseta”

    4. 4

      HS-analyysi: Kaupungin­valtuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein rikkoi politiikan tärkeintä sääntöä, ja nyt maahan­muuttajat pannaan maksamaan siitä

      Tilaajille
    5. 5

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    6. 6

      Taas ollaan Rappiolla: Hassisen kone päihitti syövän ja huumeongelman ja tekee paluun stadionkonsertissa

      Tilaajille
    7. 7

      Jääräpäinen jätti käänsi selkänsä Trumpille – Kalifornia on USA:n ilmastopolitiikan edelläkävijä, jossa talous kukoistaa ja päästöt vähenevät

      Tilaajille
    8. 8

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    9. 9

      Häpeän kielitaitoani ja toistaiseksi olen onnistunut välttämään yliopistolla kurssit, jotka pidetään englanniksi

    10. 10

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Nykyihmiset eivät jaksa odottaa tai käyttävät systeemiä siekailematta hyväkseen, ja se tukkii sairaaloiden päivystykset, sanoo lääkäri Anna Rajala

      Tilaajille
    4. 4

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    5. 5

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    6. 6

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Monen kehossa jyllää näkymätön, pitkä­aikainen tulehdus, joka voi aiheuttaa ikäviä vaivoja – Nämä yhdeksän asiaa on hyvä tietää lievästä tulehduksesta

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    10. 10

      Seksin puute ja pyykkivuoret eivät riko liittoja, vaan syy on paljon kipeämpi, sanoo terapeutti Maaret Kallio – ja hänellä on ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää