Kaupunki

Vantaalla pidetään ylimääräinen hätäkokous: Terveysasemilta puuttuu 21 lääkäriä ja lastensuojelun kriisi jatkuu

Lastensuojelun korjausehdotuksista pyydetään mielipiteitä anonyymisti työntekijöiltä.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistaina äänestyksen jälkeen pitää ylimääräisen kokouksen viikon päästä. Tähän ovat syynä toisaalta Vantaan terveysasemien pitkiksi venähtäneet jonot, toisaalta lastensuojelun kriisi.

Terveysasemilta puuttuu yhteensä 21 lääkäriä. Tämä näkyy pitkinä jonoina eri puolilla kaupunkia. Terveysasemille on myös ollut tavallista hankalampaa saada yhteyttä puhelimitse.



Vantaan terveysasemilla siirryttiin toukokuussa käyttämään tietojärjestelmä Apottia, mutta pitkiä jonoja on ollut muinakin kuukausina. Lääkärikadon syitä vasta selvitetään.

”Tämä on niin tärkeä asia, että olemme pyytäneet tästä ylimääräiseen kokoukseen selvityksen ja toimenpide-ehdotuksia”, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pirkko Letto (sd).

Tämän vuoksi poliitikot siirsivät ensi vuoden talousarvion käsittelyn osittain ylimääräiseen kokoukseen, joka järjestetään 24. syyskuuta.

Tiistaina käsiteltiin myös sitä, mitä pitäisi tehdä lastensuojelun tuoreimmalle kriisille. Vantaan perhepalveluista on lähtenyt joukolla työntekijöitä esimerkiksi lastensuojelun laitoksia valvovasta tiimistä. Tämän lisäksi lastensuojelun virka-aikaisessa päivystyksessä on jäljellä vain yksi sosiaalityöntekijä viidestä.

Työt on jaettu muihin yksiköihin, mikä lisää kiirettä ja työtaakkaa niissä.

Poliitikoille esiteltiin joukko koko perhepalvelujen toimialaa koskevia ehdotuksia. Näistä kerätään nyt työntekijöiltä anonyymeja kommentteja, päätöksiä tehdään ylimääräisen kokouksen lisäksi 30.9.

Ehdotuksia ei ole vielä julkaistu. HS:n saamien tietojen mukaan listalla on esimerkiksi perhepalvelujen organisaatiomuutos ja johtamiskoulutusta esimiehille. Rekrytointia luvataan tehostaa. Työhyvinvointia luvataan parantaa esimerkiksi tasaamalla työtaakkaa ja lisäämällä työnohjausta. Myös henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä luvataan lisää, vaikka ehdotuksissa ei vielä täsmennetäkään miten.

Perhepalvelujen vs. johtaja Mirja Varis sanoo, että ehdotuksissa keskeistä on, että niissä keskitytään koko perhepalveluihin, ei pelkästään lastensuojeluun. Kyse on eri ammattiryhmien yhteistyöstä ja lean-ajattelusta.

”Monien asiakkaiden tarpeet vaativat useamman kuin yhden ammattiryhmän tukea. Haluamme pystyä tunnistamaan varhaisemmassa vaiheessa perheiden ongelmia ja tarjota niihin myös apua ajoissa.”

Tämä taas johtaa toivottavasti lastensuojelun asiakasmäärien laskuun.

Letto sanoo, että poliitikot haluavat tietää kehittämisehdotuksista tarkemmin sen, millä aikataululla niitä tehdään eli mihin tarvitaan euroja jo ensi vuoden budjettiin. Lisäksi toimenpideohjelmasta puuttuvat vielä kokonaan henkilöstöratkaisut.

”Siis se, että esitämmekö me lisää vakansseja.”

Palkkauksesta Vantaa tiedotti viime viikolla useaan kertaan ja kaikilla kerroilla hiukan eri tavalla. Korotukset koskevat sosiaalityöntekijöitä, mikä on suututtanut muut ammattiryhmät kuten vielä pienempää palkkaa saavat sosiaaliohjaajat.

Vantaa tiedotti torstaina, että kaikkien sosiaalityöntekijöiden palkkoja korotetaan lokakuun alusta 250 eurolla kuukaudessa ja korotus on voimassa vuoteen 2021. Samaan aikaan sisäisesti työntekijöille lähti viesti, jossa kerrottiin korotuksen olevan rekrytointilisää. Koska Vantaalla on käytössä ennestään 150 euron rekrytointilisä, tämä olisi tarkoittanut, että korotus olisi käytännössä ollut vain 100 euroa nykyisille työntekijöille luvatun 250 euron sijasta.

Perjantaina kaupunki tiedotti korotuksista sisäisesti vielä uudelleen. Korotukset tulevat sittenkin tehtäväkohtaisiin lisiin, ja erillinen rekrytointilisä poistuu kokonaan. Jo töissä oleva sosiaalityöntekijä siis hyötyy tosiaan korotuksesta heti vain satasen, mutta toisaalta korotukselle ei ole annettu loppumispäivämäärää kuten aiemmin.

Useat HS:lle puhuneet lastensuojelun työntekijät ovat kertoneet, että rekrytointiongelmissa ei ole kyse pelkästään palkasta vaan siitä, että töissä on paha olla. Työntekijät eivät luota johtoon ja he pitävät kohteluaan epätasa-arvoisena.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppakeskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Elisa Wirkkalan remontoimat ja sisustamat asunnot menevät kaupaksi nopeasti, ja nyt hän paljastaa meille vinkkinsä

      Tilaajille
    5. 5

      Itsemurhia, rikosepäilyjä ja orjasopimuksia: Nuoren Sulli-laulajan kuolema on vain viimeisin k-popin skandaaleista

    6. 6

      Lähi-idän valtapeli muuttui – Syyrian sota on ollut Venäjälle menestys

      Tilaajille
    7. 7

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    8. 8

      Alkoiko Iphonesi akku tyhjentyä pikavauhtia, kun päivitit puhelimen käyttöjärjestelmän? Tästä on kyse

    9. 9

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    10. 10

      Huuhkajat pääsee jalkapallon EM-kisoihin voittamalla Liechtensteinin: Kreikka nujersi Bosnia ja Hertsegovinan ja auttoi Suomea suuresti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    3. 3

      Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua

    4. 4

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    9. 9

      Petra Wilkman löysi Sipoon metsästä herkkusuiden himoitseman 3,5-kiloisen sienen: ”Olin jo melkein autolla, mutta sitten käännyin takaisin”

    10. 10

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    9. 9

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    10. 10

      Väite kaurajuomien kaurattomuudesta ja niiden sisältämästä palmuöljystä synnytti pienen kohun – Selvitimme, mitä kauratuotteissa on ja ovatko ne ympäristöystävällisiä

    11. Näytä lisää