Kaupunki

Riita tekstiviesteistä oli sotkea ainakin sadantuhannen ihmisen työmatkan Helsingin seudulla – Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona

Veturinkuljettajat ja VR eivät vielä maanantaina saaneet ratkaisua kiistaan, joka koskee työvuoroista ilmoittamista. Taustalla kummittelevat työehtoneuvottelut ja VR:n menestyminen lähijunaliikenteen kilpailuttamisessa.

Pääkaupunkiseudun lähijunaliikennettä uhannut työtaistelu on toistaiseksi peruuntunut. Itse asia ei kuitenkaan ole ratkennut.

Osapuolet neuvottelivat asiasta koko maanantaipäivän, mutta neuvotteluja jatketaan vielä keskiviikkona.

”Kokonaistilanne saattaa elää lyhyelläkin varoitusajalla”, kertoo Rautatiealan unionin Helsingin veturinkuljettajien varapuheenjohtaja Topi Lajunen sähköpostitse.

”Neuvottelut ovat alkaneet, eikä uusista työtaisteluista ole suunnitelmaa”, Lajunen korostaa. ”Ammattiosastoilla on kuitenkin edelleen kaikki työkalut käytettävissä, jos tilanne niiden käyttöä vaatii.”

Työtaisteluilmoitukseen johtanut erimielisyys koski sitä, millä tavalla niin sanotut heittomiehet saavat tiedon tulevista työvuoroistaan. Periaatteellisella tasolla on kyse työelämän hyvinkin ajankohtaisesta ilmiöstä: työtehtävien valumisesta vapaa-ajan puolelle.

Heittomiehet ovat tarvittaessa töihin tulevia veturinkuljettajia eli eräänlaisia vuoronpaikkaajia. Tähän asti heidät on kutsuttu töihin tekstiviestillä, mutta uuden menettelyn mukaan heidän pitäisi kirjautua vapaa-ajalla ollessaan työaikajärjestelmään ja katsoa vuoronsa sieltä.

Asian saamat mittasuhteet ovat hämmästyttäneet kaupunkilaisia. VR:ää edustavan työnantajaliitto Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto hämmästeli asiaa sunnuntaina Twitterissä.
Aarto kirjoittaa viestissään appista eli sovelluksesta, mutta veturinkuljettajien ammattiliiton Rautatiealan unionin puheenjohtajan Tero Palomäen mukaan on kyse salatusta verkkosivusta. Sivu ei hänen käsityksensä mukaan lähetä työvuoroista tekstiviestin kaltaisia notifikaatioita, vaan sille on asiakseen kirjauduttava.

Kuljettajilla ei ole matkapuhelinetua.

Uudessa mallissa työvuorot on integroitu VR:n muutenkin käyttämään IVU-suunnittelujärjestelmään. Saksalaisen IVU:n verkkosivuilta ei löydy tietoa mobiilisovelluksesta.

Puheenjohtaja Palomäen mielestä asia on ”vuosikymmenen provokaatio”, kuten hän kirjoitti Twitterissä sunnuntai-iltana.
”Kyllä se mielestäni oli täydellinen provokaatio”, Palomäki vahvistaa kantansa vielä maanantaina lakonuhan peruunnuttua. Kuljettajat kokivat uuden järjestelmän käyttöönoton saneluna, jossa heitä ei kuultu.

”Työnantaja lähti junttaamaan ja junttasi niin pitkään, että kaikilla meni hermot.”

Veturinkuljettajien työehtosopimuksessa ei ole määritelty, millä tavalla työnantajan pitää ilmoittaa tulevista työvuoroista. Vuosikymmenten mittaan on käytetty niin lankapuhelinta kuin kotiin tulevaa lähettiäkin.

Vuoronpaikkaajia on Palomäen mukaan joitakin kymmeniä, ja tarkkojen aikataulujen vuoksi hyvin ennakoitavassa lähiliikenteessä heitä käytetään varsin vähän. Tekstiviestikutsua vaativia tilanteita on hänen mukaansa ollut päivittäin kourallinen, alle kymmenen.

Vapaalla oleville vuoronpaikkaajille ilmoitetaan tulevasta työvuorosta viimeistään edellisenä päivänä kello 17 tai viikonlopun osalta perjantaina. Tarvittaessa töihin tuleville kuljettajille maksetaan palkan päälle erillistä heittolisää.

Sinänsä pieneltä tuntuvan asian taustalla piilee isompi asia: vuoden 2021 juhannuksesta alkaen pääkaupunkiseudun lähijunia voi ajaa jokin muu yhtiö kuin VR.

Helsingin seudun liikenne (HSL) on kilpailuttamassa junaliikennettä, ja VR on tarjokkaiden joukossa vain yksi seitsemästä kilpailijasta.

HSL on kertonut, että hinnan painoarvo lähiliikenteen operaattoria valittaessa on noin 60–70 prosenttia. VR:llä on siis painetta painaa tarjouksensa hinta mahdollisimman alas. Se taas luo tarvetta laskea kustannuksia.

Veturinkuljettajia kilpailutilanteessa painaa huoli siitä, että säästöjä haetaan heidän kustannuksellaan ja vapaa-ajastaan. Palomäen mukaan vuorojen ilmoittaminen ei ole edes päänavaus sillä tiellä.

Työn ja vapaa-ajan ero on Palomäen mukaan veturinkuljettajille erittäin tärkeä raja: heidän työssään on vielä mahdollista unohtaa töistä lähtiessä työasiat täysin aina siihen asti kun seuraava työvuoro alkaa.

Nettiin kirjautuminen kotioloissa ja omilla laitteilla toisi pieneltä osaltaan töitä vapaalle.

Palomäen mukaan VR:llä on jo käyty neuvottelut toisesta, vähän samanlaisesta asiasta: yhtiön esitys oli, että kuljettajat säilyttäisivät työvaatteita ja työvälineitä kotonaan. Nyt töihin tullaan pukukaapin ja toimiston kautta.

”Työnantajalla on varmasti haaveena, että kuljettaja pukisi työvaatteet kotona ja menisi sitten suoraan junalle. Se säästäisi joka päivä paljon työaikaa”, Palomäki sanoo.

Hänen mukaansa kyse olisi eri asemilla ja junissa noin 5–20 minuutista.

”Se on merkittävä työmäärä vuositasolla.”

Työvaateuudistusta ei ole vielä toteutettu.

Palomäki huomauttaa, ettei hän oikeasti tiedä, ovatko muut suunnitelmat ja pelot töiden siirtämisestä vapaa-ajalle yhteydessä nyt lakonuhan aiheuttaneeseen kiistaan.

”Kyllä kaverit siinä ehkä ylireagoivatkin”, hän sanoo. ”En tiedä, onko se perusteltu pelko.”

Puheenjohtaja Palomäki ennustaa, että työaikakysymykset ovat tiukasti esillä myös veturinkuljettajien tammikuussa alkavissa työehtosopimusneuvotteluissa.

Rautatiealan unioni irtisanoi syksyllä kaikki työehtosopimuksensa, jotka muuten olisivat olleet voimassa ensi vuoden loppuun asti. Irtisanominen johtui Palomäen mukaan siitä, ettei näköpiirissä ole vielä palkankorotusten yleistä linjaa.

”Kikyn [kilpailukykysopimuksen] 24 tuntia jättivät suuret arvet rautateillä työskenteleviin, ja näistä talkootunneista halutaan eroon. Ostovoiman parantaminen on tietysti aina tärkeä aihe ja varsinkin nyt kun talous on kasvanut, mutta hyödyt siitä ovat valuneet harvoille”, Palomäki totesi neuvottelujen irtisanomisesta kertoneessa tiedotteessa.

Toistaiseksi veturinkuljettajilla on voimassa oleva työsopimus ja työrauha, jonka aikana työntekijöillä ei ole oikeutta työehtosopimusmääräyksiä koskeviin lakkoihin.

Lakko olisi vaikuttanut Helsingin seudulla ainakin 100 000 ihmisen työmatkoihin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    6. 6

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    9. 9

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    10. 10

      Pikaluistelija Mika Poutala sai joukkuetovereiden kuupan kiehumaan: päävalmentaja nimesi hänet ”löylyttäjäksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää