Kaupunki

Mies Kauniaisista hankki sijoituskohteiksi 12 hitas-asuntoa Helsingistä – Helsinki on tilkinnyt yhden porsaanreiän, mutta järjestelmän ongelmat eivät loppuneet

Kokoomuksen Otto Meren aloite hitas-järjestelmän lakkauttamiseksi kaatui kaupunginvaltuustossa keskiviikkona äänin 46–37.

Helsingin kaupunginvaltuusto kiisteli hitas-järjestelmän tulevaisuudesta keskiviikon kokouksessaan. Keskustelu käytiin kokoomuksen Otto Meren aiemmin tekemän aloitteen vuoksi. Meri ehdotti aloitteessa koko hitas-järjestelmän lakkauttamista. Aloite kaatui valtuustossa äänin 46–37.

Tiivistetysti keskustelu valtuustosalissa oli seuraavanlaista: Oikeiston mielestä järjestelmä on aikansa elänyt ja siinä ohjataan veronmaksajien rahaa turhaan onnekkaille hyvätuloisille. Vasemmiston mukaan järjestelmä taas ehkäisee alueiden eriytymistä ja mahdollistaa keskituloisille omistusasunnon hankkimisen kalliista pääkaupungista.

Erityisesti kinaa herätti se, että asunnot jaetaan arpomalla, jolloin tuettuja asuntoja voivat saada myös rikkaat.

Salin molemmilla laidoilla oltiin yhtä mieltä siitä, että järjestelmässä on lukuisia ongelmia ja sitä käytetään osin väärin. Samoin yhtä mieltä oltiin siitä, että Helsingin asuntojen kiihtyvä hintakehitys on ongelmallista. Valtuusto päättikin, että hitas-järjestelmän kohtaloa tarkastellaan vielä lisää tulevaisuudessa. 17 valtuutettua jäi pois asian päättämisestä, koska joko he tai heidän lähipiirinsä olivat asiassa jäävejä.

Lue lisää: Edullisten asuntojen arvonta jatkuu Helsingissä – Jopa 17 valtuutettua jääväsi itsensä hitas-äänestyksestä

Mutta miten monimutkainen hitas-järjestelmä toimii?

Mikä on hitas?

Hitas on Helsingin kaupungin kehittämä asuntojen hinta- ja laatutason sääntelyjärjestelmä. Hitas-järjestelmässä käytettävät menettelytapaohjeet hyväksyttiin kaupunginhallituksessa elokuussa vuonna 1978. Hitas-järjestelmän tavoitteena oli vastata 1970-luvun asuntopoliittisiin haasteisiin, kuten voimakkaasti kallistuneisiin uusiin omistusasuntoihin.

Hitas-asunnot ovat omistusasuntoja, joiden myyntihinnalla on yläraja. Kaupunki myös valvoo hitas-asuntojen kauppoja ja kauppahintoja.

Myyntihinnan yläraja koskee sekä uusia että vanhoja asuntoja. Hintasääntely on voimassa vähintään 30 vuotta taloyhtiön valmistumisesta. 30 vuoden jälkeen taloyhtiö voi päättää luopua hitas-järjestelmästä, jolloin asuntoja voi panna myyntiin haluamallaan hinnalla.

Poikkeuksen muodostavat niin sanotut puolihitas-kohteet. Niissä hintasääntely koskee vain uuden asunnon myyntiä rakennuttajalta ensimmäiselle omistajalle.

Kaikki hitas-yhtiöt on rakennettu kaupungin vuokratonteille. Tontin maanvuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin. Vuokrat tarkistetaan vuosittain.

Hitas-asunnot ovat käytännössä Helsingin kaupungin tukemia asuntoja. Rakennuttajina toimii Helsingin kaupungin lisäksi yksityisiä yrityksiä. Yrityksille sitoutuminen asuntojen myyntihintojen rajoittamiseen on luonnollisesti epämiellyttävää. Siksi Helsingin kaupunki pitää hitas-tonttien vuokrat normaaleja tonttivuokria alempana.

Järjestelmän piiriin oli rakennettu heinäkuuhun 2019 mennessä kaikkiaan 24 170 hitas-asuntoa. Järjestelmässä on uusia ja vanhoja taloja.

Miten hitas-asunnon voi saada?

Hitas-asuntoja voi päästä ostamaan, jos arpaonni suosii. Rakennuttajan järjestämään arvontaan osallistuvan on oltava täysi-ikäinen ja oikeustoimikelpoinen. Lapsiperheillä on ostojärjestyksen arvonnassa etusija perheasuntoihin.

Uudet hitas-asunnot ostetaan kohteen rakennuttajalta. Kaupungin oman tuotannon myy kaupunkiympäristön asuntotuotanto.

Asuntopalvelut ilmoittaa ennakkomarkkinoinnissa olevat hitas-kohteet verkkosivuillaan hel.fi/hitas.

Ostaja voi olla varaajana tai osakkaana vain yhdessä rakenteilla olevassa hankkeessa. Jos uuden hitas-asunnon ostajatalous omistaa jo hitas-asunnon, tulee asunto myydä talouden ulkopuoliselle henkilölle ennen uuden hitas-asunnon valmistumista.

Aiemmin tätä rajoitusta ei ollut. Vuonna 2012 HS kertoi Kauniaisissa asuvasta miehestä, joka oli hankkinut sijoitusmielessä itselleen kaikkiaan 12 hitas-asuntoa. Kaikissa miehen asunnoissa oli vuokralainen.

”Olen hakenut turvallisia sijoituksia”, mies kertoi puhelimessa.

Lue lisää: Kelpo kämppä keinottelijalle

Vanhojen hitas-asuntojen kaupoissa kauppahinta voi olla enintään hitas-enimmäismyyntihinnan suuruinen. Hitas-järjestelmän tarkoitus on, että hitas-asunnon hintaetu säilyy myös jälleenmyynnissä.

Helsingin kaupungin verkkosivuilla varoitetaan, että jos asunnolla on useita kiinnostuneita ostajia, myyjä saattaa pyytää itselleen jotain asuntokauppaan liittyvää etua. Myyjä voi myös saada ostajilta oma-aloitteisesti tarjouksia ylimääräisestä kauppakirjan ulkopuolisesta rahasta, esimerkiksi ylihinnoitellusta irtaimistosta tai vastikkeettomasta asumisesta. Tämä on hitas-järjestelmän vastaista toimintaa.

Asuntopalveluihin tulee ajoittain ostajaehdokkailta ilmoituksia, joissa epäillään vilppiä hitas-asuntokaupassa. Näiden ilmoitusten perusteella selvitetään sekä myyjän että ostajan osuus kaupassa.

Ketkä asuntoja omistavat?

HS:n vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan hitas-asuntojen omistajat ovat enimmäkseen keskiluokkaista väkeä. Joka kolmas omisti useita asuntoja samasta taloyhtiöstä.

Omistajien ammatit olivat kirjavia: merikapteeni, lääkäri, Nokian entinen päällikkö, toimittajapariskunta, tutkija, pankinjohtaja, työnjohtaja, kultaseppä ja arkkitehtitoimiston toimitusjohtaja, kertoi toimittaja Anssi Miettinen artikkelissaan.

Muutamilla omistajista oli kiinteistösijoitusyhtiöitä. Joidenkin nimi löytyi myös rikkaiden verokalentereista. Silti suurin osa hitas-omistajista ei vaikuttanut miljonääreiltä.

Mitä ongelmia hitas-järjestelmään liittyy?

Hitas-järjestelmää on kritisoitu useista syistä.

Monien mielestä arpomisjärjestelmä ei kohdenna asuntoja niille, joille ne on alun perin tarkoitettu. Myös hitas-asuntojen määrää pidetään suhteessa sen verran pienenä, etteivät ne juuri hillitse Helsingin asuntojen hintakehitystä.

Joidenkin arvioiden mukaan hitas-asunnot eivät myöskään ehkäise eriytymistä tehokkaasti, koska pienituloiset eivät pysty ostamaan hitas-asuntoja. Helsingin uusien hitas-asuntojen hinnat liikkuvat sadoissatuhansissa euroissa.

Lisäksi järjestelmää on mahdollista käyttää vahvasti omaksi eduksi. Alennettuun hintaan ostettua asuntoa saa vapaasti vuokrata markkinahintaan. Tämä mahdollisuus on houkutellut järjestelmään asuntosijoittajia, mikä ei ole alkuperäisen tarkoituksen mukaista.

Joidenkin mielestä on myös epäreilua, että se, joka asuu arvoalueelle rakennetussa hitas-asunnossa 30 vuoden jälkeen, voi myydä asuntonsa erittäin suurella voitolla, kun hitas-sääntely purkautuu.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

    5. 5

      USA:n varapresidentti Pence: Turkki suostunut tulitaukoon

    6. 6

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    7. 7

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    8. 8

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    9. 9

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    10. 10

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    3. 3

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    4. 4

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    5. 5

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    6. 6

      Miksi tuhannet miehet vaelsivat jopa puolen Euroopan halki kuollakseen lähellä Itämeren rantaa 3 000 vuotta sitten?

    7. 7

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    8. 8

      Verenkierto-ongelmat voivat näkyä kynsistä – Näin tunnistat poikkeavat kynnet, jotka saattavat olla merkki terveysongelmista

      Tilaajille
    9. 9

      Tripla avattiin: Kuvat ja video esittelevät Pasilan uuden keskuksen

    10. 10

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    3. 3

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    6. 6

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    7. 7

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    9. 9

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    10. 10

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    11. Näytä lisää