Kaupunki

Katariina Pekkonen, 18, syrjäytti pormestari Jan Vapaa­vuoren päiväksi ja vaatii Helsingiltä lisää puhetta ilmastosta

Oikeaa pormestaria Jan Vapaavuorta muistutettiin Girls Takeover -tempauksessa nuorten näkökulman muistamisesta päätöksenteossa.

Helsingin pormestari Katariina Pekkonen linjaa: kaikki lähtee kouluista.

Näin on esimerkiksi viime aikoina pinnalla olleessa ilmastotietoisuuden levittämisessä.

”Murrosvaihe tekee tilanteesta haastavan. Aktiivisia opettajia on alkanut nousta, mutta tilanne vaatii vielä tekemistä.”

Pekkonen on tavanomaista pormestaria parempi kokemusasiantuntija, sillä hän on 18-vuotias lukiolainen.

Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin Girls Takeover -tempauksen teemana on tänä vuonna ilmastonmuutoksen vaikutus tyttöjen oikeuksien toteutumiseen.

Tyttöjen päivänä yli 2 000 nuorta naista valtaa keskeisten yhteiskunnallisten vaikuttajien paikkoja yli 70 maassa, Suomessa tänä vuonna kolmatta kertaa.

Helsingissä Jan Vapaavuori (kok) on siis saanut hetkeksi väistyä, kun Pekkonen tuo kaupungin päätöksentekoon nuoren naisen näkökulmaa.

Pormestari Pekkosen kello on soinut herätyksen merkiksi kello kuudelta aamulla, sillä yhdeksältä on jo aika kohdata kaupungin henkilöstöä kaupungintalolla.

Pormestarin päiväohjelmaan kuuluvat tällä kertaa henkilöstöaamu, vierailu lämpöpumppulaitokselle, palavereita, englanninkielisiin palveluihin liittyvän ohjelman julkistus sekä lisää palavereita ja tapaamisiakin.


Enemmän asiantuntemusta vaativista päätöksistä vastaa Vapaavuori – tai siis, pormestari Pekkonen delegoi ne Vapaavuorelle.

Ensimmäistä kertaa järjestetyssä henkilöstöaamussa kaupungin henkilöstön kiperiin kysymyksiin vastaavat ensisijaisesti Vapaavuori ja toimialojen vastaavat.

Kysymykseen, miksi ilmastokriisi ei näy enempää kaupungin viestinnässä, Vapaavuori toteaa, että ei osaa sanoa ja vastaus siirretään ”tyttöjen ja nuorten näkökulmasta” vastattavaksi.

Ilmasto onkin ollut pormestari Pekkosen mielessä erityisesti kahdesta syystä: tilasuunnittelun ja koulujen opetustarjonnan takia.

”Millaisia tiloja, joissa voi vain olla ostamatta ja kuluttamatta, suunnitellaan meille 2050-luvulla eläville?” Töölön yhteiskoulun lukiolainen kysyy.

Helsingissä on esimerkiksi nuorisotaloja ja kirjastoja, mutta juuri täysi-ikäistynyttä Pekkosta mietityttävät etenkin nuorille aikuisille suunnatut tilat.

”Haluaako esimerkiksi kirjastossa viettää enempää aikaa, kun niissä koko ajan muutenkin opiskelee”, hän sanoo.

Koulujen opetustarjonnassa taas tulisi keskittyä positiiviseen tietoon pelkkien uhkakuvien sijasta, pormestari Pekkonen linjaa.

”Ei niin että kerrotaan vain, että nyt jääkarhut kuolevat ja jäätiköt sulavat.”

Ilmastonmuutoksesta puhumisen kulttuuria tulisi saada muutettua kouluissa laajemmaltikin, Pekkonen pohtii myöhemmin.

”Nuoret leimataan helposti, jos asiasta sanoo omia mielipiteitä. Kulttuuri pitäisi saada sellaiseksi, että aktiivisuus ja ilmastonmuutostietoisuus on siistiä.”

Kaupungintalolla henkilöstöaamun osallistujat nyökyttelevät. Vähitellen on kiire seuraavaan paikkaan, sillä Pekkosta odottaa Tesla-kyyti Helenin lämpöpumppulaitokselle Sörnäisiin Katri Valan puiston alle.

Energiaratkaisujen tulevaisuuteen perehtymisen jälkeen Pekkonen ja Vapaavuori poseeraavat kameralle Kauppatorilla sekä vaihtavat ajatuksia yhteisestä harrastuksesta, Pekkonen nykyisenä ja Vapaavuori entisenä partiolaisena.


Vapaavuori heilauttaa kättään ohi kulkevalle pyöräilijälle. Pormestari vaikuttaa päivän työkokemuksen perusteella olevan yllättävän lähellä muita ihmisiä, Pekkonen sanoo.

”Eivät ne johtajatkaan ole niin ylhäällä ja kaukana siellä jossain kuin ajattelin.”

Pekkosen mukaan haasteistakin tulee pystyä puhumaan positiiviseen sävyyn.

”Muita pitää yrittää saada mukaan positiiviseen fiilikseen, vaikka olisi itse epäluuloinen. Kun uskoo itse asiaan, se etenee varmasti paremmin.”


Pormestarina pitää ilmoittaa, kun tarvitsee tauon, Pekkosta opastetaan myöhemmin lounaspöydässä. Tekemistä kyllä riittäisi jokaiselle päivän minuutille, mistä huolen pitää pormestarin avustajatiimi.

Pekkosen pormestarius osuu keskelle Helsingin pormestareihin liittyvää kriisiä, sillä Vapaavuori ja apulaispormestarit ovat olleet keskenään sanasodassa keskustatunnelista.

Lounasaikaan julkaistu uutinen ei näy päiväohjelmassa, ja puhe kääntyy Pekkosen tyttöjen päivän ilmastopuheen valmistelemiseen.

Pekkonen oli vallassa poikkeuksellisesti tiistaina, sillä virallisena tyttöjen päivänä perjantaina Helsinki on mukana Kööpenhaminassa C40-kaupunkien pormestarien huippukokouksessa.

Kestävän kehityksen ratkaisuista kertomaan lähtee Vapaavuori, mutta Pekkosen pormestariterveiset viedään kokoukseen puheen muodossa.

”Kaupungeilla on ilmastonmuutoksen hillinnässä todella suuri rooli, eikä sitä roolia sovi kenenkään unohtaa. Esimerkkiänne tarvitaan erityisesti nyt, kun jo ihan lähitulevaisuudessa maailmanlaajuisesti suurin osa ihmisistä tulee asumaan kaupungeissa”, Pekkosen puheessa muistutetaan.

Ilmastokriisi vaikuttaakin voimakkaimmin köyhyydessä eläviin, todetaan kesäkuussa julkaistussa ilmastonmuutosta ja köyhyyttä käsittelevässä YK-raportissa.

Koska ilmastonmuutos vaikeuttaa elämää enemmän muualla, suomalaisilla on paine ratkaista ilmastonmuutoksen ongelmia, Pekkonen sanoo.

”Hyväosaisempien tulee toimia myös heidän [köyhyydessä elävien] äänenään.”

Noin neljän aikaan iltapäivällä Pekkosen pormestarius lähestyy loppuaan. Päivän aikana Vapaavuorta on muistutettu nuorten näkökulman huomioinnista kaupungin päätöksenteossa. Se voi olla vaikeampaa, jos ei ole itse nuori, Pekkonen sanoo.

Pormestaripäivän jälkeisenä torstaina Pekkonen istuu yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa. Hän päättää vastata aineistotehtävään sosiaalisesta liikkuvuudesta: lapsuudenkodin ja suomalaisten tulojen välisistä yhteyksistä.

Maailman mittakaavassa tasa-arvo toteutuu Suomessa hyvin, abiturientti-pormestari kirjoittaa. Silti naiset jäävät herkemmin keskiluokkaa alemmille paikoille.

”Vaikka pitäisi olla päivänselvää, että ei, mutta niin kaikkialla silti tapahtuu.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    10. 10

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää