Kaupunki

Helsinkiläis­ravintolan ovimies ei päästänyt sisään skeittareilta näyttäviä – Ravintola­päällikkö selittää erikoisen väärinkäsityksen

Brewster Bar Iso Roban ravintolapäällikkö kertoo, että kyseessä oli väärinymmärrys.

Helsinkiläinen Silja Minkkinen ystävineen hämmästyi, kun heitä ei päästetty Iso-Roobertin kadulla sijaitsevaan Brewster Bar Iso Robaan sisään. Syyksi kerrottiin vain, että skeittarit eivät ole tervetulleita baariin.

Minkkinen kertoo HS:lle, ettei joukossa kenelläkään ollut baariin mentäessä mukanaan skeittilautoja, vaan tulkinta perustui heidän ulkoiseen olemukseensa.

Brewster Bar Iso Roban ravintolapäällikkö Leo Tran vahvistaa HS:lle tapahtuneen. Kyseessä oli Tranin mukaan harmillinen väärinkäsitys, jossa paikan ovimies oli ymmärtänyt baarin ohjeistuksen väärin.

”Portsarille oli kerrottu, että sisälle ei oteta skeittilautoja, koska baari on pieni. Skeittilaudat vievät tilaa ja ihmiset voivat kompastua niihin”, Tran sanoo.

Portsari oli kuitenkin ymmärtänyt ohjeen niin, että baariin ei oteta sisälle skeittareita tai skeittareilta näyttäviä ihmisiä lainkaan.

Tran vakuuttaa, että asia ei ole näin ja että baariin ovat tervetulleita niin skeittarit kuin muutkin kaupunkilaiset.

”Pukukoodimme on asiallisen rento, eli kunhan housut eivät roiku nilkoissa”, Tran sanoo.

Brewster Bar Iso Roba avattiin Iso Roobertin kadulle elokuun lopussa. Brewster Bar Kallio sijaitsee Kaarlenkadulla.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      CNN: Yhdysvaltalaiset sotilaat ja puolustus­viranomaiset kokevat pettäneensä kurdit – ”Häpeän maatani

    2. 2

      Mikael Jungner ehdottaa helsinkiläisille autoilijoille 650 euron lisämaksua pysäköintiin, vastalahjaksi joukkoliikennelippu

    3. 3

      #Metoo alkoi kaksi vuotta sitten – nyt miehet kertovat, miten heidän elämänsä muuttui parempaan

    4. 4

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    5. 5

      Nainen kuoli ketjukarusellin keinun pudottua Ranskassa

    6. 6

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    8. 8

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    9. 9

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    5. 5

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    6. 6

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    7. 7

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    8. 8

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    9. 9

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    10. 10

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää