Kaupunki

”Pojilla on isot paineet olla kova jätkä” – Miksi mielen­terveys­ongelmista on niin vaikea puhua kavereille?

Nuoret piilottelevat mielenterveys­ongelmiaan usein erilaisten kulissien taakse. Ammattiapua he jo osaavat hakea, mutta toisille nuorille asiasta on yhä vaikea puhua.

”Jos joillakin pojilla on mielenterveysongelmia, niin minusta kovin teko, mitä voi tehdä on, että rohkeasti puhuu niistä asioista”, kertoo espoolainen 16-vuotias Oscar Smith.

THL:n mukaan joka viides suomalainen nuori kärsii mielenterveysongelmista. Nuorten itsemurhakuolleisuus on Suomessa eurooppalaisittain suuri. Tilastokeskuksen mukaan itsemurha on syy yli kolmannekseen 14–24-vuotiaiden kuolemantapauksista. Luvut järkyttävät suomalaisia, mutta silti aiheesta on hankala puhua.

Pohjoismaiden nuorisovaikuttajat kokoontuivat syyskuussa työskentelemään nuorille tärkeiden teemojen, kuten mielenterveysongelmien, parissa Youth City Future Lab -konferenssissa Kööpenhaminassa.

Mielenterveys-työpajaan osallistunut tanskalainen 14-vuotias Fine Homann Vestergaard kertoo, että mielenterveysongelmat ovat Tanskassa tabu.

”Ehkä jopa enemmän kuin muissa maissa. Me tanskalaiset emme ole kovin avoimia uusille asioille.”

Nuorten mielenterveys-työpajassa esiintynyt psykologi Marie Kryger-Baggesen kertoo, että 46 prosenttia tanskalaisista tytöistä haki vuonna 2017 itselleen psykologin apua 19 ikävuoteen mennessä.

Kryger-Baggesenin kokemusten mukaan nuorten on vaikea näyttää heikkouksiaan muille. Mielenterveys-työpajassa keskustelleet nuoret ovat samaa mieltä.

”Heikkouksien osoittaminen saattaa herättää ystävissä niin paljon sääliä, että ystävyys ei olisi enää aitoa. Sen takia nuoret puhuvat ennemmin psykologille kuin ystävilleen”, työpajassa pohditaan.

Pohjoismaita yhdistää keskustelun mukaan täydellisyyden kulttuuri, ja itsestä luodaan kiiltokuva sosiaalisessa mediassa. Mielenterveyden ongelmista puhumista vaikeuttaa myös se, että nuoret eivät ole varmoja siitä, otetaanko heidän ongelmansa tosissaan.

”Luulen, että jos joku kertoisi, että hei minulla on tällainen mielenterveyden häiriö, niin ihmiset saattaisivat vähätellä sitä tai olla uskomatta”, Homann Vestergaard kertoo.

Ruotsalainen 22-vuotias Nina Dilek vähätteli pitkään omia mielenterveysongelmiaan, kunnes lopulta ystävä sai hänet lähtemään ammattilaisen luo.

”Kesti yli kolme vuotta, ennen kuin uskalsin puhua ongelmistani. Lakaisin kaiken maton alle, koska ajattelin, etten tarvitse apua. Luulin, että tämä on ihan pikku juttu ja muilla on pahempia ongelmia, enkä halunnut viedä muiden keskusteluaikaa”, Dilek kertoo.

Onneksi Dilekin ympärillä oli ihmisiä, jotka huomasivat jonkin olevan pielessä.

”Aloin olla niin stressaantunut, etten enää puhunut normaalisti ja sain ahdistuskohtauksia. Silloin hälytyskellot alkoivat soida.”

Dilek sai apua ilman pitkää jonotusta, ja vointi parani. Hän kuvailee apuun hakeutumista vaikeaksi myös siksi, että masentuneena on hankala muistaa, millaista on olla terve. Masentuneesta olotilasta tulee ajan kuluessa uusi normaali.

”Nyt voin katsoa taaksepäin ja sanoa muille samassa tilanteessa oleville, että on täysin okei hakea apua. Älä ajattele, että ongelmasi ovat vähäpätöisiä ja naurettavia, sillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa.”

Kynnys avun hakemiseen riippuu paljolti myös tarjolla olevista palveluista.

Espoolainen Oscar Smith on yksi konferenssin suomalaisista osallistujista, ja hän edustaa Espoon nuorisovaltuustoa Kööpenhaminassa. Hän kertoo koulussaan olevan käytössä walk-in-järjestely, jonka ansiosta psykologi on käytettävissä ilman ajanvarausta.

”Nuorille on järjetön kynnys soittaa psykologille ja varata aika. Varsinkin, kun me suomalaiset ollaan sellaisia, ettei me haluta soittaa kellekään: kun tilaan pitsaa, niin silloinkin vähän pelottaa.”

Lue lisää: Espoossa löydettiin toimiva apu nuorten masennukseen: nopeasti apua omassa koulussa

Nuorten tarpeeseen matalan kynnyksen palveluille on luotu erilaisia vaihtoehtoja. Sekasin-chat on nuorille suunnattu palvelu, jonka tarkoituksena on tukea mielen hyvinvointia ja auttaa mielenterveyden ongelmista selviämistä. Sekasin-chatin tiimipäällikkö Miguel Reynes, kertoo, että mielenterveyspalveluihin on usein pitkät jonot.

”Valitettavasti meidänkin palvelussamme on varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin hirveät jonot, ja sama on myös muissa mielenterveyspalveluissa. Tämä ei ole kenenkään etu ja maksaa yhteiskunnallisesti huomattavan paljon rahaa tulevaisuudessa.”

Vaikka Oscarilla on positiivisia kokemuksia omasta koulustaan, hänkin näkee yleisen tilanteen jonojen osalta huolestuttavana.

”Jos nuorella on itsetuhoisia ajatuksia, niin hänen ei pitäisi antaa odottaa paria viikkoa vastaanottoa. Se on ihan järjetöntä.”

17-vuotiaan norjalaisen Berit Sollien mielestä nuoret eivät osaa suhtautua mielenterveys­ongelmiin vakavasti.

”Vitsailemme niistä liikaa, emmekä osaa ottaa niitä tosissamme.”

Puhumisen kulttuuri ei ole vielä tarpeeksi avointa Suomessakaan. Erityisesti sukupuolten välillä on selviä eroja.

”Suomessa pojilla on isot paineet olla ’kova jätkä’, ja sen takia kaveriporukoissa ei puhuta asioista avoimesti. Heikkoutta ei voi näyttää poikien kesken, jos ei halua heti leimautua homoksi”, sanoo espoolainen Oscar.

Moni nuori kokee mielenterveysdiagnoosit leimaaviksi, käy ilmi Nuorten ääni -toimituksen konferenssissa teettämän kyselyn tuloksista. Samaa mieltä on myös Sekaisin-chatin tiimipäällikkö.

”Masennusdiagnoosi on suuri taakka kannettavaksi. Moni voi sanoa pöytäkahvikeskustelussa, että on väsynyt tai uupunut, mutta harva sanoisi olevansa masentunut”, Reyes sanoo.

Kööpenhaminan työpajassa nuoret kehittivät useita ideoita nuorten mielenterveyden parantamiseksi. He ehdottivat esimerkiksi oppilastuntia, jonka aikana nuoret saisivat kertoa opettajille, miten ilmapiiriä ja opetusmetodeja voisi parantaa.

Nuoret toivoivat myös arvosanoille vähemmän painoarvoa peruskoulussa: suorituskeskeisen kulttuurin nähtiin lietsovan mielenterveysongelmia.

Miten mielenterveysongelmiin tulisi nuorten mielestä ideaalitilanteessa suhtautua? Monen nuoren vastaus on yksiselitteinen: ongelmista on alettava puhua. Espoolainen Oscar Smith tiivistää asian näin:

”Ei ole mikään tabu, jos murrat jalkasi – ei mielenterveysongelmienkaan pitäisi olla. Ei se ihmisen luonteesta mitään kerro. Se vaan on niin kuin loukkaantuminen.”

Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimituksen toimittajia.

Kommentti: Suomessa ei keskitytä tarpeeksi ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön

Nuorten mielenterveysongelmat ovat taas liian ajankohtainen aihe.

Suomessa on ollut turhan monta kouluampumista, joiden taustalla on ollut usein mielenterveysongelmia. Ennaltaehkäisevällä mielenterveystyöllä voisi estää tällaiset surulliset tapahtumat.

Mielestäni konkreettisia esimerkkejä ennaltaehkäisystä olisi kouluissa tapahtuvat säännölliset mielenterveystunnit, joissa nuorilla olisi mahdollisuus keskustella ja saada tietoa esimerkiksi siitä, miten voi saada apua.

Lisäksi koulupsykologin olisi hyvä tulla oppitunneille esittäytymään ja kertomaan, että hänen kanssaan voi keskustella omista huolista.

Esimerkiksi Espoossa on walk in -malli, jossa oppilaat voivat mennä suoraan keskustelemaan psykologin kanssa ilman ajanvarausta. Kävin peruskoulun tietämättä, miltä koulupsykologini näytti ja nyt olen lukiolainen enkä vieläkään ole tavannut koulupsykologiani.

Jos emme panosta ennaltaehkäisevään työhön nyt, niin nuorten kuntouttaminen tulee yhä kalliimmaksi koko yhteiskunnalle. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään rahasta, vaan ihmishengistä. Siksi olisi järkevää panostaa ehkäisevään mielenterveystyöhön, jotta voisimme auttaa nuoria ennen kuin on liian myöhäistä.

Nyt olisi viimeistään aika tarttua myös terapiatakuu -aloitteeseen. Se oli ensimmäinen aloite, jonka allekirjoitin, koska tiedän kuinka tärkeää on saada mahdollisimman nopeasti apua mielenterveysongelmiin.

Toivon todella, että tämä aloite tulee mahdollisimman nopeasti voimaan.
Zahra Karimy
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leikkauspotilaan koko veri vaihdettiin kylmään suolaveteen – Yhdysvalloissa tehty hoitokokeilu voi tulevaisuudessa pelastaa potilaan, joka muuten todennäköisesti kuolisi

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    4. 4

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät mullistavan keinon estää maapalloa uhkaavia hyönteisten joukkokuolemia: Sammuttakaa valot

    6. 6

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    7. 7

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    8. 8

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    9. 9

      Poliisi iski laittomaan laboratorioon Pietarin lähellä ja takavarikoi noin sadan miljoonan euron arvosta muunto­huumeita

    10. 10

      Peteliuksen anteeksipyynnöstä syntyi rönsyilevä somevääntö, kun ihmiset olivat täysin eri mieltä kaikesta ja kaikesta muustakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    6. 6

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    7. 7

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    8. 8

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    10. 10

      Kolmen lapsen hengen vaatineen Levin mökkipalon onnettomuustutkinta valmistui: ”Tulosten pitäisi kiinnostaa kaikkia, jotka vuokraavat mökkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää