Kaupunki

Surkeakuntoisimmista takseista irrotettiin rekisterikilvet saman tien, Uudenmaan valvontaiskussa 88 taksista löytyi puutteita

Taksiliikennettä on valvottu tehostetusti Helsingissä ja muualla Suomessa sen jälkeen, kun lainmuutos vapautti hinnoittelun ja lopetti taksilupien määrän sääntelyn.

Helsingin ja muun Uudenmaan taksiliikenne oli viranomaisten tehovalvonnan alla lauantain vastaisena yönä. Valvontaiskussa tarkastettiin kaikkiaan 213 taksia, ja 88 taksiin tai niiden kuljettajaan liittyen paljastui rikkeitä tai puutteita.

Liikenteessä oli poliisin mukaan muun muassa kaksi niin epäkunnossa olevaa taksiautoa, että niistä piti ottaa rekisterikilvet saman tien pois.

Helsingin poliisi tarkasti suurimman osan illan ja yön aikana erityisselvittelyyn päätyneistä takseista – 160 autoa. Sakkoja se kirjoitti kymmenelle taksinkuljettajalle muun muassa ajoluvan puuttumisen vuoksi. Auton kunnosta, katsastuksen puutteesta tai verojen maksamattomuuteen liittyen annettiin viisi valvontailmoitusta tai näyttömääräystä.

Pääkaupungissa poliisi keskittyi valvomaan takseja erityisesti Rautatientorin ympäristössä, Katajanokalla, Länsisatamassa sekä Itä- ja Pohjois-Helsingissä.

Tehovalvonta ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään vilkkaimpiin taksikeskittymiin Helsingissä, vaan viranomaiset tekivät tarkastuksia monissa paikoissa muuallakin pääkaupunkiseudulla ja koko Uudenmaan alueella. Kyse oli ensimmäisestä koko Uudellamaalla yhtäaikaisesti kaikkien takseja valvovien viranomaisten voimin tehdystä erityisvalvonnasta.

Viranomaiset ovat tehostaneet valvontaansa sen jälkeen, kun taksiala mullistui Suomessa heinäkuussa 2018. Lainmuutos vapautti hinnoittelun ja lopetti taksilupien määrän sääntelyn.

Uudistus on saanut osakseen kritiikkiä niin asiakkaiden kuin taksinkuljettajienkin suunnalta, ja taksimatkojen hinnat nousivat heti alan vapautumisen jälkeen selvästi Uudellamaalla.

Poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Verohallinto järjestivät ensimmäisen yhteisen valvontaoperaationsa lainmuutoksen jälkeen tämän vuoden helmikuussa. Tuolloin valvonta-alueena oli pelkästään Helsinki, ja tarkistukseen otetuista takseista 69 prosenttia eli seitsemän kymmenestä rikkoi säädöksiä.

Perjantain ja lauantain välisen yön tehovalvonnassa vastaavanlaisia rikkeitä ja puutteita paljastui koko Uudellamaalla 41 prosentissa tarkistetuista takseista. Kyseisissä 88 taksissa oli yhteensä 151 huomautettavaa tai rangaistavaa asiaa.

”Puutteita esiintyy edelleen liian monen taksin kohdalla. Meidän pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että huomautettavaa löytyy vain harvakseltaan”, ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta kertoo.



Yleisin valvonnassa havaittu puute oli nyt ja on ollut aiemminkin se, että taksinkuljettajan tiedot eivät ole olleet asianmukaisesti matkustajan nähtävillä. Liikennepalvelulain mukaan taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava muun muassa siitä, että matkustajan nähtävillä ovat luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

”Nyt järjestetty taksivalvonta osoitti, että näiden velvoitteiden asianmukaisessa täyttämisessä on edelleen liian usein huomautettavaa”, Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti kertoo viranomaisten tiedotteessa.

Valvontaiskussa oli mukana 12 poliisia Helsingin poliisilaitokselta, 11 poliisia Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta, kuusi poliisia Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta, kahdeksan Verohallinnon verotarkastajaa sekä yhdeksän Traficomin edustajaa.

Oikaisu 10.11.2019 kello 14.40: Heinäkuussa 2018 voimaan astunut lainmuutos ei lopettanut taksilupien sääntelyä kokonaan, vaan kyse oli enimmäishinnoista ja taksilupien määrän sääntelystä luopumisesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      Monet suomalaislapset syövät liikaa nitriittiä: ”Jos lapset itse saisivat valita, makkararuokia olisi enemmän”

    5. 5

      Massiivisesta Triplasta jopa kolmannes on varattu ravintoloille, joita on 60 – testasimme mielenkiintoisimmat

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    8. 8

      BBC: Britannian Hongkongin-konsulaatin työntekijä kertoo joutuneensa Kiinan kiduttamaksi – lyötiin ja valvotettiin kansallishymnin laulamisella

    9. 9

      Koirat tappoivat raskaana olleen naisen Ranskassa

    10. 10

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    8. 8

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    9. 9

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    10. 10

      Leif Salmén on kuollut – Kollegat muistelevat: ”Television vaalitenttien vetäjänä yksi parhaimmista ja tiukimmista, kenties ikinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää