Kaupunki

Erityislapsia aiotaan opettaa puhelinkopeissa Helsingin Jätkäsaaressa – ”Voi vetäytyä rauhalliseen tilaan”

Kyseessä ovat kuitenkin rehtorin mukaan neuvottelutilojen kokoiset kopit, joiden tilauksesta oli päätetty jo koulun suunnitteluvaiheessa.

Helsingin virkamiehet esittävät, että Jätkäsaaren peruskouluun hankitaan puhelinkoppeja opetusrauhan saavuttamiseksi. Asia käy ilmi kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityslistalla olevasta esityksestä.

”Hankittavaksi esitetään 3 kpl Framery Q puhelinkoppia, jotka kooltaan ja ominaisuuksiltaan täyttävät koulun lisätilojen tarpeen”, virkamiehet ehdottavat.

Syy puhelinkoppien hankintaan on esityksen mukaan se, että koulussa on syyslukukauden aikana todettu olevan tarvetta avoimien oppimistilojen lisäksi myös pienille ja yksityisemmille oppimistiloille.

”Näitä tiloja tarvitsevat lähinnä erityisen tuen tarpeessa olevat oppilaat”, esityksessä todetaan.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsittelee asiaa tämän viikon kokouksessaan.

Esitys on herättänyt ihmetystä kuntapoliitikoissa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen Petra Malin (vas.) siteerasi esitystä lauantaina Facebook-postauksessaan.

”Herää kysymys, voiko tämä mennä ihan näin.”

Hankittavaksi esitettävät kolme puhelinkoppia ovat mitoiltaan 220 senttimetriä pitkiä ja 120 leveitä.


Myös kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja, apulaispormestari Pia Pakarinen (kok) kertoo kiinnittäneensä huomiota asiaan.

”Käsittääkseni se on sellainen vähän isompi malli kopista. Sen tarkoitus on eriyttää opetusta ja olla paikka, jossa voi keskustella rauhallisesti.”

Jätkäsaaren peruskoulu aukesi vasta tänä syksynä. Onko kyseessä suunnitteluvirhe?

”Itse aion kysyä huomisessa kokouksessa, miksi näitä tilataan vasta nyt. Kun näin nopeasti koulurakennuksen valmistumisen jälkeen tilataan lisäkalusteita, niin tuntuu että jotain on suunniteltaessa unohdettu”, Pakarinen sanoo.

”Pääasia on kuitenkin se, että tähän tarpeeseen pystytään nopeasti reagoimaan.”

Jätkäsaaren peruskoulun rehtori Kirsi Myllymäki sanoo, että kyse on neuvottelutiloista eikä varsinaisesti puhelinkopeista. Myllymäki on virkamiesten kanssa eri mieltä siitä, että koppien tarve olisi havaittu vasta syksyllä.

”Tämä hankinta on osa irtokalustekokonaisuutta, ja nämä kalusteet olivat tulossa kouluun alun perinkin”, hän kertoo.

Neuvottelukopit eivät siis Myllymäen mukaan tule paikkaamaan jotain havaittua puutetta.

”Tila on yksi vaihtoehtoinen oppimisympäristö. Koulussamme kokeillaan erilaisia tiloja.”


”Tarkoitus on, että voi vetäytyä pienemmällä ryhmällä rauhalliseen tilaan.”

Myös kasvatuksen ja koulutuksen hankintapäällikkö Päivi Koskinen kertoo hänkin, että kyse on neuvottelutilanomaisista puhelinkopeista, joiden hankintaa oli mietitty jo koulun suunnitteluvaiheessa.

Uusi Jätkäsaaren peruskoulu on suunniteltu runsaalle 800 oppilaalle.

Koulun suunnittelussa luovuttiin perinteisestä luokka-käytäväjaosta. Se korvattiin avarilla monikäyttötiloilla, joita voidaan mukauttaa muuttuviin käyttötarpeisiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    3. 3

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    4. 4

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    5. 5

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    6. 6

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    7. 7

      Suomi ei ole mitenkään erikoinen kieli, vaikka me väitämme niin – Mutta yhdessä asiassa se on aidosti harvinainen

    8. 8

      Kiina keskeyttää ryhmämatkat ulkomaille: Kärsijöinä voivat olla erityisesti Lappi ja Finnair

    9. 9

      Meilahden huvila-alueen kuohunta ei laannu: kolme hakemusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen

    10. 10

      Wuhanissa ehkä 14 ihmistä sairastuttanut ”super­tartuttaja” lisää huolta uudesta virus­taudista ja palauttaa mieleen sars-epidemian hurjat tartunta­ryppäät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi ei ole mitenkään erikoinen kieli, vaikka me väitämme niin – Mutta yhdessä asiassa se on aidosti harvinainen

    7. 7

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    10. 10

      Koronavirukseen kuolleita yli 40, tartunnan saaneita noin 1 400 – Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää