Kaupunki

Tea Hakola perusti Helsingin Viikkiin pääkaupunkiseudun ensimmäisen eläintuhkaamon: ”Minulla on useamman lemmikin uurnat kotona”

Pieneläintuhkaamon perustanut Tea Hakola kertoo, että aikaisemmin helsinkiläisten piti viedä lemmikit tuhkattaviksi maakuntiin.

Ensimmäinen pieneläintuhkaamo pääkaupunkiseudulla avasi ovensa noin viikko sitten Helsingin Viikissä.

”Meillä voi tuhkata kaikki alle satakiloiset pieneläimet. Tuhkattavien joukossa on ollut koiria, kissoja, lintuja ja jyrsijöitä”, Pääkaupunkiseudun eläintuhkaamon perustaja Tea Hakola kertoo.

Ajatus pieneläintuhkaamon perustamisesta lähti siitä, että kymmenen vuotta sitten Hakola halusi tuhkata 16-vuotiaana kuolleen, rakkaan Doris-koiransa.

”Olin yllättynyt siitä, että pääkaupunkiseudulta ei löytynyt paikkaa, missä lemmikin olisi voinut tuhkata. Mietin, että eihän tämä näin voi mennä”, hän kertoo.

Hakola vei lemmikin tuhkattavaksi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

”Kaikille se ei ole mahdollista”, hän arvelee.

Hän mietti jo silloin, että pääkaupunkiseudulle tarvitaan oma pieneläintuhkaamo.

”Esimerkiksi kerrostalossa asuva ei voi haudata lemmikkipupuaan pihalle. Silloin tuhkaus voi olla hyvä vaihtoehto.”

Hakolalle itselleen omien lemmikkien tuhkaaminen on ollut tärkeää.

”Minulla on useamman aikaisemman lemmikin uurnat kotona. Tarkoitus on haudata tuhkatut lemmikit myöhemmin kesämökille”, hän kertoo.

Tuhkauksen ansiosta lemmikin omistaja saa lisää aikaa pohtia sitä, mihin lemmikin haluaa haudata. Uurna on helppo kuljettaa mukana pidemmällekin, esimerkiksi silloin kun haluaa haudata lemmikin kesämökille. Toiset taas haluavat säilyttää lemmikin uurnaa muistona kotona, esimerkiksi kirjahyllyssä.

Hakola arvelee, että noin puolet hautaavat tuhkatut lemmikkinsä, kun taas toiset päättävät säilyttää uurnan kotona.

”Eläinten tuhkaus on myös ekologinen vaihtoehto”, Hakola muistuttaa.

On tärkeää tukea ihmisiä surussa, jota lemmikistä luopuminen aiheuttaa.

”Olen tyytyväinen, että olen saanut tuotua tämän palvelun Helsinkiin. Saan olla mukana lemmikkien viimeisellä matkalla.”

Hakolalla meni yrityksen perustamiseen puolitoista vuotta. Prosessia pitkittivät erilaiset lupa-asiat. Aivan ensimmäisenä piti saada ympäristölupa. Krematorion tuhkauuni tilattiin Englannista.

Pääkaupunkiseudun eläintuhkaamon vastaanotto ja myymälä sijaitsevat Helsingin Viikissä Yliopistollisen eläinsairaalan vieressä. Krematorio on Tattarisuolla.

Asiakkaat voivat valita Viikissä lemmikilleen uurnan ja halutessaan erilaisia muistoesineitä. Vastaanottotiloihin voi varata ajan myös lemmikin eutanasiaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    2. 2

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Nollakorot murentavat maailman eläkejärjestelmiä, ja Suomessa ongelmaan esitetään nyt ratkaisua

    5. 5

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    6. 6

      Moottoripyörän kuljettaja kuoli törmäyksessä mönkijän kanssa Kirkkonummen Veikkolassa

    7. 7

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    8. 8

      Kapakkakierros kerran viikossa tulee 40 vuodessa maksamaan noin 300 000 euroa – ihmiselämän suuret päätökset ovat pieniä

    9. 9

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    10. 10

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Meghan ja Harry saivat puolivapauden, mutta hinta ja hihnan pituus jäivät auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    2. 2

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    4. 4

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    5. 5

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    6. 6

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    7. 7

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    8. 8

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    9. 9

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää