Kaupunki

Löytöeläimet saivat Helsingissä uudet hulppeat tilat, mutta eläintensuojelijat riitelevät koirien kohtelusta

Työkalujen maahantuojan vanha halli on täyttynyt väljistä kissayksiöistä.

Perinteikäs Helsingin eläinsuojeluyhdistys (Hesy) keskittää kaiken toimintansa uuteen eläinkeskukseen Pitäjänmäkeen. Uusi eläinkeskus avautuu lauantaina.

Entisestä työkalujen maahantuontihallista on miljoonalla eurolla remontoitu tilat 200 kissalle ja 17 koiralle. Kissat ovat jo muuttaneet uusiin tiloihinsa Itä-Pakilasta. Koirat tulevat vasta avajaishälyn jälkeen.

Hesyn hallituksen puheenjohtajan Hannele Luukkaisen mielestä uusi keskus on huomattava parannus vanhaan. Itä-Pakilan talossa oli tilaa alle 500 neliötä. Nyt käytössä on 2 000 neliötä.

”On pystytty tekemään kaksikerroksisia ratkaisuja. Kissojen kodeissa on alakerrassa maitolasia, joka takaa niille mahdollisuuden rauhoittua katseilta suojassa. Yläosan lasi on kirkasta, joten eläin voi tarkkailla eläinkeskuksen menoa kiipeilypuusta”, Luukkainen luonnehtii.

Väljät kissayksiöt on sisustettu kuin ihmisten huoneet. Matoilla, pehmeillä makuupaikoilla ja huonekaluilla Hesy on loihtinut kodikasta tunnelmaa eläinkeskukseen.

Tilaa on niin runsaasti, että pentueille saadaan rauhoitettua oma huone. Liskot, käärmeet ja muut mahdolliset eksoottiset eläimet voidaan sijoittaa terraarioihinsa. Kanejakin on jo saapunut.

Vuodesta 2007 lähtien Hesy on ottanut hoitoonsa keskimäärin 500 hylättyä tai huonosti hoidettua lemmikkieläintä joka vuosi.

Luukkaisen mukaan kissojen vastaanottoa muista maakunnista on tänä vuonna tietoisesti vähennetty edessä olleen muuton vuoksi.


Hesy toimii tällä hetkellä Siuntion löytökissojen virallisena talteenottopaikkana. Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen löytöeläimet toimitetaan Viikin löytöeläintalolle, jossa niitä säilytetään lakisääteiset 15 vuorokautta. Monet niistä päätyvät tämän jälkeen Hesyn hoiviin.

Uuden eläinkeskuksen hankinta ja toimintojen keskittäminen ovat nostattaneet myös vastarintaa. Hesyn löytökoirat ovat joutuneet muuttamaan jo kahdesti: ensin Espoon koiratalosta väliaikaistiloihin Mäntsälään, ja sieltä pari kuukautta sitten ostopalveluun Riihimäellä.

Koiratalon työntekijät ja vapaaehtoiset kuulivat tästä viimeisestä siirrosta vuorokausi ennen sen toteutumista.

Yksi koiratalon kymmenestä vapaaehtoistyöntekijästä Aija Arrama yritti tarjota vuokrarahoja, jotta koirat olisivat välttyneet viimeiseltä siirrolta. Arraman mukaan hän ei saanut tarjoukselleen mitään vastausta.

Luukkainen perustelee siirtoa yhdistyksen taloustilanteella, ostopalvelu oli halvempi ratkaisu. Hän ei pidä suullista tarjousta varteenotettavana.

”Vuokran kattavaa lahjoitusta tarjottiin sähköpostitse sekä puhelimitse, mutta vastausta ei saatu tai se oli välttelevä”, Arrama kertoo.

Yhdistyksen viime syyskuussa päättyneiden yt-neuvottelujen jälkeen kaikki eläintenhoitajat eli koiratalon vakituiset työntekijät saivat potkut tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Hesyn linjaus oli, että jatkossa yhdistys palkkaa ainoastaan eläintenhoitajan tai klinikkaeläinhoitajan tutkinnon suorittaneita eläintenhoitajia. Irtisanotuille annettiin mahdollisuus pätevöityä kuuden kuukauden takaisinottovelvoitteen aikana. Yhdellä irtisanotuista oli vaadittu koulutus.

HS on Arraman lisäksi haastatellut kahta muuta koiratalossa työskennellyttä henkilöä ja lukenut yhdistyksen suljetun Facebook-ryhmän keskusteluja koirien tilanteesta. Moni on ollut huolissaan koirien tulevista oloista Pitäjänmäellä.

Hesyn hoiviin on viime vuosina tullut yhä enemmän huonoista oloista huostaanotettuja koiria. Nämä ovat usein alkuun pelokkaita ja arvaamattomia. Työntekijöiden turvallisuuden vuoksi olisi hyvä, että koirilla olisi mahdollisuus päästä ulos omatoimisesti.

Pitäjänmäellä tähän ei ole mahdollisuutta, mutta ei ollut pitkäaikaisessa koiratalossa Espoossakaan, Hannele Luukkainen tähdentää. Koirille rakennetaan ulkotarhat nykyiselle asvaltoidulle kentälle ja lenkitetään läheisellä viheralueella. Tavoitteena on löytää jokaiselle koiralle uusi koti.

Ennen käyttöönottoa valvovat viranomaiset ovat hyväksyneet eläinkeskuksen tilat ja todenneet ne nykylainsäädännön mukaisiksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    2. 2

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    4. 4

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    5. 5

      Tanja Valanne upottaa jättimäisiin pizzoihinsa kilon juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    8. 8

      Suomen kieleen on tullut vaikutteita yllättävästä suunnasta – moni sana on jäänne kohtaamisista indoiranilaisten kanssa

    9. 9

      Mikromuutos on avain pysyvään elämänmuutokseen, sanoo aivotutkija – Seitsemän kohdan ohjelma auttaa pääsemään eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    10. 10

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    8. 8

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    9. 9

      Pasilan tornisuunnitelmat paisuvat entisestään: tornit nousemassa jopa 200 metriin

    10. 10

      Sotimaan opetettuja lapsia on jo Suomessa, sanoo psykologi – näin radikalisoituneita nuoria autetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää