Kaupunki

Jätkäsaaren Bunkkeri on yhä tyhjänä, vaikka sinne piti avautua uimahalli ensi vuonna – tältä sisällä näyttää

Vuonna 1972 rakennetulle Jätkäsaaren sataman entiselle varastorakennukselle on laadittu suuret tulevaisuudensuunnitelmat. Tilaan tulee uimahalli, liikuntatiloja ja noin 300 asuntoa. Hanketta ovat viivästyttäneet oikeusprosessit ja se, että mukana on lukuisia osapuolia.

Jätkäsaareen luvattiin jo vuosia sitten uimahalli ja sisäliikuntatiloja. Ne oli määrä rakentaa Bunkkeriin eli Länsisataman entiseen varastorakennukseen.

Se on kuitenkin edelleen tyhjillään, eikä rakennustöitä ole käynnistetty, vaikka niiden piti alkaa jo vuonna 2017.

Bunkkeriin piti tulla elokuussa 2019 valmistuneen Jätkäsaaren peruskoulun liikuntatilat. Nyt koulun oppilaat jumppaavat kuitenkin väliaikaisissa tiloissa.

Ensimmäiseen kerrokseen tulevan uimahallin rakentamisen piti olla jo täydessä vauhdissa, ja uimaan oli tarkoitus päästä vuonna 2020. Lisäksi Bunkkeriin on tulossa kaikille avoin liikuntakeskus ja 300 uutta asuntoa.


HS pääsi vierailemaan pitkään suljettuna olleessa Bunkkerissa. Vuonna 1972 valmistunut betoninen jätti rakennettiin sataman kappaletavaravarastoksi.

Sittemmin tilaa ovat vuokranneet erinäiset yritykset. Pari viime vuotta Bunkkeri on ollut tyhjillään.

”Bunkkeri on edelleen siinä kunnossa, jossa se on ollut jo pitkään”, sanoo Helsingin kaupungin projektinjohtaja Outi Säntti.

Vielä kesällä jätkäsaarelaiset saattoivat huomata, että Bunkkerin ympäristössä vilisi rakennusmiehiä ja se oli täynnä rakennustarvikkeita. Syy oli kuitenkin Bunkkerin viereen nousseen Jätkäsaaren peruskoulun rakentaminen.

”Bunkkeri oli Jätkäsaaren peruskoulun työmaatukikohta, kun sitä rakennettiin.”


Ensimmäisessä kerroksessa on edelleen SRV:n rakennustarvikkeita, sillä kaupunki on vuokrannut yhtiölle osan Bunkkerin ensimmäisen kerroksen tiloista.

Alimmasta kerroksesta löytyy peruskoulua varten rakennettu mallihuone ja kaksi valtavaa kiinteää vaakaa, jotka rakennettiin aikoinaan sataman kappaletavaravarastoa varten.

”Vaa’at ovat todella tarkkoja. Yhden säilyttämistä tulevaan uimahalliin mietittiin, mutta se veisi liikaa tilaa, joten ne puretaan”, sanoo Helsingin kaupungin tekninen isännöitsijä Pentti Vauhkonen.


Jätkäsaaren aluerakentamisprojektin johtajana työskentelevä Säntti kertoo, että SRV pääsee todennäköisesti aloittamaan Bunkkerin purku- ja rakennustyöt vuoden 2020 aikana. Ennen niiden aloittamista on viilattava sopimukset loppuun asti kaikkien eri osapuolien välillä.

”Koko syksyn ajan asioita on viety eteenpäin lähes viikoittain. Bunkkeriin on tulossa esimerkiksi neljä eri asuntoyhtiötä, kiinteistöyhtiö ja pysäköintiyhtiö. Sopimusten saamisessa kuntoon kestää siksi, että Bunkkerin sopimuskokonaisuus on niin monimuotoinen.”


Portaat johtavat toiseen kerrokseen, sillä hissi ei ole tällä hetkellä käytössä. Sisällä on lämmin.

Kaikkialla tilassa kuuluu tasainen humina. Se tulee vanhasta ilmastointilaitteesta, joka puretaan Bunkkerin muodonmuutoksen myötä.

”Ilmastoinnin täytyy olla koko ajan päällä, ettei tilaan tule kosteutta”, Vauhkonen kertoo.


Toiseen ja kolmanteen kerrokseen on tulossa kaikille kaupunkilaisille avoin liikuntatila.

”Sellainen Kisahallia vastaava paikka”, Säntti kuvailee.

Samat tilat toimivat myös Jätkäsaaren peruskoulun liikuntatiloina. Tiloja on aikaisemmin käytetty esimerkiksi vieressä sijaitsevan Verkkokauppa.comin varastona.


Bunkkerin neljäs, viides ja kuudes kerros aiotaan purkaa. Aikaisemmin paikassa on harjoiteltu roller derbyä. Muistoksi on jäänyt seinään maalattu graffiti, jossa lukee ”We didn’t come this far to only come this far” (emme tulleet tänne asti vain tullaksemme tänne asti), sekä hengailunurkkaus, johon on jätetty kolme sohvaa, yksi puinen tuoli ja pino keltaisia pullokoreja.

Kuudennessa kerroksessa on voinut aikaisemmin pelata värikuulasotaa.

”Satama muutti Bunkkerista pois vuonna 2008. Vielä pari vuotta sitten Bunkkerin tiloja sai vuokrata kaupungin tilapalveluiden kautta”, Säntti kertoo.

Kun nykyiset ylimmät kerrokset puretaan ja rakennuksen päälle rakennetaan korkeimmillaan yhdeksän kerrosta uusia asuntoja, näkymistä tulee huikeat. Merelle päin suuntautuvista ylimpien kerrosten asunnoista näkee kirkkaalla säällä ehkä Tallinnaan saakka.


Bunkkerin rakennustöiden viivästymiseen on useita syitä.

Uuden aikatauluarvion mukaan uimahalli- ja liikuntatilat valmistuvat vuoden 2022 tienoilla. Asunnot valmistunevat vaiheittain noin seitsemän vuoden kuluessa Bunkkeria koskevan lopullisen kiinteistökaupan tekemisestä.

Lopullinen kiinteistökauppa pyritään tekemään mahdollisimman pian esisopimuksen mukaisesti.

Helsingin kaupunki on solminut SRV Rakennus -yhtiön kanssa toteutussopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen Jätkäsaaren Bunkkerista.

Kaupungin ja SRV:n yhteisenä tavoitteena on, että Bunkkerin rakentaminen alkaa mahdollisimman pian.

Sopimuksen mukaan kaupunki myy SRV:lle 8 571 neliön tontin ja sillä sijaitsevan Bunkkerin sekä vuokraa SRV:ltä sen Bunkkeriin rakentamat liikunta- ja uimahallitilat erikseen allekirjoitettavan vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin.


HS kertoi aikaisemmin Bunkkerin myyntiin liittyvistä epäonnisista käänteistä.

Helsingin kaupungin mukaan SRV jätti vuonna 2016 järjestetyn, julkisena hankintana toteutetun ideakilpailun perusteella ainoan hyväksyttävän tarjouksen. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tämän jälkeen valita SRV Rakennuksen Jätkäsaaren Bunkkerin hankekokonaisuuden toteuttajaksi keväällä 2016.

Apollo-Rakenteen omistaja Mikko Mantere valitti Bunkkerin myynnistä. Valituksen mukaan Helsingin kaupunki oli antamassa ostajalle kiellettyä valtiontukea eli myymässä rakennuksen alihintaan.

Hallinto-oikeus kaatoi kaupan ensimmäisen valituksen perusteella, koska oikeuden mukaan kyseessä ei ollut julkinen hankinta vaan tavanomainen kiinteistönluovutus, jolloin kaupungin olisi tullut määrittää tontin rakennusoikeuden arvo ulkopuolisen asiantuntijalausunnon perusteella.

Kaupunki tilasi vaaditut arviolausunnot ulkopuolisilta asiantuntijoilta, ja SRV toisti 22,7 miljoonan tarjouksensa kaupungille.

Sitten ilmaantui yllättäen kilpailija, kun Insinööritoimisto Bertel Ekengren tarjosi Bunkkerista neljä miljoonaa euroa enemmän kuin SRV. Toimistossa on vain yksi työntekijä, Bertel Ekengren itse. Hän on Bunkkerin alkuperäinen rakennesuunnittelija ja olisi halunnut olla mukana kehittämässä rakennusta.

Kaupunki ei pitänyt Ekengrenin tarjousta uskottavana vaan kutsui sitä ideatason hahmotelmaksi.


Oikeusprosessi on viivästyttänyt Bunkkerin rakennusaikataulua merkittävästi.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Bunkkerin myymisestä SRV Rakennukselle huhtikuussa 2018. Valtuusto teki hankkeen toteuttajaa koskevan valinnan tuolloin jo toisen kerran, koska Helsingin hallinto-oikeus oli kumonnut ensimmäisen päätöksen.

Kiinteistökauppa, jonka valtuusto hyväksyi toistamiseen, oli valmisteltu uudelleen hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Valtuuston toisestakin myyntipäätöksestä on tehty valitus, joka on edelleen Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltävänä.

Helsingin kaupunki on edistänyt Bunkkerin hankekokonaisuuden toteuttamista keskeneräisestä valitusprosessista huolimatta, koska liikuntatiloja tarvitaan pian ja Bunkkerin rakentaminen vaikeutuu sitä mukaa kuin muut rakennushankkeet sen ympärillä etenevät.

Kaupunki tiedotti viime vuoden lokakuussa, että Bunkkerin toteuttamista ja myyntiä koskevat esisopimukset voitiin allekirjoittaa, koska kaikki oikeusasteet ovat todenneet, ettei kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanolle ole estettä. Korkein hallinto-oikeus antoi täytäntöönpanosta päätöksensä 9. lokakuuta 2018.

Kun rakentamisesta on tarkempaa tietoa, kaupunki aikoo järjestää lähialueen asukkaille tiedotustilaisuuden. Tietoa on luvassa ainakin purku- ja rakennustöiden aiheuttamista häiriöistä.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    2. 2

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    5. 5

      Poliisi haeskeli vuorokauden verran äitiä ja vauvaa Lahdessa

    6. 6

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 5 miljoonaa näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu, ei lähtenyt kovaan haastatteluun

    7. 7

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin ratapihan uuteen pyörätunneliin ei tule kierreluiskaa – Tällaiselta tunnelin suuaukko voi näyttää

    9. 9

      Vakava ja kunnioittava vai vapaapäivä muiden joukossa? HS seurasi itsenäisyyspäivää hautausmaalla ja ostoskeskuksessa

    10. 10

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    5. 5

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    6. 6

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    7. 7

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    10. 10

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    9. 9

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    10. 10

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    11. Näytä lisää