Kaupunki

Poliisi kielsi uusnatsien marssin itsenäisyyspäivänä: Näin harvinaiseen ratkaisuun päädyttiin

Korkein oikeus määräsi maaliskuussa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen väliaikaiseen toimintakieltoon, mutta poliisin käsityksen mukaan Kohti vapautta -liikkeen toiminnassa ovat mukana samat aktiivijäsenet.

Helsingin poliisi kertoi keskiviikkona kieltävänsä Kohti vapautta -kansanliikkeen ilmoittaman itsenäisyyspäivän mielenosoituksen.

Lue lisää: Helsingin poliisi kieltää uusnatsien Kohti vapautta -mielenosoituskulkueen

Poliisi kielsi mielenosoituksen, koska korkein oikeus määräsi maaliskuussa Pohjoismainen vastarintaliike -nimisen (PVL) rekisteröimättömän yhdistyksen väliaikaiseen toimintakieltoon. Poliisin käsityksen mukaan PVL:n ja Kohti vapautta -liikkeen toiminnassa ovat mukana samat aktiivijäsenet.

Poliisin mukaan on todennäköistä, että itsenäisyyspäiväksi ilmoitettu mielenosoitus tultaisiin järjestämään sellaisessa muodossa, että asiassa on syytä epäillä laittoman yhdistystoiminnan harjoittamista.

Turun hovioikeus julisti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkautetuksi syyskuussa 2018.

Perusteena lakkauttamiselle on, että PVL:n toiminta on yhdistyslaissa tarkoitetulla tavalla lain ja hyvien tapojen vastaista. Oikeus kiinnitti huomiota esimerkiksi sen juutalaisvastaisuuteen ja fasistien ihannointiin.

”PVL:n toimintaan liittyy rotusyrjintää ja vihapuhetta. PVL tavoittelee kansallissosialismia käytännössä sellaisena kuin se ilmeni Hitlerin aikaisessa Saksassa sekä kyseenalaistaa holokaustin”, listasi oikeus.

Lue lisää: Hovioikeus määräsi uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkautettavaksi – ”Tavoittelee kansallissosialismia käytännössä sellaisena kuin se ilmeni Hitlerin aikaisessa Saksassa

Oikeus muistutti, että yhdistyksen lakkauttaminen edellyttää sen toimivan olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja, mutta tällaisen toiminnan on oltava jatkuvaa ja sen on ilmennettävä selvää piittaamattomuutta.

Oikeuden mukaan PVL:n toiminnassa ei ole kyse sananvapauden piiriin kuuluvasta ulkomaalaispolitiikan arvostelusta. Oikeus löysi PVL:n verkkosivuilta aineistoa, jonka perusteella se päätteli, ettei PVL pidä kaikkia ihmisrotuja samanarvoisina.

PVL myös vähättelee ja kyseenalaistaa holokaustia, linjasi oikeus. Lisäksi lain ja hyvien tapojen vastaista on myös PVL:n suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin, kun se haluaa kriminalisoida homoseksuaalien etujärjestöt ja kieltää homoseksuaalisen mainonnan julkisilla paikoilla.

Oikeus ei uskonut PVL:n vakuutteluja siitä, että väkivalta ei kuulu sen toimintaan. PVL ei oikeuden mukaan ole sanoutunut väkivallasta irti ja tosiasiallisesti hyväksyy sen toimintaan liittyvän väkivallan. Tällainen toiminta ei nauti yhdistymisvapauden suojaa, linjattiin oikeudessa.

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisu yhdistyksen lakkauttamisesta on historiallinen: Suomessa ei ole määrätty yhdistystä lakkautettavasti sitten 1970-luvun.


PVL:n lakkauttaminen on nyt korkeimman oikeuden ratkaistavana ja kaikki järjestön toiminta on kielletty oikeuden päätökseen asti, myös itsenäisyyspäivän marssi.

Poliisi perusteli tiedotteessaan Kohti vapautta -liikkeen marssin kieltämistä myös sillä, että liikkeillä on yhteinen visuaalinen ilme, sama aatepohja ja tavoitteet, joita ajetaan samoilla iskulauseilla. Yhtymäkohtia löytyy poliisin mukaan myös liikkeiden ylläpitämiltä nettisivustoilta, joissa julkaistaan samaa materiaalia.

Kohti vapautta -liike on kiistänyt olevansa jatkumoa Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle.

”Osalla jäsenistöstä voi olla taustaa PVL:ssä, mutta ei kaikilla. Myöskään kaikki PVL:n jäsenet eivät ole Kohti Vapautta! -liikkeen jäseniä. Nähdäksemme edellä mainituilla yksityiskohdilla ei pitäisi olla edes kovin paljoa merkitystä, sillä tietääksemme PVL:n jäsenille ei ole määrätty kieltoa osallistua poliittiseen toimintaan. Myöskään kansallissosialismi ei ole Suomessa kriminalisoitu, joten väitteet ’laittomasta poliittisesta toiminnasta’ ovat tuulesta temmattuja”, liikkeen nettisivuilla kerrotaan.

HS tieduli aikaisemmin liikkeeltä millainen rooli Kohti vapautta -liikkeellä on kansallissosialistien marssin koollekutsumisessa tai järjestämisessä itsenäisyyspäivänä.

”Itsenäisyyspäivän tapahtuman järjestäjiin kuuluu väkeä useista eri järjestöistä ja henkilöitä, jotka eivät kuulu mihinkään järjestöön. Paikalla on myös perinteisesti ollut useamman järjestön tunnuksia esillä”, liike kirjoitti vastauksessaan.

Lue lisää: Kohti vapautta -uusnatsiliikkeen epäillään jatkavan kielletyn järjestön toimintaa – Saavatko uusnatsit marssia itsenäisyyspäivänä Helsingissä?
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      Koillis-Syyrian ”ulkoministeri”: Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi suku­polvi Isisin terroristeja

    4. 4

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      Brexit vai sittenkin ei: Britannian vaalit koittavat torstaina, ja samalla ratkeaa myös EU-eron kohtalo

    7. 7

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    10. 10

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    4. 4

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    5. 5

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    6. 6

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    7. 7

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    8. 8

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    9. 9

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    10. 10

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää