Kaupunki

Pitkän linjan kaupunkiaktivisti: Helsingin kasvun hillitseminen olisi koko Suomen etu

Ympäristöjuristi Lauri Nordberg oli mukana perustamassa 1960-luvulla Enemmistö ry:tä.

Lauri Nordberg on ollut kaupunkiaktivisti 1960-luvulta alkaen ja on sitä edelleen. Hän antaa melkein ensimmäiseksi käteen lentolehtisen Haagan Riistavuoritapahtumasta 9.12., jossa vastustetaan puistoon rakentamista. Hän on ollut mukana järjestelyissä.

”Se on asemakaavassa puisto, mutta nyt sinne ehdotetaan kerrostaloja, joiden korkeutta ei kerrota. Suurin osa Riistavuoren puiston metsiköistä ja kallioista hävitettäisiin,” Nordberg murehtii.

Nordbergin aktivismi alkoi 60-luvun lopulla, kun hän ja edesmennyt taidehistorioitsija Asko Salokorpi kutsuivat politiikkoja, arkkitehtejä, insinöörejä ja juristeja perustamaan liikennepoliittista Enemmistö ry:tä. Se oli yksi kuuluisista 60-luvun yhden ­asian liikkeistä. Se halusi kehittää joukkoliikennettä, luoda kävelykatuja ja ajaa jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden etua.

”Siihen tuli mukaan paljon nuorta väkeä,” muistelee Nordberg ja näyttää Tammen Huutomerkki-sarjassa ilmestynyttä ”Alas auton pakkovalta” -kirjaa, jossa on hänenkin artikkelinsa ”Pakkoautoistuva yhteiskunta”. Niistä ajoista Nordberg on itse elänyt kuten on sanonut eli autotta.

Sen jälkeen Nordberg on ollut useissa kaupungin kehittämiseen liittyvissä yhdistyksissä.

”Me katsoimme myöhemmin, että on pakko mennä puolueisiin vaikuttaakseen asioihin,” kertoo Nordberg nuoruusvuosista.

Hän meni sosiaalidemokraatteihin ja sillä mandaatilla hän joutui Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaan yli 20 vuodeksi. Siitä ajasta Ylermi Runko oli pitkään puheenjohtajana. Lars Hedman johti kaupunkisuunnitteluvirastoa.

”Tulin molempien kanssa hyvin toimeen. Heidän aikanaan turvattiin esimerkiksi Keskuspuiston säilyminen,” Nordberg kiittää.

”Ei Runko ollut mikään diktaattori kuten on väitetty. Hän pyrki aina neuvottelemaan optimaalisen ratkaisun.”

Entä suuret rakennusliikkeet, eivätkö ne pyrkineet vaikuttamaan lautakunnan toimintaan?

”Me nuoret puhuimme gryndereistä. Ei paine sieltä varsinaisesti minuun kohdistunut, eikä lahjuksia ole tarjottu. Tietysti demarit katsoivat Hakan ja toiset Saton etua. Joskus puolueen piirijärjestöstä soitettiin ja yritettiin vähän neuvoa, mutta ei sen vakavampaa,” Nordberg vakuuttaa.

Nordberg asuu Etelä-Haagassa 50–60-lukujen vaihteessa rakennetussa talossa. Hän kehuu Haagaa: se on tiiviisti rakennettu, mutta silti ihmisen mittakaavassa. Hän on syvästi huolissaan nykyisestä kaupungistumiskehityksestä, yltiötiivistämisestä ja korkeasta rakentamisesta.

"Minusta Helsingin kasvua pitäisi hillitä, se olisi sekä helsinkiläisten että muun Suomen etu. Ei tänne voi ahtaa kahtasataatuhatta ihmistä lisää. Jokaista vapaata plänttiä ei voi rakentaa, eikä puistoihin pidä koskea.”

Esikaupunkien lähiöt ovat hänestä mittakaavaltaan inhimillisiä ja niissä jätettiin aikanaan metsiköt, kalliot ja rannat luonnontilaan. Asukkaiden viihtyvyys oli tärkeä motiivi kaupungin kehittämisessä.

”Nyt henki on toinen. Kaikki on potentiaalista rakennusmaata. Kaupunkisuunnittelussa ensisijainen tavoite ei ole kaunis, viihtyisä ja terveellinen elinympäristö, vaan mahdollisimman suuri rakennusoikeus,” Nordberg harmittelee.

”Jos halutaan Helsinkiin on Tampereen asukaslukua vastaava määrä muuttajia, eivät vapaat alueet enää riitä”, sanoo Nordberg.

”Kukaan ei selvästi yleiskaavaa tehtäessä ole miettinyt, mitä se todellisuudessa merkitsisi. Siinä nipistettiin Keskuspuistosta ja muista viheralueista rakennusalueiksi. Onneksi hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus katsoivat, että suuri osa oli lain vastaista.”

Nordbergin perheellä on vapaa-ajan asunto Andalusiassa ja sinne Nordberg menee vuosittain junalla Euroopan halki. Hän on harrastanut interreilaamista jo vuosia.

”Sillä tavoin tutustuu kunnolla aivan uusiin kaupunkeihin,” hän kertoo. Hän valitsee vuosittain hieman eri reitin. Tänä syksynä hän meni Tukholmasta Malagaan, ja pysähtyi pitempään Belgiassa, Ranskassa ja Barcelonassa. Kielitaidosta on apua, hän puhuu kuutta kieltä, myös saksaa, ranskaa ja espanjaa.

Matkallaan hän kiinnitti huomiota siihen, että monessa paikassa rakennetaan nyt kävelykeskustoja ja jopa ennen keskeisiltä autoväyliltä poistetaan yksityisautot istutusten ja kevyen liikenteen tieltä, esimerkiksi Brysselissä, Antwerpenissä ja Toulousessa.

Interrail-matkoihin kuuluvat myös hankaluudet, jotka vaativat joustavuutta.

Niitä aiheuttivat lakot, ja tänä syksynä Ranskan Välimeren rannikon tulvat, jotka katkaisivat rautatieliikenteen. ”Otin sitten bussin,” Nordberg naurahtaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka

Lauri Nordberg


 Ympäristöjuristi.

 Syntyi vuonna 1939.

 Kävi koulunsa Norssissa ja tuli ylioppilaaksi vuonna 1958.

 Valmistui Helsingin Yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1964.

 Töissä muun muassa Helsingin kaupunki­suunnittelu­virastossa, Kaupunkiliitossa ja Ympäristö­ministeriössä.

 Lakimiehenä EU:n komission ympäristöyksikössä 1990-luvulla.

 Helsingin kaupunki­suunnittelulautakunnan jäsen 1970–92.

 Helsingin seutukaava­liiton hallituksen varapuheen­johtaja 1993–96.

 Edesmenneen vaimonsa Riitan kanssa kolme aikuista lasta.

 Täyttää 80 vuotta sunnuntaina 8. joulukuuta. Ei vastaanottoa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hittiresepti kaatoi ruokasivusto Soppa365:n eikä syyttä, sillä marinoidut kananmunat ovat superherkkua

    2. 2

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    3. 3

      Kiinan päätöksellä lopettaa ryhmämatkat on laajoja vaikutuksia Suomen-matkailuun: Erityisesti Lappi ja Finnair voivat kärsiä

    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Meilahden huvila-alueen kuohunta ei laannu: kolme hakemusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen

    7. 7

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    8. 8

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    9. 9

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    10. 10

      Koronavirukseen kuolleita yli 40, tartunnan saaneita noin 1 400 – Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    4. 4

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    5. 5

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    6. 6

      Koronavirukseen kuolleita yli 40, tartunnan saaneita noin 1 400 – Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille

    7. 7

      Suomi ei ole mitenkään erikoinen kieli, vaikka me väitämme niin – Mutta yhdessä asiassa se on aidosti harvinainen

    8. 8

      Kolmevuotias poika lähestyi ”neron lukemia” älykkyystestissä, pääsi Mensan jäseneksi Britanniassa

    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää