Kaupunki

Helsinki suunnittelee vieraskielisten jakamista tasaisemmin kouluihin – näin päättäjät kommentoivat

Koulupäättäjistä uudistuksen valmistelun aikataulu tuntuu tiukalta, mutta tavoitteet oikeilta.

Helsinki valmistelee uudistusta siihen, miten lapsen koulu ja päiväkoti määräytyvät.

Muutoksen pitäisi tulla voimaan syksyllä 2021, ja sen jälkeen koulua ei voisi enää nykytapaan suoraan päätellä kotiosoitteesta. Uudistuksen tarkoituksena on, että kouluihin ja päiväkoteihin tulisi lapsia erilaisista perheistä.

Ideana on sekoittaa oppilaaksiottoa niin, että koulut ja päiväkodit eivät erottuisi toisistaan yhtä paljon kuin nyt muun muassa perheiden sosioekonomisen tai kielitaustan mukaan.

Lue lisää: Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

Varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen alueiden yhdistämistä on tarkoitus käsitellä jo tammikuussa kasvatus- ja koulutuslautakunnassa.

”Periaatteet, joista on lähdetty liikkeelle, ovat minusta hyvät”, sanoo kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja, kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen (kok).

Lähes samaan hengenvetoon hän toteaa, että selvitettäviä asioita on vielä paljon. Esitetty aikataulu epäilyttää häntä.

”Se, että puhuttaisiin tammikuusta, kuulostaa aika tiukalta”, Pakarinen sanoo.

”Tässä pitää kuulla vanhempia, opettajia ja päiväkotien johtajia, siitä, millaiset ovat tarkoituksenmukaiset alueet. Minusta kuulemisia on turha tähän joulukuuhun laittaa, koska ihmisillä on nyt paljon muutakin ja tällainen menee helposti nyt ohi.”

Pakarinen kiittelee erityisesti sitä, että uudistuksessa pyritään siihen, että päiväkotipaikan saisi mahdollisimman läheltä kotia.

”Nyt lasten jakaminen päiväkoteihin tapahtuu päiväkotien johtajien sijoituskokouksissa, mikä vie valtavasti heiltä aikaa ja energiaa. Tämä pitää jatkossa hoitaa jollain muulla tavalla.”

Pakarisen mielestä uudistus ennaltaehkäisisi osaltaan alueellista eriytymistä.

”Näen hyvin tärkeänä segregaation torjumisen. Pitää varmistaa, että meillä on joustavat koulupolut ja että meillä ei pääse liian paljon kertymään johonkin tiettyyn kouluun tai päiväkotiin jotain muuta kuin suomen kieltä puhuvia”, Pakarinen sanoo.

”Varsinkin päiväkodissa on tärkeää, että muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvilla on riittävän paljon suomenkielistä kasvokkaista aikaa kasvattajan kanssa. Myös lasten keskinäinen keskustelu suomen kielellä on tärkeää kielen oppimisen kannalta.”

Apulaispormestarille on jo tullut palautetta uudistusehdotuksesta. Vanhempia huolettaa muun muassa koulumatkojen pidentyminen, ja nykyisestä lähikouluperiaatteesta luopuminen kirpaisee monia.

”Ei saa olla niin, että koulumatkat muodostuisivat kohtuuttoman pitkiksi ja lapset joutuisivat kävelemään pitkiä matkoja, mutta toisaalta meillä on jo nyt lähekkäin kouluja. Todennäköisesti moni saa jatkossakin paikan siinä koulussa kuin saisi nykykäytännönkin mukaan. Se, että päivähoitomatkat eivät tule liian pitkiksi, edellyttää, että meillä pitää olla paikkoja.”

Pakarinen tietää, että kaikki eivät ole innoissaan myös vieraskielisten määrän kasvusta, kun koulushoppailua esiintyy jo nytkin.

”Helsingissä on kouluja, joissa on tosi vähän muuta kieltä kuin suomea puhuvia lapsia ja sitten on sellaisia kouluja, joissa on tosi paljon muuta kuin suomea puhuvia. Siihen, että me vähän tasoitetaan tätä, siihen ei oikeasti kukaan kuole.”

Lue lisää: Tutkimus: Suomenkieliset pikkulapsiperheet muuttavat pois Helsingin heikko-osaisilta alueilta

Lue lisää: Pikkulapsiperheiden pako heikko-osaisilta alueilta huolestuttaa Helsingin johtavia poliitikkoja: ”Ei ole mitään ihmelääkettä”

Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa Sdp:tä edustava Ville Jalovaara toteaa, että uudistukselle on tarvetta, mutta siinä pitää turvata varsinkin alakouluikäisten lyhyet koulumatkat.

”Tässä tarvitaan nyt kunnollista keskustelua kaupunkilaisten ja kuntapäättäjien kanssa. Uudistus on sen verran iso, että se pitää huolellisesti pohtia”, Jalovaara sanoo ja on huolissaan sille tällä hetkellä suunnitellusta aikataulusta.

Hänen mielestään päättäjien pitää kuunnella vanhempia ja muun muassa Helsingin vanhemmat Helvary ry:tä.

”Ihmisissä on aiheuttanut huolta, miten lähikoulu voidaan turvata. Ettei käy niin, että lapsi joutuu kulkemaan lähimmän koulunsa ohi ja menemään johonkin kauemmaksi”, Jalovaara toteaa.

”Samaan aikaan segregaation uhka pitää ottaa Helsingissä vakavasti, mutta mitkä ne kaikki keinot on, miten sitä torjutaan, se on asia mikä, vaatii rauhallista pohdintaa.”

Lautakunnassa vihreitä edustava Hannu Oskala ei vielä halua kommentoida uudistusta.

”Odotan sitä tammikuun esittelyä. En tässä kohtaa halua antaa sen syvemmin tuomiota kokonaisuudesta, koska emme ole saaneet esittelymateriaalia, enkä ole tutustunut asiaan teidän lehtijuttua enempää”, Oskala sanoo.

”Ymmärrän, että siellä on hallinnon uudistamiseen ja rakenneuudistukseen liittyviä tarpeita uudistaa ja yhdenmukaistaa käytänteitä.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isisin ”kalifaatti” on kaadettu ja sotilaat viruvat vankilassa, mutta Irakin luolissa lymyilee yhä taistelijoita – HS vieraili vuorella, josta kurdisotilaat tarkkailevat Isisin nukkuvia soluja

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    5. 5

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    7. 7

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    8. 8

      Kiira Korpi moittii urheilujärjestelmää tuoreessa julkaisussa: ”Tavoitteena on siivota pois tieltä lapset ja nuoret, jotka hajoavat leivontakoneessa”

    9. 9

      Harry ja Meghan perustivat oman tuotemerkin – Kuinka arvokas on hovin jättävien kuninkaallisten brändi?

    10. 10

      Pohjoisen napa-alueen nopeaan lämpenemiseen löytyi merkittävä syy: Otsonikerrosta tuhoavat aineet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    9. 9

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    8. 8

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää