Kaupunki

Helsingissä käynnistyy laaja suojateiden uudistus: Valottomia kadunylityspaikkoja poistetaan, hidasteita lisätään

Peruslinjana uudistuksessa on, ettei monikaistaisten katujen yli tehdä enää suojateitä ilman hidasteita, korotettua suojatietä, keskisaareketta tai liikennevaloja.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan tiistaina laajasta suojateiden uudistuksesta.

Muutokset koskevat Helsingin vilkkaita, monikaistaisia ja valottomia suojateitä, jotka ovat olleet kaupunkiympäristön toimialan tarkkailussa syksyn ajan. Suojatiet on luokiteltu niiden vaarallisuusasteen mukaan ja monissa niistä aiotaan tehdä muutoksia tulevaisuudessa.

Esitys uudistuksista hyväksyttiin lisäyksillä, jotka esittivät Anni Sinnemäki (vihr) ja Atte Kaleva (kok). Sinnemäki ja Kaleva painottivat uudistusten toteutuksessa kävelyreittien ja kävelyn edistämisen tärkeyttä. Lautakunta ohjaa suojateiden muutosten jatkosuunnittelua.

Lautakunta painottaa myös, että suunnittelussa on aina huomioitava paikan luonne: kävelyvaltainen keskustaympäristö, aluekeskus tai esikaupunki tarvitsevat kukin itselleen sopivat ratkaisut. Myös suunnitelmien vuorovaikuttamisen tärkeys alueiden asukkaiden kanssa nostettiin lautakunnassa esiin.

Käpylään Koskelantielle on tehty suunnitelma, joka toimi lautakunnan päätöksenteon tukena myös muista tulevaisuuden suojatieratkaisuista Helsingissä.

Lue lisää: Raportti: Helsingin vaarallisimmilla suojateillä yhteisiä piirteitä – Monet kadunylityspaikat ovat pian historiaa

Uusien periaatteiden mukaan Koskelantien, Sofianlehdonkadun ja Käpyläntien väliseltä alueelta suunnitellaan poistettavaksi kaikki valo-ohjaamattomat suojatiet.

Suunnitelman mukaan myös yksi liikennevaloilla varustettu suojatie poistetaan Koskelantie 25:n kohdalta. Sen sijaan Vallinkoskentien risteykseen rakennetaan uusi valo-ohjattu suojatie ja Joukolan puiston pysäkki keskustan suuntaan menevien bussien osalta siirtyy lähemmäs uutta suojatietä.

Koskelantien suunnitelmasta tehdään vielä ennen muutoksia liikenteen ohjaussuunnitelma, rakennussuunnitelma ja järjestetään keskustelumahdollisuus alueen asukkaiden kanssa.

Kaupunkiympäristön toimialan mukaan Koskelantien suunnitelma on yksi mahdollinen tulkinta uusien suojatieperiaatteiden mukaisista ratkaisuista.

Suojateiden muutosratkaisuihin vaikuttavat muun muassa jalankulkijoiden määrä ja reitit sekä katua ympäröivä maankäyttö, kerrotaan kaupunkiympäristön toimialan raportissa.

Turvallisin kadunylitysratkaisu tilastojen perusteella on ali- ja ylikulkujen lisäksi korotettu suojatie tai muiden hidasteiden käyttö suojateiden yhteydessä.

Peruslinjana uudistuksessa on, ettei monikaistaisten katujen yli tehdä enää suojateitä ilman hidasteita, korotettua suojatietä, keskisaareketta tai liikennevaloja.

Lautakunta korosti päätöksessään, että joukkoliikenteen käyttämien katujen osalta huolehditaan siitä, että bussimatkustajien matkustusmukavuudesta ja bussinkuljettajien työhyvinvoinnista pidetään huolta eikä nykyisenkaltaisia hidastetöyssyjä toteuteta.

Hidasteiden rakentaminen pääkaduille edellyttää siis uusien hidastetyyppien käyttöönottoa: Tavoitteena on luoda hidastetyyppi, joka ei aiheuta merkittävää häiriötä joukkoliikenteelle ja pelastusajoneuvoille.

Liikenneinsinööri Jussi Yli-Seppälä kaupunkiympäristön toimialalta painotti HS:lle aikaisemmin, että muutoksilla on tarkoitus parantaa jalankulkijoiden kulkua ja tehdä suojateistä turvallisia.

”Jos mitään muuta ei ole tehtävissä, niin silloin viimeinen vaihtoehto on poistaa joitakin suojateitä”, Yli-Seppälä kertoi.

Yli-Seppälä muistutti myös, että autoilijoille on tehty Helsingissä paljon muutoksia ja ensisijaisesti suojateiden turvallisuusprojekti kohdennetaan heihin.

”Nopeusrajoituksia laskettiin tänä vuonna sadoilla kaduilla ja pian kaduille lisätään 70 uutta kameravalvontatolppaa. Ja ehdotuksessa mainitut lisättävät hidasteet vaikuttavat juurikin autoilijoihin.”

Yli-Seppälän mukaan aikatauluja muutoksille on mahdotonta kertoa, mutta ne toimivat lautakunnan hyväksynnän jälkeen mukana kaikessa kaupunkisuunnittelussa.

Helsingissä on arvion mukaan 15 000-20 000 suojatietä ja niiden kaikkien arviointi ja parantamisprosessi tulee olemaan pitkä. Kaiken kaikkiaan suunnitellut suojateiden turvallisuustoimenpiteet maksavat miljoonia euroja, vaikka suojateiden määrää kaupungissa vähennettäisiin.

Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa päätettiin tiistaina myös esimerkiksi Vanhankaupunginkosken padon purkamisesta. Asia jätettiin pöydälle.

Lue lisää: Helsingin virkamiehet vastustavat edelleen Vanhankaupunginkosken padon purkamista – poliitikot ottavat kantaa vaikeaan kysymykseen tiistaina
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat mallinsivat 3 000 vuotta vanhan muumion äännähdyksen – tältä Nesyamun-pappi kuulostaa

    6. 6

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    7. 7

      Uudet tutkimukset muuttavat käsitystä ihmiskunnan alkuvaiheista

    8. 8

      HS-analyysi: Kone saisi koko Thyssenkruppin puolella siitä summasta, mitä sen pelkistä hissitoiminnoista pyydetään

    9. 9

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    10. 10

      Ihmisen säilömuisti on rajaton, ja siksi salasanat ja muut tärkeät asiat kannattaa mieluummin tallentaa sinne – Näin se tapahtuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    8. 8

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    11. Näytä lisää