Kaupunki

Pasilan tornisuunnitelmat paisuvat entisestään: tornit nousemassa jopa 200 metriin

Trigoni-hankkeen kaksi korkeinta tornia ovat kasvaneet asemakaavan teon aikana.

Pasilan tornitalohanke on kohoamassa aikaisemmin kerrottua korkeammaksi.

Kauppakeskus Triplan eteen suunnitellun Trigoni-hankkeen kaksi korkeinta tornia ovat kasvaneet asemakaavan teon aikana. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen suunnitteleman tornitalokompleksin korkeimman talon kerrottiin aikaisemmin kohoavan 51 kerroksen korkuisena 180 metriin. Nyt korkeimmasta tornista on tulossa 200-metrinen.

Korkeimpaan torniin on tällä hetkellä tulossa muutama kerros lisää, tornialueen asemakaavoituksesta vastaava Helsingin kaupungin arkkitehti Ville Purma kertoo. Ylen mukaan tornien korotus on tehty rakennuttajana toimivan YIT:n toiveesta.

Tornien korkeutta kasvattaa Purman mukaan pääasiassa kuitenkin talon kerroksien korkeuden lisääminen niin kutsutun muuntojoustavuuden eli tilojen muunneltavuuden takia.

”Eli jos niiden käyttötarkoitus muuttuu esimerkiksi asumisesta toimistokäyttöön, niin se on mahdollista, kun yksittäiset kerrokset ovat riittävän korkeita.”

Korkeimpaan torniin on suunnitteilla hotelli, asuntoja sekä näköalaravintola. Korkeimman tornitalon viereen nousee myös toinen torni, johon on suunnitteilla toimistoja ja asuntoja. Tornien jalustaan tulee kaupallisia tiloja, myymälöitä sekä pysäköintipaikkoja.


Toiseksi korkeimman tornin korkeudeksi kerrottiin aikaisemmin noin 140 metriä 40 kerroksessa. Myös tämä torni tulee Purman mukaan kasvamaan muutamalla kerroksella.

Kahden tornin korottaminen ei Purman mukaan ole maisemallisesti kovin suuri muutos.

”Ne sopeutuvat yhtä hyvin kaukomaisemaan kuin ne vähän matalammat”, hän sanoo.

Tällä hetkellä kaavoitettavana olevan, viidestä talosta koostuvan hankkeen länsialueen kolmea muuta taloa ei Purman mukaan olla tällä hetkellä korottamassa.

Triplan eteläpuolelle sijoittuvan tornitaloalueen suunnitelmaa etsittiin valtion Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin järjestämässä kilpailussa.

HS esitteli erikoisartikkelissaan Helsingin kaupunkisiluettia kohottavaa tornitalohanketta vuonna 2018.

Lue lisää: Pasila kasvaa korkeuksiin

Tornitalohankkeen asemakaavaehdotus esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle alkuvuodesta 2020. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa joko vuonna 2020 tai 2021, HS kertoi lokakuussa 2018.

Kaikkiaan YIT:n hankkeeseen kuuluu yhdeksän kerrostaloa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    2. 2

      Auto syöksyi pankin ikkunasta sisään Munkkivuoressa

    3. 3

      Poliitikot vaativat takaisin halpaa HSL-lippua Helsingin kantakaupunkiin

    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Onko tässä Suomen uusi hävittäjä? Ranskalainen tuulenpuuska pystyy kantamaan jopa ydinasetta, Suomelle sitä myytiin Kalevalan säkein

    6. 6

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Kolmen kotkan nokkima peura pelastettiin ilmatyynyalukseen Lappajärvellä

    9. 9

      McDonald’s, Burger King ja monet muut pikaruokalat eivät lajittele roskiaan, ja syyllisiä ovat yhtiöiden mukaan asiakkaat

    10. 10

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    3. 3

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    4. 4

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    5. 5

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    6. 6

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    7. 7

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    8. 8

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    9. 9

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    10. 10

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää