Kaupunki

Kimmo Helistölle kumppani Kallion Arla-saunan pyörittämiseen, myös muihin kaupunginosiin tähyäviä suunnitelmia hautumassa

Kaarlenkadulla sijaitseva Sauna Arla täytti viime kesänä 90 vuotta.

Vapusta 2006 saakka Sauna Arlan liiketoiminnan omistanut Kimmo Helistö on hankkinut yrityskumppanin, jonka kanssa hän ryhtyy pyörittämään perinteikkään yleisen saunan toimintaa uuden yhtiön alla vuodenvaihteesta lähtien.

Muutoksen taustalla on Helistön mukaan se, että hänen rahkeitaan on parin viime vuoden ajan vienyt suurissa määrin hänen omistuksessaan oleva toinen yleinen sauna. Kyseinen Jätkäsaaressa sijaitseva Uusi sauna avautui marraskuussa 2018.

”Minulla on ollut koko ajan vähän huono omatunto Sauna Arlan takia. Kun se oli aiemmin minulle sellainen kotipesä, missä olin paljon itsekin duunissa – puuhailin, väsäsin ja duunailin”, Helistö kertoo.

Helistön uusi yhtiökumppani Sauna Arlan toiminnan takana on hänen vanha ystävänsä Tea Lindberg. Saunabisneksestä Lindbergillä on jo entuudestaan kokemusta, sillä hän pyörittää useampaa tilaussaunaa ja omistaa myös Villa Furuvik -huvilan Laajasalossa.

Sauna Arla tulee toimimaan Helistön ja Lindbergin Sauna Empire -yhtiön alla. Kaarlenkadulla Kalliossa sijaitsevan saunan tilat omistaa jatkossakin asunto-osakeyhtiö Arla, jonka vuokralaiseksi uusi saunayhtiö tulee.

Liiketoiminnan omistuksiin liittyvä muutos ei tule Helistön mukaan mylläämään Arlan perinteikästä toimintakonseptia uusiksi. Sauna täytti 90 vuotta viime kesänä.

”Asiakkaat eivät toivottavasti näe muuta kuin taas vähän kohentunutta toimintaa”, Helistö sanoo.

Kovasti kuluneet lauteet tullaan tosin uusimaan miesten puolella ensi kesänä. Samoin tehdään kaakeloinnillekin, mutta sekin tulee Helistön mukaan vaihtumaan samanlaisiin kuin alun perin.

Helistö toivoo pystyvänsä tuomaan uuden liikekumppaninsa kanssa yleiset saunat entistä tehokkaammin myös naisten arkeen.

”Suuri osa yleisten saunojen käyttäjistä on miehiä”, Helistö toteaa.

On mahdollista, että Helistö ja Lindberg laajentavat yhteistyötään tulevaisuudessa entisestään.

”Olemme puhuneet myös mahdollisista uusista hankkeista.”

Helistön mukaan vielä ei ole kuitenkaan olemassa mitään konkreettista suunnitelmaa, josta ”kannattaisi edes vihjailla”.

Yleisellä tasolla Helistö uskoo korttelisaunojen paluun katukuvaan jatkuvan vahvana. Kiinnostavina alueina hän nostaa esiin muun muassa Kalasataman, Konepajan alueen Vallilassa, Kruunuvuorenrannan ja Roihuvuoren.

”Olen ihan varma, että tänne tulee syntymään lähivuosien aikana erilaisia yleisiä saunoja.”

Helsinkiin on tullut viime vuosina useita uusia yleisiä saunoja, joista monessa on oleellisena osana myös ravintolatoimintaa. Saunomaan pääsee muun muassa Löylyssä Hernesaaressa, Kulttuurisaunassa Merihaassa ja merikylpylä Altaalla Katajanokalla.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Uudet tutkimukset muuttavat käsitystä ihmiskunnan alkuvaiheista

    4. 4

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat mallinsivat 3 000 vuotta vanhan muumion äännähdyksen – tältä Nesyamun-pappi kuulostaa

    6. 6

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    8. 8

      Ihmisen säilömuisti on rajaton, ja siksi salasanat ja muut tärkeät asiat kannattaa mieluummin tallentaa sinne – Näin se tapahtuu

      Tilaajille
    9. 9

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    10. 10

      Yhdysvaltojen juomavedessä on enemmän kemikaaleja kuin on luultu, varoittaa ympäristöjärjestö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    8. 8

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    11. Näytä lisää