Kaupunki

Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

Saman kerroksen ravintoloissa asiakkaita on enemmän, mutta tarjoilija kuvailee kilpailutilannetta kovaksi.

Triplan kauppakeskus aloitti näyttävästi, mutta yksi osa siitä vaikutti perjantaina hiljaiselta. Pohjakerroksessa sijaitsevassa minikauppahallissa isojen ruokakauppojen naapurissa näkyy suljettuja luukkuja ja tyhjiä pöytiä, vaikka keskus on ollut vasta lokakuusta lähtien auki.

Yksi luukku on kiinni, koska hallin luomupuoti sulki ovensa jo marraskuussa. Sulkemisesta kertoi ensin Helsingin uutiset.

Esimerkiksi italialaisia makkaroita ja juustoja lähellä myyvä Georgia Martino kertoo, että asiakkaita on liian harvassa. Hän epäilee, että tuotteet ovat Triplassa käyville liian vieraita. Hän on yrittänyt muuttaa tilannetta esimerkiksi tarjoamalla pieniä maistiaisia, mutta pienessä tilassa ei ole neliöitä millekään kovin luoville ratkaisuille.

Toinen suljettu luukku tosin voi merkitä Market zooksi ristityn kauppahallikerroksen kannalta hyvääkin, koska se on kiinni siksi, että kalaa ja riistaa myyvä kauppias on vasta ensi viikolla avaamassa puotiaan ensimmäistä kertaa. Luomupuodinkin tilalle mietitään jotain muuta.

Pohjakerroksessakin on myös useita kahviloita ja ravintoloita. Niissä riitti perjantaina lounasajan loppupuolella asiakkaita, vaikka pöydät eivät ihan täynnä olekaan niissäkään.

”Arkisin on välillä hiljaista. Viikonloppuisin ja lounasaikaan asiakkaita riittää ehkä enemmän, mutta täällä kilpailu on kyllä todella kovaa”, kertoo hallin perällä vietnamilaisessa Bà bu -ravintolassa työskentelevä tarjoilija Sanni Ylimartimo.



Kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäki ei ole huolissaan. Hän sanoo, että kauppakeskuksen kävijämäärä on ylittänyt kaikki odotukset kaikissa kerroksissa eikä hän pidä yhden liikkeen lopettamista hälyttävänä. Hän sanoo, että yrittäjien kanssa yhdessä mietitään keinoja esimerkiksi lisätä markkinointia.

”Kauppahalli on tärkeä osa kokonaisuutta. Uskomme edelleen vahvasti konseptiin, avajaisista on vain kaksi kuukautta. Pitää vain tehdä ihmisille selväksi, että ruokapaikkoja on tässäkin kerroksessa.”

Kivimäki sanoo, että Tripla tulee todennäköisesti kävijämäärien perusteella olemaan Suomen vilkkain. Kävijöitä on viisi miljoonaa. Määrään tosin lasketaan kaikki, jotka kulkevat kauppakeskuksen ovista sisään ja tämä kattaa myös Pasilan aseman. Asemallakin on kauppoja ja ravintoloita, mutta junalta suoraan bussille kävelevä työmatkalainenkin siis on kauppakeskuksen kävijä.

Jättävätkö siis kävijät miten paljon euroja jälkeensä?

”Odotamme vuoden loppuun ennen kuin julkaisemme lukuja euroista. Mutta sen verran voi sanoa, että kauppaa on tehty todella paljon”, Kivimäki sanoo.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    2. 2

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    3. 3

      Uudet tutkimukset muuttavat käsitystä ihmiskunnan alkuvaiheista

    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat mallinsivat 3 000 vuotta vanhan muumion äännähdyksen – tältä Nesyamun-pappi kuulostaa

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    8. 8

      HS-analyysi: Kone saisi koko Thyssenkruppin puolella siitä summasta, mitä sen pelkistä hissitoiminnoista pyydetään

    9. 9

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    10. 10

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin Vaasankadulta löytyi kranaatti – ”On kyllä poikkeuksellista”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Kiina eristää useita kaupunkeja historian suurimmassa karanteenissa, WHO ei vielä julistanut korona­virusta kansain­väliseksi terveysuhaksi

    8. 8

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      Valtakunnan­syyttäjältä historiallinen päätös: Pyytää edus­kunnalta suostumusta perus­suomalaisten kansan­edustajan Juha Mäenpään syyttämiseksi – Mäenpää kiistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    9. 9

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    10. 10

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    11. Näytä lisää